Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Spinoffin avulla softakehityksen kärkitiimissä nyt ja tulevaisuudessa

    Business Tampere Stream Startup Festival Mirella Mellonmaa 5
    [ssba-buttons]

    Qentinel on testauksen ammattilaisyritys, jonka tavoitteena on aina ollut parantaa ohjelmistoratkaisujen laatua maailmanlaajuisesti. Uuden spinoff-projektin myötä konsultointi- ja tuotepuolen osaamista saadaan hyödynnettyä tehokkaammin globaalien tarpeiden vaatimuksiin.

    ”Ohjelmisto-ongelmien vaikutukset näkyvät laajalti”, kertoo Qentinelissa softwarearkkitehtina toimiva Henri Terho. ”Kun uutisissa kerrotaan tietovuodoista tai vaikkapa lento-onnettomuuksista, on taustalla usein pitkälti softan heikko laatu.”
    Qentinel perustettiin 2000-luvun alussa. Siihen aikaan ei vielä puhuttu testiautomaatiosta, vaan testaus toteutettiin manuaalisesti.
    ”Nykyisten automaatiotyökalujen ansiosta softaa voidaan testata jo tuotantovaiheessa”, Terho kertoo. ”Kehitimme aluksi testausrobotiikkaa isoille asiakkaille Suomessa. Avoin lähdekoodi oli jo silloin tärkeä menestystekijä. Sen osaamisen ja teknologian ympärille rakentui testausrobotiiikkaratkaisumme.”

    Kuva: Mirella Mellonmaa
    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Globaali tuote vaatii uusia ajattelumalleja

    Tarve spinoff-projektiin ilmeni, kun konsultoinnin ja automaattisen testi-infrastruktuurin kehittämisen liiketoimintamallit eriytyivät. Terhon mukaan automaatio antaa tehoa testaamiseen, kun taas konsultointi on toiminnan tehostamista asiantuntijoiden kautta.
    ”Tulevan spinoffin ansiosta kaikki voidaan testata skaalautuvasti pilvessä”, Terho täsmentää. ”Se on seuraava askel kohti testauksen laadukkuutta.”
    Konsultointimaailman ja tuotantomaailman markkinat eroavat toisistaan paljon. Spinoff-projekti selkeyttääkin myös sisäistä tekemistä. Sen myötä saadaan kaksi yritystä, joilla on omat tavoitteet. Terhon mukaan tuote- ja konsulttiyrityksen erilaisten toimintamallien asettamat haasteet on myös huomioitu. Konsulttitasolla asiat ratkaistiin lähettämällä asiantuntija paikalle, mutta globaalissa maailmassa ketään ei voi lähettää toiselle mantereelle aina akuutin ongelman ilmetessä. Silloin tuotteen täytyy olla niin hyvä, että ihmiset osaavat käyttää sitä itsenäisesti.

    ”On tärkeää oppia muuttamaan vanhoja ajattelumalleja”, Terho tiivistää. ”Aiemmasta muotista täytyy murtautua irti, kun toimintaa skaalataan globaaliin mittakaavaan.”

    Startup-yhteisöt ovat arvokas tukiverkosto

    Uusi spinoff-projekti esiteltiin Tampereen Stream Festival -tapahtumassa, missä se voitti myös Startup Carnival -pitchauskilpailun. Terho kertoo, että ulostulo tahdottiin tehdä nimenomaan Tampereella, sillä yrityksen juuret ovat täällä.
    ”Toimin pari vuotta Tampere entrepreneurship society -opiskelijajärjestön puheenjohtajana”, Terho täsmentää. ”Siinä tutustuin Tampereen startup-piireihin, ja sitä kautta myös Helsingin ihmisiin.” Noista vuosista Startup-yhteisön ytimessä on ollut suurta hyötyä myös jälkeenpäin. Sitä kautta pääsi näkemään käytännössä, kuinka kasvuyrittäjän arki toimii.
    ”Nyt jälkeenpäin huomaa, että mukaan on tarttunut paljonkin tietoa siinä matkan varrella. Ei sitä silloin oikein edes ymmärtänyt, että miten paljon siitä kaikesta jäi käteen”, Terho pohtii. Hän myöntää, ettei tätäkään uudistusta tapahtuisi ilman Slushia, Stream festivalia ja yhteisöjä, jotka vastaavia tapahtumia järjestävät.

    Uudistumisessa tärkeää on vapaus visioiden toteuttamiseen

    Tällä hetkellä projekti on siinä vaiheessa, että toimintoja siirrellään kahden yrityksen välillä. Tulevaisuudessa on edessä myös brändien erottaminen. Uuden yrityksen värit ja brändiviestintä hakevat vielä muotoaan. Nyt projektiin haetaan Terhon mukaan tuotepuolen investointirahaa. Siksi yritys on mukana myös Slushissa ja muissa tapahtumissa. Yksi uuden yrityksen sijoittajakumppaneista on Qentinel. Terho kertoo, että tavoitteena on saada spinoff-yritys pystyyn ensi vuoteen mennessä.
    ”Olisimme voineet päätyä nopeammin spinnaamaan ulos sen sijaan, että yrittäisimme kääntää koko yrityksen suuntaa”, Terho toteaa. ”Ydintavoitteemme on kuitenkin aina ollut parantaa softan laatua ja ihmisten elämää. Olisi voinut oivaltaa jo aiemmin, että tämä on näppärin keino sen saavuttamiseen.” Terho painottaa kuitenkin, ettei kumpikaan toimintamalli ole sinänsä väärä. Ne vain ovat yhdessä tehokkaampia.
    Muille spinoff-ajatusta pyritteleville Terho korostaa vapauden merkitystä. Tiimille on annettava vapaudet tehdä juuri sitä, minkä se kokee tarpeelliseksi.

    ”Meillä on Tampereella tiimi, joka saa toimia omien visioidensa ja näkemystensä perusteella. Kaikkien on tärkeää ymmärtää, että erot vanhaan koetaan positiivisina, koska uudistumisen vuoksi tätä tehdään”, Terho muistuttaa.

    Hän korostaa myös kommunikaation merkitystä. Kaikkien on oltava perillä, mihin pyritään. On hyvä miettiä, tahtovatko ihmiset tulevaisuudessa olla mukana uudessa vai vanhassa yrityksessä.
    Terho muistuttaa myös siitä, että kun asiat alkavat tapahtua, niillä on taipumus tapahtua todella nopeasti. Yritysjärjestelyt, omistussuhteet ja muut osa-alueet on hyvä miettiä hyvissä ajoin. On myös tehtävä selväksi, keitä uuden yrityksen yrittäjät ovat.
    ”Varsinkin kun haetaan rahoitusta kansainvälisesti, niin sijoittajia kiinnostavat nimenomaan yrittäjät”, kertoo Terho. ”Mukaan ei tahdota liikaa vanhan firman kuormaa. Uusien tekijöiden täytyy olla selkeästi yrittäjiä, eikä vanhan firman henkilöstöä, jotka ovat töissä spinnoff-yrityksessä.”

    Uudet aluevaltaukset vaativat uutta osaamista

    Projektin tulevaisuus näyttää Terhon mielestä hyvältä. Eteneminen on noususuuntaista ja myynti on kasvanut.
    ”Slush on selkeä pääkohde. Sieltä haetaan viimeisiä sijoittajaliidejä lukkoon. Sitten vuodenvaihteen tienoilla tavoitteena on viimeistellä spinoff”, Terho kuvailee.
    Asiakaskuntaa löytyy jo ainakin Yhdysvalloista, Saksasta ja Espanjasta. Tällä hetkellä tähtäin on globaalisti kaikkialla, ja myös Aasiaan on jo tutustuttu. Yrityksen avoimen lähdekoodin kirjastoja voi käyttää kuka tahansa, missä tahansa. Kun tuotetta tarjotaan yritystasolle, luodaan myös infrastruktuuri, joka ajaa testejä pilvessä. Tulevaisuudessa uudet aluevaltaukset, kuten tekoäly tai neuroverkkojen testaaminen tulevat vaatimaan isoja resursseja, ja niihin tullaan panostamaan paljon. Se tarkoittaa myös sitä, että osaamista vaaditaan enemmän.
    ”Koskaan ei voi olla täysin varma, että toimiiko kaikki aina ja joka tilanteessa. Mutta eräänlainen mean time between failures -ajattelu soluttautuu pikkuhiljaa fyysisistä tuotteista myös ohjelmistopuolelle”, Terho kuvailee. ”Siksi me halutaan olla mukana kärkitiimissä, nyt ja tulevaisuudessa.”

    6Aika – Kasvun ekosysteemit: yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä

    Hankkeessa tuetaan kasvuhakuisia yrityksiä kiinnittymään niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja palveluihin. Hanketta toteuttavat kuusi Suomen suurinta kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu sekä Pirkanmaan liitto. Hanke perustuu ajatukseen kaupunkien aktiivisesta roolista yritysten innovaatiotoiminnan ja niitä edistävien verkostojen tukemisessa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu