Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Business Tampereen osaajat esiin: rahoituksen asiakkuusvastaava Tapio Siik

    tapio siik business tampere henkilosto kuva laura vanzo
    [ssba-buttons]

    Tässä juttusarjassa bt:läiset eli Business Tampereen asiantuntijat kertovat työstään sekä lumovoimaisen Tampereen kaupunkiseudun parhaista puolista.

    Tampereen Hervannassa aikanaan sähköinsinööriksi opiskellut Tapio Siik palasi neljä vuotta sitten Pirkanmaalle. Elämä ja työ veivät aiemmin pääkaupunkiseudulle, Yhdysvaltoihin ja Hollantiin, mutta nyt oli aika palata Tampereelle.

    ”Osaltaan tähän minua ajoivat henkilökohtaiset syyt, halusin olla lähempänä vanhempiani, mutta onhan tämä upea paikka asua”, Siik sanoo. Hän nostaa esiin erityisesti Tampereen vesistöt ja kehuu, että kahden järven välissä on hyvä asua. Yrityksiä ajatellen Siik sanoo, että Tampereella tehdään tuloksellista yhteistyötä kehyskuntien kanssa ja täällä saa aina apua.

    ”Tampereella yritysten eteenpäin vieminen on kokonaisvaltaista, eikä kaupunkien välillä ole vallihautoja kuten pääkaupunkiseudulla”, Siik kiittelee. Hän kehuu myös etäisyyksiä – Tampereella ei tarvitse varata tuntia liikkuakseen kaupungin laidasta toiseen.

    Siik on ollut mukana perustamassa rautatieaseman läheltä löytyvää Platform6 -startup-taloa ja häneltä on lähtöisin talon nimikin. ”Sinne kannattaa kävellä sisään, jos sarjayrittäjyys kiinnostaa. Vertaistukea, tietoa ja ymmärrystä löytyy varmasti.” Business Tampereessa Siik pitää puolestaan rahoitusklinikkaa ja tapaa yrityksiä niiden eri kehitysvaiheissa. Hän hahmottaa yrittäjien kanssa tilannetta ja miettii mitä yritys voisi tehdä rahoituksen saamiseksi.

    ”Olen lukenut urani aikana tuhansia rahoituspitcheja. Sparraan niiden tekemisessä ja voin vaikka simuloida olevani enkeli- tai pääomasijoittaja.”

    Hän miettii yrittäjien kanssa, olisiko tällaisella hakemuksella mahdollista saada rahoitusta. ”En tee rahoitushakemuksia, vaan kommentoin niitä ja voin ohjata verkostojeni myötä yrittäjiä pääomasijoittajien puheille. Osaan myös vinkata hyviä tyyppejä niin ELY-keskuksesta kuin Business Finlandilta, jotka osaavat auttaa oikean rahoitusinstrumentin löytämisessä.”

    Rahoitusalalta Siikillä riittää kokemusta vuosikymmenien ajalta. Hän on työskennellyt esimerkiksi Vaasassa ABB:lta ohjelmointitöissä ja Nokialla hän aloitti vuonna 1994. Siellä menikin 15 vuotta ja Siik työskenteli niin verkko- kuin kännykkäpuolella. Viimeisin työ oli Aalto-yliopistolla, jossa hän työskenteli startup-keskuksessa. ”Olen aina ollut jollain tapaa kosketuksissa startup-yrityksiin työssäni”, hän kertoo. Siik on myös mukana viiden startup-yrityksen hallituksessa ja toimii niiden enkelisijoittajana. ”Välillä työ ja vapaa-aika suorastaan sekoittuvat, kun olen rahoitusasioiden kanssa jatkuvasti tekemisissä.”

    Tyypillistä työpäivää Siikillä ei juurikaan ole, mutta aina se jotenkin liittyy liiketoiminnan kehittämiseen. ”Työpäivän aikana olen joko rahoitusklinikalla, Platform6-hautomossa tai yliopistolla. Autan myös yliopiston tutkimuslähtöisten yritysten kaupallistumisessa.” Parhaat onnistumisensa työssään Siik kertoo kokeneensa juuri siinä, että hän on oikeasti pystynyt auttamaan ja edistämään yritysten kasvua.

    Vastapainona työlle Siik kertoo harrastavansa niin musiikkia kuin urheilua. Hän on nyt 60 ikävuoden jälkeen opetellut pianonsoittoa ja kotoa löytyy myös alttosaksofoni. Kovassa kunnossa oleva Siik kertoo suorittaneensa hiihtoa, pyöräilyä, soutua ja juoksua sisältävän Pirkan kierroksen kokonaan kymmenen kertaa. Myös maratoneja on kertynyt useita. ”Nyt olen jo vähän hidastanut tahtia, mutta aiemmin juoksin ultramatkoja ja pyöräilin valtavasti. Kerran innostuin pyöräilemään Norjassa Trondheimista Osloon yhdeltä istumalta. Aikaa kului 22 tuntia 46 minuuttia”, hän hymyilee.

    Ota yhteyttä

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu