Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Business Tampere on pääkumppani Alihankinta 2021 -tapahtumassa

    ah2021 business tampere region 1200x628px
    [ssba-buttons]

    Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma Alihankinta 2021 järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 21.–23. syyskuuta 2021. Tapahtuma kokoaa alan yritykset, asiantuntijat ja päättäjät Tampereelle, tällä kertaa hybridinä. Messuilla päästään siis kohtaamaan myös livenä, terveysturvallisesti ja voimassa olevat koronarajoitukset huomioiden. Business Tampere on Alihankinta -tapahtuman pääkumppani ja mukana ohjelmassa jokaisena tapahtumapäivänä.

    Messujen ohjelma jatkaa viime vuodesta tutulla teemalla ”Datasta bisnestä. ” Alihankinta 2021 käynnistyy tiistaina 21.9. klo 10.00 teemoihin johdattelevilla avajaisilla, joiden aikana palkitaan myös Vuoden Pää- ja Alihankkijat. Avajaisissa kuullaan myös Business Tampereen Heini Wallanderin puheenvuoro ”Datasta bisnestä - askel kerrallaan” Tutustu avajaisten ohjelmaan.

    Yhteiskehittäminen esillä Alihankinnassa

    Tampereella panostetaan vahvasti yhdessä tekemiseen. Business Tampereen Jouni Myllymäki kertoo tiistaina 21.9. klo 13.00–13.30 messujen päälavalla esimerkkejä yhteiskehittämisen mahdollisuuksista; tarjolla on ABC-koulutusta, jossa käydään läpi mahdollisuuksia kehittää yhdessä konkreettisten yritysesimerkkien kautta. Rapid Tampere -ohjelma jatkaa globaalilla otteella ja Demobooster Tampere tarjoaa nopean etenemisväylän yhteiskehittämiseen. Myös pk -yrityksille soveltuvaa mallia pilotoidaan. Lue lisää yhteiskehittämisen ohjelmista verkkosivuiltamme. Aiheeseen voi virittäytyä myös Jouni Myllymäen kolumnissa ”Tampereella panostetaan yhteiskehittämiseen”.

    Tietoiskut Demoboosterista keskiviikkona 22.9. klo 12 -12.20 Heat Stagella ja torstaina 23.9. Mars-tilassa, 2. krs klo 13.00.
    Tietoisku: Startup-kehittämisen ABC, Mars-tilassa, 2 krs:ssa klo 14.00.

    Vuoden teollisuusteko palkitaan ensimmäistä kertaa

    Suomesta löytyy paljon sellaisia merkittäviä tekoja teollisuuden kehittämiseksi, jotka ansaitsevat näkyvyyttä ja joista voimme oppia. Business Tampere etsii nyt ensimmäistä kertaa Alihankinta-tapahtumassa jaettavaa valtakunnallista Vuoden teollisuustekoa. Osallistu ja ehdota Vuoden teollisuustekoa 2021 viimeistään 5.9.2021 mennessä. Keskimmäisenä messupäivänä 22.9. klo 11.00–11.30 on messujen ohjelmassa Positiivista puhetta teollisuudesta & Vuoden teollisuusteko 2021 -palkinnon jakaminen. Palkinnon jakaa Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Keskiviikkona Alihankinta-lavalla myös

    Tarjolla vinkkejä pohjoismaiseen vientiin

    Torstaina 23.9. klo 10.00–11.30 järjestämme kaikille pohjoismaisista vientimahdollisuuksista kiinnostuneille Tampereen seudun pk-yrityksille vientiseminaarin ”Työkalut onnistuneeseen teknologiavientiin – Case liikkuvat työkoneet Pohjoismaissa” Seminaariin voi osallistua myös virtuaalisesti. Lue lisää tapahtuman ohjelmasta ja ilmoittaudu.

    Nappaa sumppi Seutukahvilassa

    Business Tampere ja Tampereen kaupunkiseudun kunnat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi isännöivät Seutukahvilaa Alihankinta-tapahtuman A-hallissa. Tule tutustumaan Tampereen kaupunkiseudun mahdollisuuksiin yrityksille, asiantuntijamme toivottavat messukävijät lämpimästi tervetulleeksi verkostoitumaan ja virkistäytymään!

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu