Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Viria – kiinnostavaa kehitystä kyberturvassa ja uusia avauksia sote-puolella

    Business Tampere Viria
    [ssba-buttons]

    Viria on yritysturvallisuuden ja digitalisaation asiantuntija, joka on kasvanut viime vuosina nopeasti. Tampereen seutu on valtakunnalliselle konsernille kiinnostava kasvun paikka.

    Business Tampere Viria
    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Turvallisuutta voi lähestyä monesta näkökulmasta ja edistää monin tavoin, mutta Viria lähtee ajatuksesta, että pohjimmiltaan on olemassa vain yksi turvallisuus. Se on osiensa summa ja muodostuu fyysisestä ja digitaalisesta turvallisuudesta. Siihen liittyvät aivan oleellisesti myös tiedon hyödyntäminen ja tiedolla johtaminen. Viria Securityn myyntijohtaja Pasi Merimaa kertoo esimerkin:

    – Turvallisuutta ei ole vain oveen toimitettu lukko, vaan siihen kuuluu myös ovesta kulkeminen: kuka saa tulla sisälle, miten kulkua valvotaan, kuka vastaa kokonaisuudesta, toimivuudesta ja tietoturvasta. Suurena toimijana Viria pystyy hoitamaan asiakkaalleen kaikki turvallisuuden osa-alueet, Merimaa sanoo.

    Viria-konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 reilu 100 miljoonaa euroa,  turvaliiketoiminnan osuus tästä noin 65 miljoonaa. Merimaan mukaan Viria Security on Suomen suurin kokonaisturvallisuutta tarjoava yritys.

    Tampereella lupaava ekosysteemi

    Viria toimii valtakunnallisesti 23 paikallisyksikön voimin. Tampereen toimipiste perustettiin vuonna 2013 ja sinne on palkattu töihin 25 henkilöä. Ajatuksena on, että palvelun pitää olla paikallista, koska työn alla ovat kriittiset turvajärjestelmät.

    Tampereen seudun turvallisuuden ekosysteemin kehittymistä Merimaa pitää hyvänä ja mielenkiintoisena asiana. Kun työlle on rahoitusta ja yhteistyössä mukana yliopisto, alan yrityksiä ja muita toimijoita, Tampereen seudulla on kaikki edellytykset asettaa turvallisuusklusterille kunnianhimoisia tavoitteita ja saavuttaa ne.

    – Tamperelainen lähestymistapa turvallisuuteen on toimiva: vahvan teollisuuskaupungin perinteellä asioihin lähdetään ehkä vähän varovaisesti ja pidetään jalat maassa. Turvallisuusalalla se on hyvä, sillä perusasioiden pitää olla kunnossa ja pohjatyön tehtynä, nopeita taloudellisia voittoja on turha lähteä tavoittelemaan, Merimaa kuvaa.

    Turvallisuuden startup-kentällä alalle tyypillinen pitkäjänteisyyden vaade on Merimaan mukaan haaste: usein uusille tuotteille toivoisi vielä lisää testausta ja hiomista ennen niiden markkinoille viemistä.

    – Siihen vaiheeseen kun löydettäisiin vielä lisää rahoitusta, niin täkäläisillä tuotteilla olisi oikein hyvin mahdollisuuksia menestyä maailmalla, Merimaa sanoo

    Sote-puoli nousee vahvasti

    Viria tuottaa turvallisuutta kaikilla yhteiskunnan aloilla. Viime aikoina muun muassa sosiaali- ja terveyspuolen turvallisuus on ollut paljon esillä. Uudesta teknologiasta toivotaan ratkaisuja resurssipulaan. Viria on ollut  mukana pilotoimassa edistyneellä konenäöllä ohjattua kamerateknologiaa, joka tunnistaa esimerkiksi sairaaloiden, kotihoidon tai asumispalvelujen asiakkaiden vaaratilanteita ja hälyttää apua.

    – Ratkaisu käyttää sensorina perinteistä kamerateknologiaa ja analysoi kuvastriimiä, josta voidaan tunnistaa automaattisesti vaikkapa sängystä nousemiset, kaatumiset tai huoneesta poistumiset. Yhdellä laitteistolla on mahdollista saada kustannustehokkaasti monenlaista tietoa, Merimaa kertoo.

    Business Tampere Viria
    Myyntijohtaja Pasi Merimaa, kuva: Mirella Mellonmaa.

    Procemexin kehittämä teknologia on suunniteltu alkujaan teollisuuden tarpeisiin ja ollut siellä käytössä pitkään. Tämä onkin kiinnostava esimerkki seudun ekosysteemien kohtaamisesta – teollisen puolen konenäköosaaminen nousee tärkeäksi sosiaali- ja terveysalan turvallisuudessa.

    – Viria taas on vahvasti mukana sote-puolella tekemässä turvallista digitalisaatiota, joten olemme oiva pari viemään uutta teknologiaa alalle. Esimerkiksi Tampereen kaupunki on meille tärkeä asiakas, jolle tuotamme hoitajakutsu- ja henkilöturvajärjestelmää, Merimaa sanoo.

    Kyberturva ja tiedon jalostaminen

    Vielä kymmenen vuotta sitten kameravalvontajärjestelmät olivat analogisia ja kiinteistökohtaisia, nykyään käytössä ovat keskitetysti valvotut verkkokamerat. Sama muutos on tapahtunut kaikissa teknisissä turvajärjestelmissä – ja yhteiskunnassa ylipäätään. Kyberturvan tarve kasvaa, samoin alan liiketoimintamahdollisuudet.

    – Virialla puolet turvapuolen liiketoiminnasta liittyy kyberturvaan, verkkoihin  ja näiden konsultointiin, Merimaa sanoo.

    Toisaalta IoT-tyyppiset laitteet tuottavat tietoa, jonka kerääminen, jalostaminen ja hyödyntäminen kuuluvat nekin Virian palveluvalikoimaan. Kyse voi olla vaikkapa tilojen käyttöasteen seurannasta, joka tukee asiakkaalla sekä päivittäistä toimintaa että pitemmän aikavälin suunnittelua.

    – Meillä on esimerkiksi Helsingin kaupungin kanssa meneillään älykkäiden oppimisympäristöjen hanke, jossa opettajat saavat reaaliaikaista tietoa vapaista luokkahuoneista ja koulun johto raportteja tilojen käytöstä, Merimaa kertoo.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu