Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Viiden tähden älyliikennesovelluksia Tampereelta

    [ssba-buttons]
    ​Nysse-mobiilisovellus joukkoliikenteen käyttäjille​​
    ​Nysse-mobiilisovellus joukkoliikenteen käyttäjille​​

    Jokaisen meistä täytyy syödä, asua jossain, hoitaa terveyttään ja liikkua paikasta toiseen. Erilaisia sovelluksia kehitetään jatkuvasti näille arkielämän eri osa-alueille. Isot käyttäjämäärät inspiroivat sovelluskehittäjiä tuottamaan uusia palvelumalleja. Tampereella on kehitetty noin 30 liikkumiseen liittyvää sovellusta viimeisen kolmen vuoden aikana. Seudulla on yli 200 sovelluskehittäjää tai kehittäjätiimiä. Sovellusten käyttäjiä on jo yli 30 000, ja määrä kasvaa noin 10 prosenttia joka kuukausi.

    ”Tampereella kehitetyt sovellukset ovat saaneet todella hyvää palautetta käyttäjiltä sovelluskaupoissa, keskimäärin 4,5 - 5 pistettä viidestä, mikä on poikkeuksellisen hyvin”, kehaisee kolmen viime vuoden ajan Tampereen yliopistolla älyliikenteen liiketoiminnan kehityksessä systeemiarkkitehtina toiminut Tero Piirainen.

    Hän vastaa nykyisin ohjelmistojen laadunvarmistuksesta M-Files Oy:n palveluksessa.

    Tampere on pieni toimija, mutta ketterä.

    ”Suomessa olemme kärkitasoa, eikä Tukholmassa, Lontoossa tai Barcelonassakaan olla meitä pidemmällä”, Piirainen toteaa.

    Teknologiakaupungissa osaavia tekijöitä erityisesti mobiilialalla on riittävästi. Tamperetta pidetään kehittäjäkaupunkina, ja tänne tullaan myös muualta Suomesta. Osaajien lisäksi myös kaupungin positiivinen suhtautuminen on vaikuttanut Tampereen asemaan merkittävästi.

    ”Ilman kaupungin aktiivista mukanaoloa tällainen toiminta olisi lähes mahdotonta”, Piirainen sanoo.

    Raha ei aina ratkaise

    Kuva: Olli-Pekka Latvala​
    Kuva: Olli-Pekka Latvala​

    Suurta osaa sovelluskehittäjistä motivoi jokin muu kuin raha. Useimmat eivät vielä voi sovelluskehityksen tuotoilla pyörittää omaa yritystä tai tienata elantoaan. Kehittäjän aktiivisuus johtuu usein kiinnostuksesta teknologiaan tai omasta tarpeesta.

    ”Monelle tämä on harrastus tai ammattitaidon ylläpitämistä. Työnhaussakin hyvä sovellus voi olla vaikuttava referenssi”, Piirainen sanoo.

    Toki myös isot kansainväliset yritykset tekevät esimerkiksi matkasovelluksia ja integroivat Tampereen omiin palveluihinsa.

    Sovelluskehittäjät ovat hyvin kirjava joukko.

    ”Suurimmalla osalla on tekninen tausta. On myös tiimejä, joilla on loistava idea, mutta ei koodausosaamista. He etsivät koodaustaitoisen toteuttajan tiiminsä jäseneksi”, Piirainen kuvailee.

    Mobiilimaksaminen osaksi palvelua

    Sovelluskehittäjillä on kaksi tulonlähdettä, sovellusten myynti ja mainostulot. Tampereella paikallisista bussisovelluksista käyttäjä maksaa yleensä yhdestä kolmeen euroa, osa sovelluksista on maksuttomia. Liikennepuolen sovellukset kehittyvät jatkuvasti kohti kokonaispalvelua eli pyrkivät yhdistämään tiedon esimerkiksi aikatauluista ja pysäkeistä sekä matkan ostamisen samaan pakettiin.

    ”Tavoitteena on liittää mobiilimaksamisen mahdollisuus sovellukseen”, Piirainen sanoo.

    Pysäköinnissä kätevä maksamistapa on jo yleistynyt. Tällöin palvelun kehittäjä saa jokaisesta sovelluksen kautta maksetusta pysäköinnistä pienen siivun.

    Yksityiset rajapinnat auki

    Yksi trendeistä on yksityisten toimijoiden rajapintojen avaaminen, jotta syntyisi taksisovelluksia tai vaikkapa eri autovuokraamojen tiedot yhdistäviä palveluita. Yksityisen sektorin datan avaaminen mahdollistaa kasvavan liiketoiminnan.

    ”Tulovirrat eivät enää muodostu eurosta tai kahdesta vaan sovelluskehittäjä saa pienen osuuden kokonaispalvelusta”, Piirainen kertoo.

    Nopeasti yleistynyt, kiistelty taksipalvelu Uber on juuri tällainen tuote. Yritys ei omista yhtään taksia, mutta saa provision jokaisesta taksimatkasta.

    Tilaa yrityksille ja kehittäjille

    Digitalisaatio etenee, ja uusia sovelluksia tarvitaan ja rakennetaan jatkuvasti. Uudenlaiset liikkumisen palvelut muokkaavat hiljalleen olemassa olevia, ja liikenne muuttuu yhä enemmän palveluksi. Esimerkiksi autoja myydään entistä vähemmän kaupunkilaisille, kun palvelut ja yhteiskäyttö yleistyvät.

    ”Toimitaan monessa kerroksessa. Yksikään yritys ei itsekseen pärjää, kokonaisuuden rakentumiseksi tarvitaan myös muita pelureita. Kaikille liikenteen palveluita kehittäville on tilaa ja tarvetta”, Piirainen toteaa.

    Älyliikenneyhteisöllä avoimet ovet

    Sovelluskehitys on yksi niistä osa-alueista, joilla Tampereen seudun älyliikenneyhteisö ITS Factory on ollut aktiivinen. Yhteisön lähtökohtana on kehittää ja luoda uutta liiketoimintaa sekä olemassa olevien yritysten että sovelluskehittäjien avulla.

    Esimerkiksi erilaisilla tapahtumilla ja kilpailuilla pyritään kannustamaan kehittäjiä verkostoitumaan ja yhdistämään ohjelmointiosaamiseen myös graafista, kaupallista ja design-osaamista.

    ”Ylläpito ja jatkuva kehittyminen ovat onnistuneen sovelluksen elinehto”, Piirainen muistuttaa.

    ITS Factoryn kehittäjäyhteisössä ei ole rajoituksia sille, kuka voi tulla mukaan. ITS Factoryssa data ja sen jakelua varten kehitetyt ohjelmistot ovat avoimia, ja kuka tahansa voi olla mukana riippumatta siitä, millä tasolla toimii tai miten aktiivisesti haluaa olla mukana. Avoimen julkisen datan lisäksi dataa ja rajapintoja tarjoavat myös useat yhteisön jäsenyrityksistä.

    Joukkoliikenteen sovellukset arjen helpottajina

    Kuva: Suomen Ilmakuva Oy​
    Kuva: Suomen Ilmakuva Oy​

    Tampereella syntyy koko ajan lisää suosittuja sovelluksia kaupunkilaisten jokapäiväiseen käyttöön. Pysäkkiavustinohjelma BusMonTRE ja useita eri joukkoliikennetietoja yhdistävä Nysse ovat vain muutamia esimerkkejä toimivista palveluista.

    Jere Käpyaho on Tampereen seudun sovelluskehittäjäyhteisön aktiivinen jäsen. Hän on ohjeistanut yhteisöä mm. käyttöliittymäsuunnittelussa. Hänen toteuttamansa sovellus BusMonTRE on älypuhelimessa toimiva pysäkkiavustin Tampereen joukkoliikenteen käyttäjille. Kun haluaa tietää, milloin seuraavat bussit tulevat lähellä olevalle pysäkille, sovellus näyttää nopeasti ja helposti pysäkkimonitorin.

    ”Sovellus on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaiseksi, ja alkuperäiseen ideaan on lisätty vain tarkoin valikoituja uusia toimintoja. Erityisesti iPhonen käyttäjät ovat ottaneet sen omakseen”, Käpyaho toteaa.

    Yksi suosituimmista liikenteeseen liittyvistä sovelluksista on tamperelaisen Hannu Tapanilan kehittämä Nysse. Nysse on useissa eri kilpailuissakin palkittu, monipuolinen, useita datalähteitä hyödyntävä mobiilisovellus joukkoliikenteen käyttäjille. Sen ominaisuuksiin kuuluvat reittihaku, pysäkkiaikataulut ja -sijainnit, linjakartat ja aikataulut, poikkeustiedotteet sekä bussien reaaliaikaiset sijainnit.

    Tampereen seudulle tehdystä sovelluksesta tuli niin suosittu, että se on levinnyt myös muihin kaupunkeihin.

    ”Sovelluksen kehitys alkoi pienenä projektina omasta tarpeesta, mutta positiivisen käyttäjäpalautteen ja kasvavien latausmäärien ansiosta olen kehittänyt sovellusta monipuolisemmaksi ja tukemaan uusia kaupunkeja”, Tapanila sanoo.

    Lue artikkeli englanniksi: http://tampereallbrightmagazine.fi/news/five-star-intelligent-transport-applications-from-tampere

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu