Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Vauhtia Kaupin alueen kehittämiseen

    [ssba-buttons]

    Tampereella on alkanut uusi hanke älykkään ja kestävän liikkumisen edistämiseksi: 6Aika Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa. Hankkeessa haetaan liikennealan kasvuohjelman mukaisesti uusia ratkaisuja mm. joukkoliikenteeseen tukeutuvien matkaketjujen kehittämiseen ja älykkääseen pysäköintiin liittyen. Kehittämistyötä tehdään tiiviisti yhdessä yritysten kanssa.

    Kuva: Laura Vanzo

    Tampereella kehitysalueeksi on valittu yksi kaupungin keskeisimmistä ja haastavammista liikkumisen solmukohdista, eli Kauppi. Tavoitteena on, että alueelle tulevat valitsevat oman autoilun sijaista vähähiilisiä liikkumisen vaihtoehtoja.

    Tämä edellyttää, että kyseiset palvelut ovat aidosti toimivia ja houkuttelevampi vaihtoehto kuin yksityisautoilu, painottaa projektipäällikkö Jukka Reunavuori Business Tampereelta.

    Kehitettävät palvelut on valittu vuonna 2018 tehdyn Kaupin liikkumisselvityksen perusteella, johon osallistui yli tuhat alueella työskentelevää ja opiskelevaa kävijää. Nyt yritykset pääsevät kehittämään näitä palveluita sekä niihin liittyviä liiketoimintamalleja, joita voidaan myöhemmin tuotteistaa osaksi modernia liikennejärjestelmää. Tavoitteena on, että sen lisäksi että parhaat testatut liikennepalvelut jäävät pysyviksi palveluiksi Tampereelle, ne skaalautuisivat myös kansallisesti ja kansainvälisesti muihin kaupunkeihin. Hyödyt ja opit jaetaan myös avoimesti, ja siten tulokset tulevat palvelemaan eri toimijoita laajasti.

    Kehittämistyö tukee vahvasti Tampereen kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Työ aloitetaan syksyllä 2019 toteuttamalla pyöräilyn palveluverkkosuunnitelma, pyöräpysäköinti-suunnitelma ja kimppakyytipilotti. Näihin liittyvät kilpailutukset toteutetaan syys- ja lokakuun aikana.

    6Aika Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanke alkoi elokuussa ja jatkuu lokakuun 2021 loppuun saakka. Mukana toteutuksessa ovat Business Tampere, Oulun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu, Turun kaupunki ja Espoon kaupunki. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2 miljoonaa euroa, josta Tampereen osuus on 475 000 euroa.

     

    Liikennealan kansallinen kasvuohjelma 2018-2022

    Kaupin liikkumisselvitys 2018 -dokumentti saatavissa pyydettäessä Jari Ikoselta

    kauppi FIN

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu