Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Uusi kansaivälinen studio rakentuu Tampereen Tohloppiin

    Business Tampere Film Tampere Kuva: Mirella Mellonmaa
    Uuteen studioon on tulossa runsaasti tuotantoja ja tulevista tuotannoista on käyty neuvotteluja lukuisten keskeisten tuotantoyhtiöiden kanssa. Kuva: Mirella Mellonmaa
    [ssba-buttons]

    Tampereen kaupunki, Akun Tehdas, Yleisradio ja kiinteistöyhtiö SBB Norden ovat solmineet 27.1.2022 aiesopimuksen, joka käynnistää uuden studion suunnittelun ja rakentamisen Tampereen Tohlopissa. Uusi kansainvälisen tason studio tarvitaan, sillä Mediapoliksen nykyisten studiotilojen varauskirjat ovat olleet täynnä jo pitkään.

    – Tampere on noussut vahvaksi av-tuotantojen kaupungiksi, ja alalla on mahdollisuuksia voimakkaaseen kasvuun tulevaisuudessakin. Kapasiteettia lisäämällä pystymme ohjaamaan yhä vaativampia ja kansainvälisiä tuotantoja Tampereelle, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

    Uuteen studioon on tulossa runsaasti tuotantoja. Tulevista tuotannoista on käyty neuvotteluja lukuisten keskeisten tuotantoyhtiöiden kanssa, ja niitä ovat tuomassa muun muassa Warner Bros. International Television Production Finland, BBC Studios, XYZ Films, Fire Monkey Productions, Film Service Finland, Yellow Film & TV, Take Two Studios ja It’s Alive Films.

    Tulossa Tohloppi 2.0

    Studioiden lisäksi myös osaaminen nostetaan uudelle tasolle. Tätä työtä tehdään yhdessä alueen keskeisten koulutustoimijoiden kanssa. Av-tuotannot vaativat paljon osaavaa työvoimaa kaikissa vaiheissaan.

    Lisäksi ratkotaan rahoituskysymyksiä eli etsitään parasta tapaa yhdistää sekä yksityisten investoijien rahoitus että julkinen tuki Tampereella tehtävien av-tuotantojen taakse. Valmistelussa on muun muassa alueellinen rahasto, joka investoi Tampereen seudulla tehtäviin tuotantoihin.

    Tohloppi 2.0 perustuu siis yhtälöön, joka yhdistää taidot, toimintatavat, tilat ja rahoituksen. Kun kaupunki, Yle, kaupalliset toimijat, oppilaitokset ja muut ekosysteemin toimijat saavat yhtälön toimimaan, verkostolla on kaikki mahdollisuudet nousta mainemielessä Euroopan kärkijoukkoon.

    – Hanke on luontevaa jatkumoa Mediapoliksen kehittymiselle ja Ylen toiminnalle Tampereella. Aiesopimukseen kirjattu visio ihmisten ammattitaidon, teknologian ja infran hyödyntämisestä uudenlaisella tavalla, "Tohlopin mallilla”, on innostava. Tästä voi avautua hieno mahdollisuus kumppanuuteen, jossa voimme hyödyntää ja kehittää myös yleläistä maailmanluokan osaamista niin tapahtumien, draaman kuin vaikkapa kansainvälisten huipputuotantojen osalta, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

    – Mallissa on kyse tehokkuuden kasvattamisesta, jotta Tohloppi 2.0. voi tulevaisuudessakin tarjota tuottajille kustannustehokkaan ja kilpailukykyisen ympäristön laadukkaiden av-sisältöjen tekemiseen, sanoo ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen Film Tampereesta.

    Luovan alan kehittäminen Tampereella

    Tampereen visiona on olla merkittävä kansainvälinen audiovisuaalisen alan yritys-, tuotanto- ja osaamiskeskittymä.

    Tampereen kaupunki on käynnistänyt elämystalouden kehitysohjelman, ja av-alan liiketoiminta on tärkeä osa sitä. Pirkanmaalla halutaan poistaa luovan alan ekosysteemin kasvun pullonkauloja; tukea kasvua, uutta liiketoimintaa ja luovan alan sisältöjen syntymistä.

    Film Tampere puolestaan aloittaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana av-alan kansainvälistämishankkeen. Sen tarkoituksena on rakentaa Suomesta av-tuotantomielessä helpommin lähestyttävä ja ostettava.

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu