Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Smart Manufacturing Hub: Yhdessä kohti vahvaa ja vastuullista valmistusta Pirkanmaalla

    [ssba-buttons]

    Yhteistyöhankkeen tavoitteena on tehdä Pirkanmaasta houkutteleva ja yksi EU:n johtavista älykkään ja kestävän valmistavan teollisuuden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) tukevista keskuksista, Smart Manufacturing Hub.

    Hubin toiminta tähtää positiiviseen näkyvyyteen sekä edelläkävijyyteen teollisuuden digitalisaation, vähähiilisyyden ja vastuullisuuden osalta.

    Tavoitteena on valmistella yritysten kanssa yhteisen tekemisen toimintamallit, toimintaympäristö ja viestintä, jotka palvelevat koko seudun, ja osittain myös koko Suomen, teollisuusekosysteemin tarpeita.

    Hankkeen totetuttajat: Tampereen Yliopisto, Tampereen Ammattikorkeakoulu, Business Tampere ja VTT.

    Hankkeen rahoitus: Kokonaisbudjetti: 926 t€, josta EAKR 556 t€​.

    Hankeaika: 10/2020 - 10/2022.

    Hankkeen tuloksia

    Vuoden teollisuusteko

    Vuoden teollisuusteko -palkinto tuo näkyviin positiivisia tekoja teollisuuden eteen ja korostaa yksittäisten tekojen suurempaa vaikuttavuutta. Valtakunnallisella kampanjalla halutaan korostaa teollisuuden merkitystä ja arvostusta. Vuoden teollisuusteko jaetaan Tampereella, Suomen teollisuuden pääkaupungissa, vuosittain syyskuussa. Alihankintamessujen yhteydessä jaettava palkintoa on jaettu vuodesta 2021 lähtien ja se on saanut alkunsa EAKR-rahoitteisessa Smart Manufacturing Hub -hankkeessa. Katso alla oleva video Vuoden teollisuusteko-palkinnosta.

    Tutkimus-, kehitys- ja opetusympäristöt hyötykäyttöön (TKIO-infrat)

    Smart Manufacturing Hub -hanke on luonut pelikirjan infrojen käyttöön sekä infrojen omistajille että infrojen käyttäjille. Lisäksi SMH-hankkeessa luotiin pohja, jota infrojen omistajat voivat käyttää tuodakseen infransa esiin SIX-nettisivulla. Kaikki lopputulokset on nähtävissä ja ladattavissa täältä.

    Benchmark-työ

    Osana Smart Manufacturing Hub -työtä käytiin benchmarkkaamassa toimintaa Saksassa. Raportti on löydettävissä täällä.

    Yhteinen tiekarttatyö yritysten kehitystyön apuna

    Yrityksen kehitystyön tukena tiekartta on erinomainen apuväline. Jaettu tiekartta alan usean yrityksen kanssa puolestaan auttaa myös tutkimus- ja opetusmaailmaa rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä ja kyvykkyyksiä. Osana SMH-hanketta rakennettiin pk-yritysten yhteistä tiekarttaa isojen yritysten tiekarttaan peilauksena. Isojen yritysten tiekartasta materiaalia löytyy täältä: https://www.six.fi/smart-manufacturing.  Pk-yritysten tiekarttatyöstä kirjoitettu artikkeli löytyy seuraavalta verkkosivulta.

    Tarvekartoitus-työkalulla nopeasti kiinni yritysten kehitystarpeisiin

    Tarvekartoitustyökalun avulla mikä tahansa valmistavan teollisuuden yritys saa nopeasti katsauksen, missä kehitysalueilla on yrityksessä on kehittämistarpeita. Se mahdollistaa myös tehokkaasti yli organisaatiorajojen tapahtuvan tiedonvälityksen yrityksen suostumuksen mukaan.

    Pk-yrityksille vertaissparrailua ja ratkaisuvaihtoehtoja yhteiskehittämisen kautta

    Yhteiskehittämismalli on osaamis- ja kehittämishubin työkalu, jolla yrityksiä voidaan yhdistää saman aiheen äärelle ja ohjata siitä edelleen joko hubin toimijoiden tai ulkopuolisen toimijan palveluihin yritysryhmänä. Ryhmäyttämisestä tässä vaiheessa on saavutettavissa useita hyötyjä, kuten vertaisparraus, tiedonvälitys sekä projektointi ja ohjaus jatkotoimenpiteisiin.

    Tutustu vertaissparrailuun ja ratkaisuvaihtoehtoihin yhteiskehittämisen kautta.

    Isot koneet Keskustorilla -tapahtuma sai tamperelaiset sankoin joukoin liikkeelle

    Tampere-päivänä 1.10.2022 ensimmäistä kertaa järjestetty Isot koneet Keskustorilla -tapahtuma kokosi keskustorin tuntumaan arvion mukaan yli 10 000 vierailijaa. Tapahtumapaikalle oli kertynyt jonoa jo ennen porttien aukeamista ja kävijöitä riitti keskustorilla tilaisuuden loppuun asti. Teollisuuden showroom alkoi rakentua tapahtumaa edeltävänä iltana, kun koneet kuljetettiin keskustorille. Tapahtumassa oli esillä monipuolinen kattaus seudun teollisuusyrityksiä - koneitaan esittelivät Agco, Avant Techno, Bronto Skylift, John Deere, Metso Outotec sekä Sandvik.

    Isot koneet Keskutorilla -tapahtuman verkkosivu

    EU-rahoitusneuvonta - apua instrumenttiviidakkoon

    Tarjoamme matalan kynnyksen EU-rahoitusneuvontaa kaikissa prosessin vaiheissa. Olit sitten vasta pohtimassa, soveltuuko yrityksesi toiminnassa jokin osa-alue EU-rahoituksen piiriin tai kaipaat neuvoa hakemusta laatiessasi tai jo hanketta toteuttaessasi, ole rohkeasti yhteydessä EU-rahoitusasiantuntijoihimme Jari Aholaan ja Mika Kolariin.

    Valmistusklubeista teknologiaa, vertaissparrausta ja uutta osaamista

    Valmistusklubeissa käydään läpi ja esitellään uutta teknologiaa sekä tehdään yritysvierailuita mielenkiintoisiin kohteisiin. Samalla osallistujat tutustuvat toisiinsa ja saavat myös mahdollisuuden esitellä toinen toisilleen omaa toimintaansa ja palveluitaan.

    SIXLabs – Kehitys- ja koulutusympäristöjen potentiaali tehokkaampaan käyttöön

    TKIO ympäristöjen tarjoajille SIXLabs-alusta tarjoaa kumppaneita ja mahdollisesti uusia asiakkaita oman tutkimus- ja kehitysalueen palveluille ja hankeyhteistyöhön. Samalla se on myös mahdollisuus kehittää omaa infraa, siihen liittyviä palveluita sekä profiloitua kansallisesti ja kansainvälisesti aktiivisena SIX -verkoston jäsenenä.

    Lue miten SIXLabs – Kehitys- ja koulutusympäristöjen potentiaali saadaan tehokkaampaan käyttöön.

     

    kuva1.png2
    kuva1.png2
    Business Tampere logo
    Heini Wallander

    Asiakkuusvastaava, teollisuuden tutkimus ja kehitys

    040 735 5177

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu