Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen seudulla rakennetaan cleantechin menestystarinoita

    Business Tampere Carbofex Mirella Mellonmaa 1
    Kuva: Mirella Mellonmaa
    [ssba-buttons]

    Cleantech, eli puhdas tai ympäristöystävällinen teknologia, lupaa pelastaa ihmiskunnan sen yllä leijuvalta ilmastonmuutoksen uhalta. Tämä tapahtuu kehittämällä teknologiaa, joka säästää luonnonvaroja ja pienentää ihmisen toiminnan aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Suomi tunnetaan jo maailmalla cleantech-osaamisestaan. Tarina maailman onnellisimmasta kansasta, parhaasta ilmanlaadusta ja maailman pelastavasta teknologiasta on kieltämättä iskevä. Sillä on kuitenkin myös todellisuuspohjaa, kuten Ecolanin ja Carbofexin kaltaiset paikalliset yritykset näyttävät.

    Suomi on saanut kansainvälistä tunnustusta cleantech-osaamisestaan. Vuonna 2017 sijoituimme toiselle sijalle niin WWF:n globaalissa cleantech-innovaatioindeksissä kuin Euroopan unionin Eco-Innovation-indeksissä. Vuonna 2015 Sitra sekä Frost ja Sullivan arvioivat Suomelle relevantin puhtaan teknologian markkinan kasvavan 3000 miljardiin euroon vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2017 alan liikevaihto ylsi Suomessa 41 miljardiin euroon, luoden seitsemän prosenttia maan lisäarvosta.

    Puhtaan teknologian luvattu maa

    Tampere tunnetaan ennen kaikkea osaamisestaan tieto- ja viestintäteknologiassa (ICT), älykkäässä koneteollisuudessa sekä valmistavassa teollisuudessa. Kaupunki on myös äänestetty useaan kertaan Suomen onnellisimmaksi suureksi kaupungiksi. Miksi täällä viihtyy myös puhdas teknologia?

    “Tampereen seudun cleantech-sektori on ainutlaatuinen. Menestys on tulosta hyvästä yhteistyöstä yliopistojen, tutkimuslaitosten, kunnallisten toimijoiden ja tietysti pienten ja suurten yritysten välillä. Ratkaisuja aikamme suurimpiin ongelmiin on etsitty väsymättä ja yhdessä. Suuret yritykset, kuten Valmet ja Tampereen Sähkölaitos luovat ympärilleen elämää. Pienet, nopeasti kasvavat yritykset taas innovoivat ja muuttuvat sellaisella vauhdilla, joka ei ole suurille mahdollista”, kuvailee Pirkko Eteläaho, kiertotalouden projektipäällikkö Business Tampereella.

    Ecolan ja Carbofex: kaksi nousevaa puhtaan teknologian tähteä

    Ecolan. Kuva: Mirella Mellonmaa, Business Tampere
    Kolmenkulman ECO3-yrityspuistossa toimiva Ecolan muuttaa teollisuuden sivuvirtoja laadukkaiksi lopputuotteiksi maatalouden ja infrarakentamisen käyttöön. Kuva: Mirella Mellonmaa

     

    Ecolanin menestyksekäs liiketoiminta sijoittuu aivan kiertotalouden ytimeen: yritys muuttaa teollisuuden sivuvirtoja laadukkaiksi lopputuotteiksi maatalouden ja infrarakentamisen käyttöön. Rakentaminen on liikevaihdoltaan Suomen suurin puhtaan teknologian sektori. Ecolan sijaitsee Kolmenkulman yritysalueella Nokian, Ylöjärven ja Tampereen rajalla, ECO 3 bio-, vesi- ja kiertotalous yrityspuistossa.

    Yritys perustettiin jo 1995, mutta vauhdikkaimman kasvunsa se on tehnyt viime vuosina päätuotteenaan voimalaitostuhkia raaka-aineinaan hyödyntävät metsälannoitteet. Ecolan valmistaa myös luomulannoitteita maatalouden ja infrarakentamisen käyttöön.

    “Sisällöltään erittäin vaihtelevista sivuvirroista, lukuisilta eri teollisuudenaloilta, me pystymme sekoittamaan ja luomaan laadukkaita tuotteita, jotka eivät millään tavalla häviä neitseellisistä materiaaleista tehdyille kilpailijoilleen laadussa tai hinnassa”, kertoo Jenni Nurmi, infraliiketoiminnan liiketoimintapäällikkö Ecolanilla.

    Ecolan, Jenni Nurmi. Kuva: Mirella Mellonmaa, Business Tampere
    Pystymme luomaan huippulaadukkaita ja ekologisia tuotteita maailmanluokan materiaaliosaamisemme avulla. Meillä on varmasti alan parhaat huiput töissä, lupaa Ecolanin infraliiketoiminnan liiketoimintapäällikkö Jenni Nurmi. Kuva: Mirella Mellonmaa

     

    Toinen innovatiivinen cleantech-yritys, Carbofex, toimii Hiedanrannan kiertotalouskeskittymässä Tampereella. Vasta vuonna 2016 perustettu yritys on nopeasti noussut yhdeksi maailman johtavista biohiilen ja biohiiliteknologian valmistajista.

    Carbofex, biohiili. Kuva: Mirella Mellonmaa, Business Tampere
    Tampereella Hiedanrannassa toimiva Carbofex on nopeasti noussut yhdeksi maailman johtavista biohiilen ja biohiiliteknologian valmistajista. Kuva: Mirella Mellonmaa

    Biohiilen tuotannossa syntyy myös ylijäämälämpöä sekä pyrolyysiöljyä, jotka hyödynnetään Tampereen Sähkölaitoksen kaukolämpöverkossa lämmöntuotannossa. Yritys onkin maailman ensimmäinen kaupallisen hiilinegatiivisen energian tuottaja. Uuden biohiililaitoksen rakentamisesta yhteistyössä Tampereen Sähkölaitoksen kanssa ilmoitettiin heinäkuussa 2017. Uusi laitos kymmenkertaistaa Carbofexin biohiilen ja hiilinegatiivisen energian tuotannon.

    Koska biohiili on pitkäaikainen hiilivarasto, myy yritys myös hiilidioksidin poistosertifikaatteja pohjoismaisille teollisuusyrityksille. Itse biohiiltä voi käyttää sekä kasvualustana, maisemoinnissa että sitomaan fosforia ravinnevirroista, esimerkiksi maataloudessa.

    ”On olemassa lukemattomia tapoja hyödyntää biohiilen suodatuskykyä. Fosforipitoisia sivuvirtoja on kaikkialla: kaatopaikoilla, valmistavassa teollisuudessa ja kaupungeissa. Ravinteita on kaikissa käyttötarkoituksissa mahdollista sitoa biohiilellä ja välttää näin niiden päätyminen luontoon tai rasittamaan kunnallista jätevedenhuoltoa. Meillä on myös patentoitu laite järvien puhdistamiseen, lautta, joka suodattaa ravinteita järvivedestä ja estää siten myös levien kasvun”, kuvailee toimitusjohtaja ja perustaja Sampo Tukiainen.

    Suurin osa Carbofexin tällä hetkellä tuottamasta biohiilestä viedään Ruotsiin.

    ”Nykyinen laitoksemme tuottaa 1000 tonnia biohiiltä vuodessa. Tämä kattaa helposti koko Suomen markkinan, joten vienti on luonnollinen askel. Maisemointiratkaisumme ovat myöskin löytäneet tiensä Ruotsiin. Seuraava askeleemme on itse teknologian myyminen”, kertoo Tukiainen.

    Business Tampere - Carbofex, Sampo Tukiainen. Kuva: Mirella Mellonmaa
    On olemassa lukemattomia tapoja hyödyntää biohiilen suodatuskykyä, kertoo Carbofexin perustaja ja toimitusjohtaja Sampo Tukiainen. Kuva: Mirella Mellonmaa

    Vihreän kasvun mahdollistajat

    Sekä Ecolan että Carbofex ovat löytäneet Pirkanmaalta hyvän paikan kasvulleen. Hyviä toimitiloja on ollut saatavilla ja cleantech-ekosysteemi varmistaa, että ideat tai oikeat yhteydet eivät lopu kesken.

    Tänä vuonna molemmat yritykset ovat osallistuneet Business Tampereen kokeilupalveluhankintapilottiin. Pilotti tarjoaa yrityksille tilaisuuden luoda uuttaa liiketoimintaa, kehittää tuotteita ja löytää uusia kontakteja. Business Tampere saa kiitosta cleantech-alan toimijoiden välille luomistaan yhteyksistä.

    ”ECO 3:een kuuluminen on hyödyttänyt meitä. Alueella tapahtuu paljon mahtavia asioita. Business Tampere pitää hyvää huolta alueen yrityksistä ja tarjoaa verkostoitumismahdollisuuksia. Kokeilupalveluhankintapilotti on ollut meille mahtava tilaisuus tuotekehitykseen yhdessä kaupungin kanssa”, kertoo Jenni Nurmi Ecolanilta.

    ”Nuorena yrityksenä, jonka teknologia on kuitenkin yllättävän kehittynyttä, kasvumme on ollut nopeaa ja markkinavetoista. Business Tampere tuo yritykset ja ihmiset hienolla tavalla yhteen, esimerkiksi lähestyvässä Kestävän liiketoiminnan kasvun mahdollisuudet -tilaisuudessa”, päättää Sampo Tukiainen.

    Sekä Jenni että Sampo puhuvat Kestävän liiketoiminnan kasvun mahdollisuudet -tapahtumassa Tampere-talossa 29.8. 2019. Ilmoittautuminen tapahtumaan on sulkeutunut.

    Sampo Tukiainen
    sampo.tukiainen@carbofex.fi
    +358 41 593 265
    www.carbofex.fi/BIOCHAR

    Jenni Nurmi
    Ecolan®Infra uusiomateriaalit
    +358 40 533 4716
    www.ecolan.fi/en

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu