Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen Joulutori aukeaa 5.12. suurempana kuin koskaan

    [ssba-buttons]
    The Telegraph -lehti suosittelee Tampereen Joulutoria yhtenä Euroopan parhaista joulutoreista vuonna 2014. Kuva: Emil Bobyrev​​
    The Telegraph -lehti suosittelee Tampereen Joulutoria yhtenä Euroopan parhaista joulutoreista vuonna 2014. Kuva: Emil Bobyrev​​

    Tampereen Joulutori aukeaa perjantaina 5.12.2014 klo 10. Avajaisia vietetään klo 17–18. Lavalla esiintyvät juontajana toimiva Simo Frangén, Joulupukki, Saksan ystävyyskaupunki Chemnitzin ja Tampereen pormestarit, Tero ja Jere Harjunniemi -duo sekä Adele Laurén & Ville Koivula -duo.

    Joulutorilla tapahtuu joka päivä 5.–22.12.

    – Ohjelmisto näyttää parhaalta koskaan, Tampereen Joulutorin tuottaja Rami Lehtinen sanoo.

    Tulossa on energiaa, uusia kasvoja ja tuttuja yleisön suosikkeja sekä palkittuja tekijöitä. Lavalla nähdään esimerkiksi Helmi Hollström, Sonia Bardet, Eva Grace & The Second Chance Ensemble, viihdekuoro Cantarelli ja Johanna Debreczeni. Tiedossa on myös esimerkiksi perinteinen tiernapoikanäytelmä neljän nuoren naisen ilolla ja energialla sekä teatteritaideryhmän nuorten jouluimproa. Hatanpään lukion musiikkiteatteriesitys Vuosisatojen joulu puolestaan vie railakkaalle 60-luvulle, jossa joululaulujen lisäksi iskelmä imaisee mukaansa. Lastenpäivää vietetään lauantaina 13.12. Ohjelmisto on nähtävissä Joulutorin sivuilla (tampereenjoulutori.fi/ohjelma).

    Herkkuja joka makuun

    Uusi aluekartta on julkaistu Joulutorin sivuilla.

    – Kasvamme taas, Rami Lehtinen kertoo. – Joulutori kehittyy moniltakin osin. Osana suurta Joulutoria Pyynikin näkötornin munkkikahvila, Herkkuja Lapista ja Tredun grillikahvila sekä marsipaania, manteleita ja bratwurstia myyvät saksalaiskauppiaat muodostavat foodmarket-tyyppisen alueen.

    Glühwein-ravintola Ohranjyvässä myydään hehkuviinin ja tamperelaisen Klökin lisäksi mm. suolaisia ja makeita kreppejä. Joulutorin nimikkokahvin valmistaa Tampereen Paahtimo. Joulutorille uutta elintarviketarjontaa tuovat Nordic Gourmet, kasviskahvila MimiBo Cafe sekä Laitilan Leipä S. Heinonen Oy.

    ​Kuva: Emil Bobyrev​
    ​Kuva: Emil Bobyrev​

    Kotimaista laatukäsityötä, uusia ideoita

    Joulutorin käsityöläisten valtavaan tuotevalikoimaan kuuluvat laadukkaat käyttöesineet, koristeet, korut, lahjat ja lelut. Joukossa on myös asiakkaiden pyynnöstä toteutettuja tuotteita sekä erilaisia hyvän mielen lahjoja.

    Uusia käsityöläisiä edustavat Karjalan Kauniit Puukorut ja Kuutoset Miten Vain sekä Mummola Lahjapuoti -mökissä toimiva Maheka Design.

    Yhdistyksistä uusia ovat Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston vapaaehtoistoiminnan keskus Tampuri sekä Naisten Pankki.

    Seppä takoo pajallaan

    Seppä Antin Pajalla voi seurata vapaata taontaa ja portin valmistusta maanantaista torstaisin klo 12–18. Perjantaista sunnuntaihin klo 12–17 on teemallisia työnäytöksiä: perjantaisin kirveen taontaa, lauantaisin ruusun taontaa ja sunnuntaisin valunäytöksiä.

    Kaikki 58 toimijaa Joulutorin aluekartalla: tampereenjoulutori.fi

    Tampereen Joulutori Keskustorilla 5.–22.12.2014, avoinna ma–la klo 10–19, su 12–19. Itsenäisyyspäivänä 6.12.2014 avoinna klo 12–20.

    Lisätietoa:
    Tampereen Joulutorin tuottaja Rami Lehtinen, puh. 0500 523232
    rami.lehtinen@tampereenjoulutori.fi

    Tampereen Joulutorin tiedottaja Kiti Saarinen, puh. 050 5299 652
    kiti.saarinen@tampereenjoulutori.fi

    Tampereen Joulutorin ohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Pentinmäki, Tampereen kaupunki, puh. 050 554 5889

    tampereenjoulutori.fi

    www.facebook.com/tampereenjoulutori?ref=hl

    Tampereen joulutorista The Telegraph -lehdessä http://www.telegraph.co.uk/expat/expatpicturegalleries/11161743/Europes-best-Christmas-markets-for-2014.html?frame=3072226

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu