Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere – Välkkyä osaamista kansainvälisellä kulmalla!

    [ssba-buttons]

    Oletko jo nähnyt uuden Tampere-esitteen, jossa Tampere – All Bright! Ambassador -verkoston jäsenet kertovat oman tarinansa? Tampereella syntyneet innovaatiot ja kaupunkiympäristö yhdistyvät esitteessä täällä asuvien kansainvälisten ihmisten tarinoihin. Myös esitteen tekijä on Tampereen seudulla asuva kansainvälinen osaaja.

    Katso esite täältäTampere - Where international talents shine bright.pdf

    Esitteen taiton tehnyt Anna Schavikin on Lempäälästä kotoisin oleva 32-vuotias tietojenkäsittelyn tradenomiksi valmistunut osaaja. Aikaisemmin myyjänä työskennellyt Anna joutui vaihtamaan alaa terveydellisistä syistä. Uutta alaa miettiessä unelmissa oli ammatti, jossa voisi yhdistää luovuutta ja logiikkaa. Anna hakeutui opiskelemaan Hämeen ammattikorkeakouluun, jossa näkemys itsestä luovan alan työntekijänä vahvistui entisestään. Aiemmin Anna oli tehnyt taittotyötä harrastusmielessä ja kun ystävä kysyi häntä mukaan esite-projektiin, hän tarttui mahdollisuuteen päästä näyttämään osaamistaan.

    "Lähdin mukaan esiteprojektiin, koska siten pääsi tekemään jotain konkreettista, josta on apua työnhaussa, ja näin siinä myös verkostoitumismahdollisuuden. Lisäksi nautin paljon graafisesta suunnittelutyöstä, joten tiesin projektin olevan mieluinen. Oli hauska työskennellä kansainvälisessä ilmapiirissä", kertoo Anna.

    Tampere – All Bright! Ambassador -esitteen visuaalinen ilme lähti Annan käsissä muodostumaan eläväiseksi kokonaisuudeksi, jossa ihmisten kuvat ja tarinat pääsevät hyvin näkyviin. Anna koki, että hän oppi paljon esiteprojektin aikana ja sai lisää kokemusta, jota voi hyödyntää tulevissa projekteissa. Annan suunnitelmissa on hakeutua oman alan töihin sekä perustaa oma toiminimi, jonka kautta hän voi toteuttaa graafista suunnittelua ja verkkosivuprojekteja työn ohessa.

    Ennen esiteprojektia Anna ei ollut ajatellut alueen kansainvälistä näkyvyyttä erityisesti.

    "Tampere tarvitsee lisää näkyvyyttä kansainvälisesti ja yksi hyvä keino on hyödyntää ulkomaalaistaustaisia tamperelaisia osaajia!", Anna summaa.

    Annasta lisää LinkedIn:ssä https://www.linkedin.com/in/anna-schavikin-87338283

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu