Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Startupit tekevät lasista älykästä Tampereella

    [ssba-buttons]

    Startupit mittelevät ensimmäistä kertaa lasialan terävimmistä innovaatioista Tampereella kesäkuun lopulla. Glaston lanseeraa yhdessä Tredean kanssa GPD Step Change -pitchauskisan alan kansainvälisen konferenssin Glass Performance Days (GPD) yhteydessä. Kisan tuloksena odotetaan syntyvän uusia älykkäitä lasituotteita ja tuoreita ideoita lasialan uusien tekijöiden sekä kokeneiden konkareiden yhteisponnistuksella.

    GPD Step Change on lasialan ensimmäinen startup-tapahtuma maailmassa. Siinä yritykset pitchaavat osaamistaan alan konkareista koostuvalle raadille. Lisäksi osallistujat saavat valmennusta mentoreina toimivilta lasialan kokeneemmilta asiantuntijoilta.

    ”Haluamme nostaa esille ne huikeat innovaatiot, joihin lasialan uudet yritykset taipuvat. Kun alan terävin kärki ja uusimmat kehittäjät kokoontuvat yhteen ja verkostoituvat, syntyy uusia ideoita ja synergiaa lasiyhteisölle. Innovaatioista hyötyy koko yhteiskunta”, kuvailee GPD:n järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jorma Vitkala.

    Nanopinnoitteita, implantteja ja näyttöteknologiaa

    Pitchauskilpailuun on ilmoittautunut jo kolmisenkymmentä lasialan startupia ympäri maailmaa. Kaikki kisaan osallistuvat tuovat lasin arvoketjuun jotain uutta: lavalle astuu mm. älylasia ja IoT:ta sekä nanopinnoitteita, implantteja, automaatiota ja näyttöteknologiaa kehittäviä yrityksiä.

    ”Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus startupeille löytää paikkansa lasiteollisuudesta, sillä paikalla on edustettuna koko lasialan tuotantoketju”, lisää tapahtuman koordinaattori Victor Jason Glastonista.

    Tampereelta ja Pirkanmaan seudulta haasteen ovat ottaneet vastaan mm. Trelab, Primoceler, Quva, Eligo Studio, Flexbright, Unseen, Trackinno ja Stealthcase.

    Step Change on rakennettu innovatiivisille lasialan yrityksille

    Step Change on startupien lisäksi avoin muillekin lasialan yrityksille ja tutkimusryhmille. Lasitoimialalla tarkoitetaan koko liiketoimintaketjua raakalasin prosessoinnista lasien asennukseen asti. Siihen kuuluvat mm. tuotantotekniset ratkaisut, energiatehokkuuden lisääminen, logistiikka, suunnittelu, arkkitehtuuri, ajoneuvot ja aurinkoenergiaratkaisut.

    GPD juhlii tänä kesänä 25. toimintavuottaan ja tapahtumaan odotetaan yli 800 lasialan kansainvälistä asiantuntijaa Euroopasta, Amerikasta ja Aasiasta. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, Tähtiareenalla, 28−30.6.2017 järjestettävä konferenssi on yksi lasialan tärkeimmistä globaaleista tapahtumista.

    GPD-konferenssin ja GPD Step Changen järjestävät yhteistyönä Glaston ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea.

    Tutustu GPD Step Change -tapahtumaan.

    Lisätiedot

    Jorma Vitkala, 040 553 2042, jorma.vitkala@gpd.fi
    Victor Jason, 050 362 9416, victor.jason@glaston.net
    Jouni Myllymäki, 050 434 5820, jouni.myllymaki@tredea.fi

    Kuva: GPD

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu