Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Prenta tähtää 3D-tulostuksen huipulle

    [ssba-buttons]
    ​

    Kangasalalainen Prenta Oy suunnittelee ja valmistaa 3D-tulostimia ja suuntaa työssään kohti teollista mittakaavaa ja kansainvälisiä markkinoita. 

    Kaikki alkoi kiinnostuksesta ja harrastuksesta. Riku Rusanen teki itselleen rakennussarjasta pienen 3D-tulostimen keväällä 2013 ja pääsi tulostamisen makuun. Kun Marko Hiltunen näki laitteen toiminnassa, siitä alkoi Prentan tarina. Nyt kaksikolla on yritys, joka kasvaa, kehittyy ja aikoo kansainvälistyä. Tekijöitä yhdistää palo 3D-tulostukseen – ja elinikäinen kiinnostus teknisiin laitteisiin.

    – Kyllä kaikki vehkeet on aina pitänyt päästä purkamaan ja rakentamaan uudelleen, Rusanen ja Hiltunen naurahtavat.

    ​

    Prenta suunnittelee ja valmistaa muovipursotustekniikkaa käyttäviä 3D-tulostimia. Aluksi Rusanen ja Hiltunen tekivät itse alusta loppuun tulostimen, joka oli tarkoitettu lähinnä räjähdysmäisesti kasvaneelle 3D-tulostuksen harrastajakunnalle. Se sai hyvän vastaanoton, joten jatkoa ja ammattimaisempia laitteita seurasi.

    – Meidän uusin laitemallistomme on suunnattu yrityksille ja teollisuuteen, ja me valmistamme kohta Suomen suurimpia laitekokonaisuuksia, Rusanen sanoo.

    3D-tulostinten lisäksi Prenta tarjoaa asiakkailleen tarpeen mukaan tukea, koulutusta, huolto- ja ylläpitopalveluita sekä tarvikkeita, esimerkiksi erilaisia tulostusmateriaaleja. Oma lukunsa on osien tulostaminen asiakkaille, ja tässä mahdollisuudet ovat todella moninaiset: varaosia ja prototyyppejä pystyy tulostamaan moneen tarpeeseen ja käyttöön. Asiakkaita on ollut telakasta malliveistämöön ja vanhojen autojen kunnostajista radio-ohjattavien laitteiden harrastajiin.

    – Protojen tarvitsijat ovat heränneet selvästi tänä vuonna ja huomanneet, että tulostus on nopeaa ja edullista, ja muovista tulostettu kappale on monesti havainnollisempi kuin ruudulta katsottava malli, Hiltunen sanoo.

    – Muovin tulostuksella on myös rajoituksensa, ja ne meillä otetaan huomioon. Yleensä asiakkaalle ei kuitenkaan pysty lupaamaan liikoja, sillä kun tänään lupaa jotain, huomenna huomaa, että olisi voinut luvata vielä paljon enemmän, Rusanen kertoo.

    Kappaleen mallintaminen voi sujua tottuneelta tekijältä parhaimmillaan muutamassa minuutissa, yksityiskohdat tietysti lisäävät ajantarvetta. Kappaleen koko ja muoto määrävät tulostukseen kuluvan ajan, mutta parissa tunnissa tulostimesta saa jo ulos monenmoista. Kone tekee työt itsenäisesti, joten Prentassa laitetaan isommat kappaleet tulostumaan illalla ja tullaan aamulla toteamaan tulokset.

    ​

    Prenta rakentaa omaa yritystoimintaansa kunnianhimoisesti ja haluaa samalla tehdä 3D-tulostusta tunnetummaksi yrityksissä, oppilaitoksissa ja suuren yleisön keskuudessa. Niinpä se järjestää esimerkiksi tamperelaisen 3D-tulostuskahvilan kanssa kursseja, joilla kerrotaan kaikille kiinnostuneille, mitä 3D-tulostus oikeasti on: ainetta lisäävä valmistusmenetelmä, jossa materiaalin hukka on hyvin pientä.

    – Tulostusmateriaali sulatetaan ja pursotetaan niin, että kappale kasvaa kerros kerrokselta haluttuun muotoon. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi meidän oman laitteemme esittelyvideolla, Rusanen kertoo. 

    Prentan laitteissa muovin eri seokset ovat tulostuksen päämateriaali, mutta tarjolla on muitakin mahdollisuuksia, esimerkiksi puukuitu, bambu, pronssi, kupari, vahva hiilikuituvahvisteinen materiaali tai joustava 3D-tulostusnauha.

    – Jos se pystytään sulattamaan, sitä voidaan käyttää. Tulostimen suutinrakenne on suunniteltu niin, että melkein mikä vain käy, Hiltunen toteaa.

    Omaa 3D-osaamistaan Prentan perustajat Rusanen ja Hiltunen ovat kartuttaneet itseopiskeluna, nettiä seuraamalla, kokeilemalla ja kehittämällä. Tampereen seudun oppilaitokset ovat havahtuneet hankkimaan 3D-tulostimia, ja aiheen ottaminen opetussuunnitelmaan on ollut esillä. Prentan perustajat pitävät oppilaitosyhteistyötä yrityksensä kannalta tärkeänä asiana.

    – Tietoutta pitää jakaa eteenpäin, jotta alalle saadaan osaavaa ammattihenkilöstöä. Meilläkään eivät tässä enää omat kädet riitä, kun uusi laitemallisto saadaan ulos. Ala tuntuu onneksi olevan kiinnostavassa nousussa, ja meille kyllä suorastaan hakeutuu siitä innostuneita tekijöitä, Rusanen arvioi.

    – Tarvitsemme teknisesti valveutuneita ihmisiä, joilla on jonkinlainen kosketus 3D-tulostukseen. Heillä voi olla taustallaan esimerkiksi ammattikorkea- tai yliopistokoulutusta ja rakentelu- ja ohjelmointiosaamista, Hiltunen täydentää.

    ​Näillä laitteistoilla Prenta avasi pelin 3D-tulostimien tuotannossa. Uusi teollisuuslaitemallisto on tuloillaan. Kuvassa Prenta Oy:n perustajat, hallituksen puheenjohtaja Marko Hiltunen ja toimitusjohtaja Riku Rusanen.​​
    ​Näillä laitteistoilla Prenta avasi pelin 3D-tulostimien tuotannossa. Uusi teollisuuslaitemallisto on tuloillaan. Kuvassa Prenta Oy:n perustajat, hallituksen puheenjohtaja Marko Hiltunen ja toimitusjohtaja Riku Rusanen.​​

    Rakkaus lajiin siivittää yritystä eteenpäin, mutta sattumallakin on osuutensa yrityksen alkutaipaleella: Prentan perustajat tapasivat toisensa vesivahingon ansiosta. Riku Rusanen oli nimittäin vaimonsa kanssa anopillaan evakossa vesivahingon takia, kun Marko Hiltunen kutsuttiin naapurista kahville ja tutustumaan. Rusasen 3D-tulostin oli evakkoreissussa mukana.

    – Siinä se sitten kone jurnutti, eikä muuta tarvittu. Markolla kiiluivat silmät siihen malliin, että tämmöinenhän on pitänyt rakentaa jo pitkän aikaa. Seuraavana päivänä pidettiin ensimmäinen palaveri, Rusanen naurahtaa.

    www.prenta.fi

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu