Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Pirkanmaa sai Talent Attraction Managerin

    [ssba-buttons]

    Laura Lindeman aloitti syyskuun alussa Tredeassa Talent Tampere Start -hankkeen vetäjänä. Hän on Suomen ensimmäinen julkisen puolen Talent Attraction Manager. Tavoitteena on luoda pysyvä palvelumalli, joka saattaa sujuvasti yhteen Pirkanmaan työnantajat ja kansainväliset osaajat.

    ​

    Suomessa Talent Attraction Manager on yrityspuolella tutumpi titteli, mutta julkisen puolen palkkalistoilta vastaavaa on saanut hakea. Laura Lindeman pääseekin työssään aukaisemaan uusia uria.

    – Pohjatyötä on tehty pitkään, mietitty strategiaa ja yleisempiä tavoitteita sekä vertailtu malleja parhaisiin käytäntöihin kansainvälisesti. Nyt suunnitelmia lähdetään tarkentamaan ja toteuttamaan, Lindeman kertoo.

    Tavoitteeksi on asetettu pysyvä palvelumalli, jonka keskiössä on kansainvälisten osaajien ja pirkanmaalaisten työantajien kohtaaminen: miten eri toimijoiden yhteistyö järjestyy, millaisia palveluja tarvitaan yrityksille, millaisia osaajille. Palveluja on jo olemassa, nyt niistä lähdetään tekemään kokonaisuutta Talent Tampereen alle.

    – Tarkoituksena on vähentää nykyistä sirpaleisuutta ja luoda esimerkiksi verkkopalvelu, josta sekä yritykset että osaajat löytävät kaiken mitä tarvitaan, jotta työ ja tekijä voivat kohdata,  Lindeman kertoo.

    Talent Tampere on laajaa alueellista verkostoyhteistyötä. Mukana ovat Tampereen kauppakamari, alueelliset kehitysyhtiöt, Pirkanmaan TE-toimisto, kaikki alueen korkeakoulut, Unipoli Tampere, Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan ELY-keskus ja Tredea koordinoimassa yhteistyötä.

    Kohderyhmänä ovat erityisesti alueen yritykset, ja Lindeman toivoo, että hanke tavoittaa myös pk-yritykset. Kansainvälinen osaaja taas on kuka tahansa, joka on muuttanut tai muuttamassa Suomeen ja voi tuoda pirkanmaalaiselle työnantajalle uutta tietoa, taitoa tai ideoita.

    – Pohjimmainen innostuksen aihe tässä työssä on minulle se, että yhteiskunta muuttuu vähitellen vastaanottavaisemmiksi muualta tulleille ajatuksille, ideoille ja ihmisille, ja potentiaalia osataan hyödyntää rohkeammin. Pirkanmaa on tässä työssä ihan maan kärjessä, Lindeman toteaa.

    Kansainvälisten osaajien ja työnantajien tuominen yhteen on ollut Lindemanin työsarkana jo viisi vuotta sekä tamperelaisissa korkeakouluissa että Tredeassa.

    Tampereelle Lindeman muutti opintojen takia vuonna 1999 – hänet on omien sanojensa mukaan "tänne houkuteltu ja täällä pystytty pitämään". Tampereella miellyttävät mahdollisuus kaupunkielämään kohtuullisin kustannuksin, perheelliselle kätevät koulu- ja päivähoitojärjestelyt, lyhyet välimatkat ja toimiva arki.

    – Lisäksi Tampereella on tarpeeksi elämää, hyvää ruokaa ja kivoja ravintoloita, Lindeman sanoo.

     

    Lisää aiheesta: Talent Tampereen LinkedIn-ryhmä

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu