Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Maailman (toiseksi) vaatimattomin kansa

    [ssba-buttons]

    Kalifornian Piilaakso lukeutuu kiistämättä modernin maailman seitsemän ihmeen joukkoon. Maantieteellisesti pieni kaistale rannikkoa on saavuttanut startup-väen silmissä lähes myyttiset mittasuhteet, eikä suotta - kutsuvathan sitä kodikseen teknologia-alan ikonit Googlesta Facebookiin. Kun Tredea tarjosi loppuvuodesta meille ja kolmelle muulle pirkanmaalaiselle yritykselle mahdollisuutta kulkea jättiläisten jalanjäljissä paikan päällä, alkoivat itse kunkin puntit tutista jo ajatuksesta.

    Tamperelaisstartup 5 More Minutes Mustakarhussa Piilaaksossa

    Kyse ei varsinaisesti ollut siitä, ettemmekö uskoneet pärjäävämme. Monet matkalle sopimistamme tapaamisista olivat sellaisia, joista emme olisi ilman Tredean ja Mustakarhun tukea uskaltaneet vielä haaveksia, vaikka 5 More Minutesilla onkin taustallaan vahva brändi ja kahmaloittain ammattitaitoa. Näiden kuvittelisi kantavan pitkälle missä tahansa neuvottelutilanteessa. Mikä sitten mätti?

    On ikävää toistella kuluneita stereotyyppejä, mutta suomalaiset ovat tunnetusti nöyrää sakkia, eikä omista saavutuksista puhuta kuin korkeintaan Aamulehden toimittajan luvalla. Tämä pätee myös meihin. Posket punoittivat häpeänsekaisesta jännityksestä jo kontaktisähköposteja kotimaan kamaralla kirjoitellessa, ja rapakon takana kiusallinen efekti kymmenkertaistui. Kun väliaikaisen päämajansa pystyttää kivenheiton päähän Mark Zuckerbergin viidestä omakotitalosta, ei aika ja paikka todellakaan ole otollinen kainostelulle.

    Häpeilyn tekivät mahdottomaksi myös bisneskumppanimme. Piilaaksossa pienimmätkin autotalliyritykset uskovat voivansa olla alansa johtotähtiä, ja tätä asennetta huokui jokainen tapaamamme henkilö. Tukalaksi asian teki se, että joka ikinen lähestyi myös meitä ja visiotamme samalta kantilta - potentiaalisesti maailman parhaina.

    Mutta miksipä ei lähestyisi? Kuten jo mainitsin, emme ole pärjänneet piireissämme toistaiseksi lainkaan hassummin, ja nykyisen projektimme koneistossa raksuttaa kunnianhimon ohella myös huolella voideltu rattaisto. Kun tosiasiat joutuu lähes pakon edessä myöntämään itselleen ja muille, tuntuu rehellisyys kaiken nöyristelyn jälkeen todella hyvältä. Vastaanotto on ainakin Piilaaksossa lähes poikkeuksetta positiivinen, mikä on vähintään yllättävä huomio suomalaiselle, joka ei kehu itseään eikä muita.

    Kaliforniassakaan kaikki eivät tietenkään yllä palkintopallin korkeimmalle korokkeelle, eikä jokaisesta Steve Jobsista tule miljardööriä yrityksistä huolimatta. Matkan varrella on kuitenkin mittaamattomasti hyötyä siitä, että tunnustaa vahvuutensa pelkkien heikkojen kohtien ja tehtyjen virheiden sijaan. Maailman toiseksi parasta kun ei muista kukaan, jos itsestään ei pidä meteliä.

    Tamperelaisstartupit Piilaaksossa

    Kirjoittaja on 5 More Minutesin viestintäpäällikkö.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu