Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Liikkuvien työkoneiden sähköistämisestä kilpailuetuja ja ilmastohyötyjä

    sandvik
    Sandvikin tekoälyä hyödyntävä AutoMine-konseptikone reitittää itse kulkunsa kaivostyömaalla. Kuva: Sandvik
    [ssba-buttons]

    Tampereen yliopisto ja VTT kehittävät yhdessä teollisuuden kanssa tulevaisuuden ratkaisuja. Sähköistyminen ja autonomiset ratkaisut mahdollistavat liikkuvien työkoneiden kehittymisen ympäristöystävällisemmiksi, suorituskykyisemmiksi ja turvallisemmiksi.

    Johtavat suomalaiset työkonevalmistajat ja heidän teknologiakumppaninsa yhdessä Tampereen yliopiston ja VTT:n tutkijoiden kanssa kehittävät Future Electrified Mobile Machines (FEMMa) -hankkeessa vaativiin olosuhteisiin sopivia ratkaisuja. Nämä ratkaisut lisäävät myös työkoneiden tuottavuutta.

    Työkoneiden sähköistyminen tarkoittaa suurta muutosta kaivosteollisuudelle, maa- ja metsätaloudelle sekä logistiikalle. FEMMa-hankkeessa teollisuus, Tampereen yliopisto ja VTT tutkivat ja kehittävät yhdessä kokonaisuutta, johon kuuluvat niin komponentit, työkoneet, työsyklit, työmaan koordinaatio kuin energianjakelu. Yhdessä tekeminen ja monitieteisyys ovat keskeisessä roolissa FEMMa:n toteutuksessa.

    Hankkessa sovelletaan robotiikassakin käytettyjä menetelmiä, joiden avulla työkone pystyy autonomisesti käsittelemään raskaita työkuormia hyvällä paikoitustarkkuudella. Lisäksi hajautetulla ohjausjärjestelmällä voidaan hallita joustavasti ja räätälöidysti kokonaisia työkonelaivueita, kertoo professori Matti Vilkko Tampereen yliopistosta.

    Työkoneisiin kehitetään vaativia oloja kestävät sähköistysratkaisut

    Työkoneissa akkujärjestelmät toimivat ankarissa olosuhteissa, koneet vaativat hetkellisesti suuria virtoja ja synnyttävät käytön aikana lämpöä. FEMMa-hankkeessa syntyy yritysten tarpeisiin uutta tietoa myös akkujen ominaisuuksista ja toiminnan optimoinnista.

    Syyskuussa alkava kolmevuotinen Business Finland -rahoitteinen FEMMa-hanke on osa käynnistyneen, teollisuusvetoisen SIX Mobile Machines yhteenliittymän toimintaa. Hankkeella on yhteyksiä myös Sandvik Mining and Construction Oy:n Veturi -kokonaisuuteen. FEMMa toimii yhtenä tärkeänä projektialustana uudenlaiselle jatkuvalle yritysten ja tutkimuksen väliselle yhteistyölle liikkuvien työkoneiden kehittämiseksi.

    Lue koko tiedote Tampereen yliopiston verkkosivuilta.

    Lisätiedot:

    Matti Vilkko, p. 040 833 2830
    matti.vilkko@tuni.fi

    Harri Nieminen, p. 050 568 5081
    harri.nieminen@vtt.fi

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu