Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kestävyydestä av-alan uusi normaali

    kuvausryhmä kuvaamassa elokuvan hääkohtausta
    Parhaillaan elokuvateattereissa pyörivän Huonot naiset -komedian kuvauksia.
    Kuva: Maiju Pohjanheimo / Tekele Productions
    [ssba-buttons]

    Miten ympäristöarvot ja vastuullisuus saadaan pysyvästi osaksi elokuvan ja television arkea? Suomessa ollaan muun muassa ottamassa käyttöön av-alan ympäristöjärjestelmä, jonka avulla tuotannot voivat mitata ja pienentää hiilijalanjälkeään.

    Kestävän kehityksen hankepäällikkö Anne Puolanne Audiovisual Producers Finland – APFI ry:stä vertaa tilannetta noin kymmenen vuoden takaiseen. Siihen nähden kotimaisella av-alalla tapahtuu nyt voimakasta liikehdintää kohti kestävämpää kehitystä. Tuoreimpien IPCC:n ilmastoraporttien jälkeen syy ei liene kenellekään epäselvä.

    – Kestävyys kiinnostaa nyt monia; niin tuotantoyhtiöitä, tilaajia, rahoittajia kuin muitakin sidosryhmiä. Toistaiseksi kiinnostus on kuitenkin ollut suurempaa kuin varsinainen käytännön tekeminen, mutta esimerkiksi Netflixin kaltaiset tilaajat vaativat jo, että ympäristöasioiden hyväksi tehdään konkreettisia tekoja, Puolanne sanoo.

    Yksi Suomen ongelmista on Puolanteen mukaan se, että maassa ei vielä ole mitattua dataa av-alan ilmastovaikutuksista niin kattavasti, että aiheesta pystyttäisiin käymään keskustelua ja ja alaa voitaisiin kehittää vastuullisemmaksi numerotiedon valossa. Av-tuottajien edunvalvontajärjestö APFI on kuitenkin luomassa alalle kestävän kehityksen strategiaa, jonka takana ovat kaikki kotimaisen tv- ja elokuvateollisuuden keskeisimmät sidosryhmät. Ensin keskitytään ympäristökestävyyteen.

    Suomessa ollaan ottamassa käyttöön av-tuotannoille suunnattu albert-ympäristöjärjestelmä, jonka avulla voidaan mitata ja pienentää tuotantojen ympäristövaikutuksia.

    Mittaamisen merkitys

    Albert-järjestelmän pilottivaihe alkoi tammikuussa 2022, ja siinä on mukana viisi kotimaista tuotantoyhtiötä. Kun järjestelmää ja sen herättämiä kysymyksiä on ensin pilotoitu pienemmällä porukalla, tarkoitus on luoda koko Suomen av-alaa varten tietopaketti, joka helpottaa järjestelmän laajempaa käyttöönottoa.

    – Hiilijalanjälkien mittaaminen on tärkeää. Se voi alkuun olla hankalaakin, kun pitää saada myös alihankkijoilta numerotietoa, jota ei ole koskaan ennen kerätty, Puolanne sanoo.

    Yksittäisen tuotannon hiilijalanjälki on täysin sidoksissa siihen, mitä tuotannossa tehdään. Albert-järjestelmään kansainvälisellä tasolla kerättyjen tilastojen mukaan draamatuotannon päästöt ovat moninkertaiset verrattuna uutistuotantoon, muut tuotannon lajit sijoittuvat näiden väliin. Tuotantoyhtiön on siis tärkeää miettiä, mihin tuotantotyyppiin sen kannattaa tehdä suurimmat vastuullisuussatsauksensa. Isoimmat päästöt tarkoittavat usein myös merkittävimpiä säästömahdollisuuksia.

    – Vertailu on helpompaa, kun kyseessä on vaikka tv-sarja, jonka elementit toistuvat kaudesta kauteen jokseenkin samanlaisina. Jos jotain toimintatapaa muutetaan, saadaan melko pian dataa muutoksen vaikutuksista, Puolanne sanoo.

    Energian käyttö ja logistiikka vaikuttavat eniten av-tuotantojenkin  hiilijalanjälkeen. Kuvaukset ovat työvaiheista suurin kuormittaja, esituotanto taas on sikäli merkittävä osuus, että juuri siellä tehdään koko tuotannon hiilijalanjälkeen olennaisesti vaikuttavia valintoja.

    What contributes to the average hour of TV’s carbon footprint? - 32 people in the production office for 2 weeks - 15 people working from home for a week - 13 days in post production - 1 tonne of gizmos transported over 190 miles - 1 450 kWh of electricity - 96 litres of water based paint - 270 litres of diesel fuel - 3 tonnes of mixed recycling - 15 people in hotels for a week All this adds up to produce 4.4 tCO2 per hour
    Albert-järjestelmää käyttäneiden isobritannialaisten tuotantojen päästöt voidaan purkaa palasiin tuntia kohden. Vastaavaa tietoa Suomesta ei ole vielä olemassa. Vertailuna: yhden suomalaisen vuotuinen hiilijalanjälki on Sitran laskelmien mukaan 10 300 kg CO2e.

    Kestävyys näkyy jo tuotantoyhtiöiden arjessa

    Vuonna 2017 perustettu Tekele Productions on yksi ympäristöjärjestelmän pilotissa mukana olevista tuotantoyhtiöistä. Tuottaja Julia Elomäki näkee, että koko av-alalta vaaditaan panostusta ja isoja muutoksia, jotta toiminta voi jatkua kestävästi.

    – Toisaalta on myös paljon paikkoja, joissa av-ala voi tehdä konkreettisia toimia ja vaikuttaa tekemisen kulttuuriinsa. Albertin pilotointi on aivan huikea juttu ja antaa työkaluja päästöjen seurantaan. Toivon myös, että jossain vaiheessa sitä ei enää tarvita, kun toimintatavat itsessään ovat muuttuneet, Elomäki sanoo.

    Tekele Productions on jo linjannut muun muassa, että kuvausten cateringissä tarjotaan aina kasvisruokaa. Jätehuoltoon ja kierrätykseen kiinnitetään huomioita kaikessa toiminnassa, ja erityisesti tuotantojen puvustuksessa ja lavastuksessa yritys pyrkii noudattamaan kiertotalouden periaatteita. Viestintä on tärkeää, joten esimerkiksi autoja vuokraaville yrityksille on esitetty toiveita vihreämpien vaihtoehtojen tuomisesta tarjolle.

    – Toivomme myös tuotantoyhtiöiden välistä keskustelua aina, kun jossain tulee hyviä oivalluksia kestävämpien toimintatapojen suhteen. Se lisää yhteistä hyvää, Elomäki sanoo.

    elokuvan kuvausryhmä työssään
    Huonot naiset -komedian kuvauksissa. Kuva: Maiju Pohjanheimo / Tekele Productions.

    Tampereen kaupunki on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Film Tampere taas ajaa voimakkaasti av-alan kestävyysajattelua. Film Tampereen asiantuntija Fanny Heinonen toteaa, että alueen av-yritysten ja alueellisten sidosryhmien on tärkeää tunnistaa kestävyystoimet.

    – Tunnistaminen edellyttää av-yritysten ja sidosryhmien välistä aktiivista vuoropuhelua, jota on tarkoitus vahvistaa tänä keväänä entisestään muun muassa Tampereen kaupungin, Visit Tampereen ja alueen muiden ilmastokumppaneiden kanssa. Olemme kaikki tässä eräänlaisella oppimismatkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta, Heinonen sanoo.

    Av-sisällöt antavat ajattelun aihetta

    Elokuvien, tv-sarjojen, viihteen ja muiden av-tuotteiden tuotantopuolella riittää viilattavaa kestävyydessä. Katsoja kuluttaa ennen muuta sisältöjä, joten niillä on iso merkitys. 

    – Sisältö maalaa maailmaa, jossa ollaan. Jos kaksi ihmistä keskustelee ja sen lomassa ruokailee, ei ole samantekevä mitä tähteeksi jäävälle ruualle tarinassa tehdään. Heitetäänkö pois vai laitetaanko vaikka evääksi seuraavalle päivälle, Puolanne sanoo.

    – Valinnat voivat olla pieniä, mutta vaikutus suuri. Jos jonkin asian – yksityiskohdan tai suhtautumistavan – voi tehdä sisällöllisesti vihreämmin, niin sanoisin että tee se! Omat arvot kulkevat käsi kädessä sisällön kanssa, Elomäki sanoo.

    Teksti: Päivi Stenroos

    Katso  10.3.2022 järjestetyn XYZ Masterclass Sustainable Film Production -paneelikeskustelun tallenne:  https://www.youtube.com/watch?

    Stiimaus :Kuutiomedia, tallenteen kieli englanti
    eu disclaimer kestavakasvu fi black

    Hankkeelle  on myönnetty kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu