Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    INKA-Award -palkinto Tampereelle innovatiivisten yritysten edistäjänä

    [ssba-buttons]

    Tampereen kaupunki on saanut Tekesin INKA-ohjelman (innovatiiviset kaupungit) seminaarissa Jyväskylässä 22.9.2015 INKA-Awards -palkinnon pitkäjänteisestä työstä kehitysalustojen synnyttämisessä. Tampere vastaa INKA-ohjelmassa Älykkään kaupungin ja uudistuvan teollisuuden kansallisesta yhteistyöstä.

    "Tampere on onnistunut erinomaisesti jalkauttamaan ajattelumallia, jonka mukaan kaupunki voi toimia innovaatioalustana. Erilaisten kehittämishankkeiden kautta tarjotaan mahdollisuuksia uusien ratkaisujen pilotointiin ja edelläkävijämarkkinoiden luomiselle. Kaupungin johdon aktiivisuus ja sitoutuminen näkyvät uusina liiketoimintamahdollisuuksina, joita syntyy yrityksille innovatiivisten julkisten hankintojen kautta muun muassa älykkään valaistuksen alueelle", summaa ohjelman päällikkö Markku Koponen Tekesistä.

    Muita perusteluja palkinnolle löytyy rakentamisen, liikenteen ja kiertotalouden alueilta. Esimerkiksi Tampereen teknillisen yliopiston rakennustekniikan laitos selvittää historiansa suurimmassa hankkeessa palvelurakennusten energiatehokkuuden parantamiseen liittyviä haasteita ja ratkaisuja. COMBI-hanke on Tampereen talousalueen kärkihanke INKA-ohjelmassa rakentamisen osa-alueella. Hankkeeseen osallistuu poikkeuksellisen suuri määrä yrityksiä.

    "INKA-ohjelma on ollut hyvä sateenvarjo älykkään kaupungin kehityshankkeillemme ja sen myötä kaupunkien, Tekesin ja työ- ja elinkeinoministeriön välinen yhteistyö on lisääntynyt. Toivottavasti se jatkuu ja tiivistyy, sillä kaupungit ovat tulevaisuuden digitalouden oivallisia alustoja", sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

    "Haluamme kehittää avoimia innovaatioympäristöjä, missä kaupungin, yritysten, tutkimuksen ja asukkaiden yhteiskehittäminen on mahdollista. Se on haastavaa, mutta innostavaa", kertoo Tampereen INKA-ohjelman johtaja Pauli Välimäki.

    INKA-ohjelman käytännön toteutuksesta vastaavat Tampereen seudun elinkeinoyhtiö Tredea Oy älykkään kaupungin ja uudistuvan teollisuuden teemoissa ja Finnmedi Oy tulevaisuuden terveyden teemassa.

    Palkinto myönnettiin neljännen kerran. Aiemmat palkinnot on annettu Ouluun hankintojen kehittämiselle, Vaasaan älyverkkopilotille sekä Ladecille kiertotalouden edistäjänä.

     

    Lisätietoja:

    Ohjelmapäällikkö Markku Koponen, markku.koponen(at)tekes.fi, puh. 050 5577 646

    Kehityspäällikkö Pauli Välimäki, pauli.valimaki(at)tampere.fi, puh. 040 801 6035

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu