Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Axon luottaa maailmaan parhaisiin kameraosaajiin ja avaa tuotekehitysyksikön Tampereelle

    [ssba-buttons]

    Tampere tunnetaan yhtenä maailman parhaana kamerateknologian osaamiskeskittymänä, jolle Tampereen vahva mobiiliteknologiaosaaminen sekä yliopistojen tutkimustyö signaalinkäsittelyssä ja kuvantamisessa ovat luoneet perustan.

    Axon avaa tutkimus- ja kehitysyksikön Tampereelle. Axonin tiedotteen mukaan tuotekehitysyksikkö keskittyy muun muassa parantamaan kuvantamisen ominaisuuksia tulevaisuuden puettavassa teknologiassa. Monet mediat, kuten Business Insider ja paikallismedioista Aamulehti ovat kirjoittaneet Axonin investoinnista.

    Axonin Tampereen tiimi
    Axonin tuotekehitystiimi aloittaa työnsä tänään.

    Axonin päätös kehittää seuraavan sukupolven ratkaisuja Tampereella on seurausta kattavasta taustaselvityksestä, jonka aikana Business Tampere esitteli alueen liiketoimintamahdollisuuksia ja auttoi löytämään oikeat osaajat.

    Tampereen seudulle on kehittynyt kameraosaamisen ja signaalinkäsittelyn ympärille Business Tampereen koordinoima kuvantamisen ekosysteemi, johon kuuluu aktiivisia alaan erikoistuneita yrityksiä ja tutkijoita. Axonin ohella kuvantamisen ekosysteemistä hyötyvät myös muut Tampereella jo toimivat yritykset, kuten Huawei, Intel ja Nokia. Microsoft Mobilen sulkemisen jälkeen Tampereelle on sijoittunut myös useita muita yrityksiä, jotka hyödyntävät paikallista osaamista, kuten PowerVision Kiinasta, PoLight Norjasta ja Behr-Hella Thermal Control Saksasta. Lisäksi seudulle on syntynyt joukko uusia aloittavia yrityksiä, kuten Grundium ja NomiCam.

    ”Olen erittäin ilahtunut yhtiön sijoittumispäätöksestä seudulle ja toivotan Axonin tervetulleeksi rikastuttamaan entisestään kuvantamisen ekosysteemiämme. Tampere on loistava paikka kehittää kameratuotteita ja olen varma, että Axon hyötyy Tampereen osaajistaan. Business Tampere on tukenut Axonin taustatutkimuksia sekä tarjonnut tietoa ja apua sijoittumisessa. Tarjoamme asiakkaillemme avaimet käteen ratkaisun Tampereelle sijoittumiseen," kertoo Business Tampereen asiakkuusvastaava Oliver Hussey.

    Lisätietoja:
    Oliver Hussey, asiakkuusvastaava, älykkäät koneet
    p. 040 679 4142
    oliver.hussey@staging.businesstampere.com

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu