Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Älypuhelinjätti Xiaomi avaa älypuhelinkameroiden tutkimus- ja tuotekehitysyksikön Tampereelle

    Xiaomi Tampere R D center 2019
    [ssba-buttons]

    Tampere on yksi maailman johtavista kamerateknologioiden innovaatiokeskittymistä ja Xiaomi on tällä hetkellä maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja. Tampere on täydellinen kumppani Xiaomille, jonka tavoitteena on tuoda innovaatiot kaikkien ulottuville.

    Globaali teknologiajohtaja Xiaomi on perustanut Tampereelle tutkimus- ja tuotekehitysyksikön painopisteenään älypuhelinkameroihin liittyvä teknologiaosaaminen, kuten kamera-algoritmit, koneoppiminen, signaalinkäsittely sekä kuvan ja videon käsittely. Uusi tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö sijaitsee Hervannassa Tampereen yliopiston teknologiakampuksen läheisyydessä.

    Xiaomi Tampere R D center 2019
    Tampereen T&K-yksikkö on Xiaomin suurin kamerayksikkö Kiinan ulkopuolella. Tällä hetkellä Hervannassa työskentelee parisenkymmentä kamerateknologiaosaajaa ja lisää työkavereita on haussa. Kuva: Xiaomi.

     

    Vuonna 2010 perustettu Xiaomi kehittää ja valmistaa innovatiivisia teknologiatuotteita, joiden avulla se haluaa mahdollistaa kaikille paremman elämän. Vuonna 2019 Xiaomi oli nuorin Fortune Global 500 -listalle yltänyt yritys.

    Tampereelle Xiaomi rantautui viime kesänä tarkoituksenaan valmistaa maailmanluokan älypuhelinkameroita. Tampereen seutu tunnetaan mobiiliteknologian keskittymänä 1990-luvulta lähtien, jossa on tehty lukuisia kamerateknologiaan ja kuvantamiseen liittyviä innovaatioita. Huippuluokan osaaminen juontaa juurensa Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta (ent. Tampereen teknillinen yliopisto), jossa signaalinkäsittelyllä on pitkät ja vahvat perinteet. Tampereelta löytyvä osaaminen vastaa täydellisesti Xiaomin tarpeita, koska yritys haluaa palkkalistoilleen teknologia-alan huippuja.

    ”Tutkimus- ja tuotekehitysyksikön perustaminen Tampereelle on tärkeä etappi yrityksemme kansainvälistymisen tiellä. Tulemme vahvistamaan liiketoimintaamme Tampereella ja työskentelemään paikallisten osaajien kanssa, jotta voimme kehittää tuotteitamme erittäin innovatiivisten teknologioiden avulla”, sanoo Xiaomin varatoimitusjohtaja Wang Xiang.

    ”Panostukset kuvastavat sitoutumistamme ja Innovaatioita kaikille -ajatteluamme”, Xiang jatkaa.

    ”Tampereen yksikkö on Xiaomin suurin kamerayksikkö Kiinan ulkopuolella. Keskitymme mobiilikameroiden kehittämisessä tärkeisiin kamerateknologioihin, kuten algoritmeihin, koneoppimiseen, signaalinkäsittelyyn sekä kuvan ja videon käsittelyyn. Tällä hetkellä tiimissämme on noin 20 henkilöä, mutta tulemme pian rekrytoimaan lisää kamera-algoritmien osaajia”, kertoo Xiaomin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa johtava Jarno Nikkanen.

    ”Xiaomin filosofia on innovatiivinen ja erittäin mielenkiintoinen; tiimit ja yksittäiset työntekijät voimaannutetaan etsimään ratkaisuja itsenäisesti. Tampereen yksikössä kehitetyt laitteet ja teknologiat tulevat olemaan satojen miljoonien Mi-fanien käytössä ympäri maailmaa ja se on todella motivoivaa, Nikkanen jatkaa.

    Xiaomi liittyy Tampereen seudulla toimivaan kamerateknologioiden liiketoimintaekosysteemiin. Verkosto kasvaa nopeasti ja sitä koordinoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tampere.

    ”Business Tampere ja kamerateknologioiden ekosysteemi ovat olleet suureksi avuksi Xiaomin Tampereen yksikön perustamisessa. Prosessi on ollut yksi sujuvimmista, joissa olen ollut mukana. Ekosysteemin toimijoista ja paikallisista toimittajista on ollut valtavasti hyötyä esimerkiksi yksikköömme rakentuvan huippumodernin kameralaboratorion laitteistamisessa”, kiittää Nikkanen.

    ”On ilo toivottaa Xiaomi tervetulleeksi Tampereelle ja mukaan kamerateknologioiden ekosysteemiin! Kaksi maailman neljästä johtavasta matkapuhelinvalmistajasta on nyt avannut tutkimus- ja tuotekehitysyksikkönsä Tampereella. Se todistaa, että tällä alalla seutumme on yksi parhaista maailmanlaajuisesti”, sanoo Business Tampereen asiakkuusvastaava Oliver Hussey.

    Xiaomi yrityksenä

    Xiaomi Corporation on perustettiin huhtikuussa 2010 ja se listautui Hong Kongin pörssin päämarkkinoille 9.7.2018 (1810.HK). Xiaomi luonnehtii itseään internet-yritykseksi, jonka älylaitteet kytkeytyvät IoT-alustalle (Internet of Things).

    Xiaomi panostaa jatkuviin innovaatioihin tavoitteenaan olla käyttäjien ystävä ja alansa trendikkäin yritys. Yritys tuottaa korkealuokkaisia tuotteita kohtuullisin hinnoin, että maailmanlaajuisesti kaikki voisivat nauttia paremmasta elämästä innovatiivisen teknologian avulla.

    Xiaomi on tällä hetkellä maailman neljänneksi suosituin älypuhelinmerkki. Yrityksen kuluttajille rakentama IoT-alusta on maailman suurin ja se käsittää yli 196 miljoonaa älylaitetta (poislukien älypuhelimet ja kannettavat tietokoneet). Xiaomin tuotteita käytetään ympäri maailmaa yli 80 maassa, joista monissa yritys on noussut markkinajohtajaksi.

    Heinäkuussa 2019 Xiaomi ylsi ensimmäistä kertaa Fortune Global 500 -listalle sen vuoden nuorimpana yrityksenä.

    Lisätietoja Xiaomin blogista: http://blog.mi.com/en/

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu