Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Älykäs kaupunki ei synny simppelisti – siksi se tehdään yhdessä

    [ssba-buttons]

    ”Tampereelle on tulossa kuskittomia automaattibusseja ehkä jo vuonna 2021.” Näin kertoi Yle Tampere Smart City Weekin aikana ja tuli samalla näyttäneeksi, että älykäs tulevaisuus ei ole kaukana. Jotta se todella toteutuu, tarvitaan monenlaista yhteistyötä: yksityisen ja julkisen puolen välillä, yli rajojen eri toimialoilla, tutkimuksessa ja teknologioissa.

    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Smart City Mindtrek Conference 2020 -tapahtuman ohjelma koostui useasta eri teemasta, jotka tarjosivat näkökulmia kaupunkien älykkyyteen. Teemoja yhdistelemällä saa kuvaa siitä, mitä tarvitaan että esimerkiksi autonomiset bussit jonain päivänä ilmestyvät kuljettamaan ihmisiä. Ne asettuvat osaksi älykkään liikkumisen järjestelmää, joka puolestaan yhdistää tehokkaita ja toisiaan täydentäviä liikkumistapoja kokonaisuudeksi helpottamaan kaikkien elämää.

    Luvassa autonomista syöttöliikennettä

    Älykäs liikkuvuus alkaa toteutua vain tuomalla yhteen sopivaa osaamista ja tekijöitä, kokeilemalla, oppimalla ja kehittämällä järjestelmää edelleen. SHOW-hankkeen toimet Tampereella tähtäävät juuri tähän.

    Ilman kuljettajaa liikkuvia kulkuvälineitä on jo testattu Hervannassa, mutta mainittu hanke kehittää Tampereen Ratikkaa varten autonomista syöttöliikennettä, joka hyödyntää sähköisiä robottibusseja. Ne kulkenevat ensin vakituista reittiä, mutta myöhemmin suunnitelmissa on aluetta palveleva automaattinen kutsuliikenne. Tarpeen mukaan liikennöivät robottibussit tekevät liikkumisesta helppoa ja kestävän kehityksen mukaista. Automaation hyödyntäminen liikenteessä auttaakin älykkäitä kaupunkeja pääsemään eroon yksityisautoilun aiheuttamista ongelmista.

    Tampereen kaupunki on hankkeen mahdollistaja ja sitoutunut vahvasti älykkään liikkumisen edistäjäksi. Autonominen syöttöliikenne on kirjattu Tampereen pormestariohjelmaan ja muihin kaupungin kehityssuunnitelmiin, sillä älykkään kaupungin hankkeet tarvitsevat kaupunkien tuen.

    5G-yhteydet älykkään liikkumisen mahdollistajina

    Älykkään kaupungin ratkaisuissa liikkuu data – valtava määrä dataa ja mielellään lähes reaaliajassa. Älyliikenteessä nopea tiedonsiirto on välttämätöntä. Autonomiset kulkuneuvot ovat koko ajan yhteydessä esimerkiksi datakeskuksiin ja liikennejärjestelmiin, muihin autoihin, mahdollisiin käyttäjiin… Näin ne voivat tarjota liikennepalveluja juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

    5G tekee siis osaltaan älykkään kaupungin mahdolliseksi. Se tarjoaa selkeästi edeltäjiään nopeammat ja luotettavammat yhteydet ja mahdollistaa siten monia älykkään kaupungin ratkaisuja, muun muassa juuri uusia liikkumisen muotoja.

    Verkon viipalointi (network slicing) on yksi 5G:n ominaisuus, josta on älyratkaisuille hyötyä. Käyttäjille on mahdollista luoda verkosta omia, erityisesti kunkin tarpeisiin räätälöityjä viipaleita. Vaikka verkossa olisi esimerkiksi ruuhkaa, omaa viipalettaan käyttävä älysovellus toimii pätkimättä ja turvallisesti.

    Entä sähköntarve?

    Älykkään liikkumisen järjestelmä hyödyntää sähköllä toimivia kulkuvälineitä polttomoottorien asemesta, joten sähkön tarve kasvaa tuntuvasti. Kestävän kehityksen näkökulmasta on tarpeen myös miettiä, miten sähkö tuotetaan.

    Uudistuvat lähteet, tuuli ja aurinko, voivat vielä mullistaa sähköntuotannon, mutta samalla energiajärjestelmään tarvitaan lisää joustavuutta. Miten esimerkiksi varmistetaan, että virtaa riittää, vaikka kaikki päättäisivät ladata laitteensa pilvisenä, tyynenä päivänä?

    Energian varastointi voi tuoda älykkään kaupungin tarvitsemaa joustoa ja auttaa pitämään järjestelmät toiminnassa. Sähköisten kulkuvälineiden latauksessa energiavarasto voi toimia eräänlaisena bensa-aseman vastineena – menopeli ladataan varastosta, joka toimii puskurina verkon suuntaan ja tasaa kysyntää. Älykäs lataaminen (smart charging) viittaa jo itsessään muun muassa siihen, että lataus tapahtuu sähkönkäytön ruuhkahuippujen ulkopuolella.

    Case Roboride: ensimmäinen matka

    Autonomiset viimeisen kilometrin (last mile) ratkaisut tarvitsevat asiaan vihkiytyneen operaattorin, sillä niiden järjestäminen ei ole lainkaan yksinkertaista. Operaattori hankkii ajoneuvot, järjestää huollon, etävalvonnan ja erilaiset palvelut. Operaattoriyritys Roboride esitteli Smart Tampere Mindtrekissä käytännön tuloksiaan.

    Autonomisten kuljetusten kokeilut on hyvä aloittaa suljetuilla alueilla, kun kyse on uudesta teknologiasta, johon lainsäädännöllä ja kenties julkisella mielipiteelläkin voi vielä olla sopeutumista. Roboriden kuljetin teki kesällä 2019 neitsytmatkansa porilaisessa teollisuuspuistossa. 

    Ennen ensimmäistä virallista matkaa tarvittiin runsaasti reitti- ja turvallisuussuunnittelua sekä varmat verkkoyhteydet. Kun kaikki oli valmista, teollisuuspuiston vierailijat pääsivät Robo-kuljettimen kyydissä alueen portilta kohteisiinsa yli sadan hehtaarin puistossa. – Tehtävä suoritettu, kehitystyö jatkuu.

    Artikkelin pohjana on käytetty Smart City Mindtrek 2020:n esityksiä seuraavista teemoista: liikkuminen, AI tulevaisuuden teknologioissa, yhteydet, energiavarastoratkaisut älykkäissä kaupungeissa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu