Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ensimetri palkitsi vuoden 2018 uusyrittäjät

    [ssba-buttons]

    Autonomiset autot ja sisärakentaminen toivat uusyrittäjäpalkinnot

    Kolme vuotta sitten perustettu tamperelainen ohjelmistoalan yritys Unikie Oy palkittiin Uusyrityskeskus Ensimetrin 25-vuotisjuhlissa Vuoden Uusyrittäjä -palkinnolla. Kunniamaininta myönnettiin sisärakentamiseen erikoistuneelle TopSet Oy:lle Kangasalta.

    Unikie Oy on erikoistunut itseohjautuvien ajoneuvojen ohjelmistoratkaisujen kehittämiseen. Yhtiö toimii Tampereen lisäksi myös Helsingissä, Oulussa, Kuopiossa, Turussa, Saksan Münchenissä ja Yhdysvaltojen San Josessa. Yrityksen liikevaihto oli 5,8 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yritys työllistää noin 150 henkilöä.

    Unikien toimitusjohtaja Esko Mertsalmi (43) perusti yrityksen neljän kumppaninsa kanssa IT-alan konsultointia ja ohjelmistosuunnittelua varten. Mertsalmi on koulutukseltaan tuotantotalouden DI ja ollut yli 10 vuotta ohjelmistoalan myynnin johtotehtävissä. Kaikilla osakkailla on vahva IT-konsultointiosaaminen ja hyvät verkostot myös markkinointimielessä. Kaksi perustajaosakkaista asui Kalifornian Piilaaksossa. Viiden perustajan lisäksi osakaspohjaa on myöhemmin laajennettu.

    Ensimetri

     

    Robottiautojen kehityksen huipulla

    Viimeisten vuosien aikana autoihin on tullut ajamista helpottavia ominaisuuksia kuten kaistavahteja, pysäköintiavustajia ja kohteentunnistimia. Kaikki nämä ovat ensiaskelia kohti autonomisia ajoneuvoja. Unikien ohjelmistoratkaisut edistävät tätä kehitystä.

    Saksan ja Amerikan autoteollisuuden valtavat markkinamahdollisuudet ovat avautumassa yritykselle. Kuluvan vuoden liikevaihtoennuste on 18 miljoonaa euroa eikä kasvulle näytä olevan esteitä. Yrityksen

    tavoitteena on nousta kansainvälisten markkinoiden kärkeen keinonäköön liittyvissä tuotteissa ja tarjota yhä parempia ratkaisuja itseohjautuvien ajoneuvojen kehitykseen. Kasvunäkymät ovat erinomaiset.


    Vankka ammattitaito tuo menestystä sisärakentamisessa

    Kunniamaininnan saanut Sisärakenne TopSet Oy on vuonna 2014 perustettu yritys, joka on erikoistunut sisärakentamiseen, kuten sisäkattojen ja seinien tekoon sekä asennus- ja puusepäntöihin. Yrittäjät Timo Issakoff ja Sami Järvinen ovat kokeneita rakentamisen ammattilaisia. Yritys tekee sisätiloissa rakennuspuusepän asennustyöt seinästä kattoon.

    Yrityksen kotipaikka on Kangasala ja töitä tehdään Pirkanmaan lisäksi laajalla alueella Helsingistä Vaasaan. Toimipisteet sijaitsevat Seinäjoella ja Turussa, jonne on perustettu tytäryhtiöt. Töitä tehdään pääasiassa alihankintana rakennusliikkeille, joiden keskuudessa yritys on saavuttanut lyhyessä ajassa luotettavan maineen.

    Yhtiöryppään liikevaihto on 6,5 miljoonaa euroa ja konserni työllistää yhteensä 70 henkilöä. Toiminta on kasvavaa ja kannattavaa. Yrityksen arvoissa korostetaan työntekijöiden arvostusta ja hyvinvointia, joka näkyy myös palkitsemisessa. Onnistuneen Saksan-kaupan innoittamana tavoitteena on myös päästä Keski-Euroopan markkinoille.

    Unikie Oy, www.unikie.fi
    Esko Mertsalmi, esko.mertsalmi@unikie.com p. 0400 675 918
    Seppo Kolari. seppo.kolari@unikie.com

    Sisärakenne TopSet Oy, www.topset.fi
    Timo Issakoff, timo.issakoff@topset.fi p. 050 569 1179
    Sami Järvinen, sami.jarvinen@topset.fi, p. 0400 512 611

    Uusyrityskeskus Ensimetri, www.ensimetri.fi, Kaj Heiniö, 050 371 5030

    Suomen Uusyrityskeskukset ry, www.uusyrityskeskus.fi, Jari Jokilampi, 0500 731 445


    Ensimetri 25 vuotta 31.10.2018

    Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry Ensimetri juhlii 25-vuotista taivaltaan tänään 31.10.2018. Ensimetri auttaa yrittäjäksi aikovia koko Pirkanmaalla. Sillä on 14 toimipistettä. Neuvontaa on neljännesvuosisadan kuluessa saanut 44 400 asiakasta ja Ensimetrin avulla perustettuja yrityksiä on 16 065. Niistä yli viisi vuotta toimineita on 80 prosenttia, kun kaikista perustetuista yrityksistä yli puolet ei näe kolmatta ikävuottaan.

    Neuvonnalle on myönnetty ensimmäisenä Suomessa ISO 9001/2015 -laatusertifikaatti Asiakkaiden apuna on yritysneuvojien lisäksi 180-henkinen asiantuntijaverkosto. Monet asiantuntijoista ovat itse yrittäjiä.

    Ensimetrin toimitusjohtajana on alusta asti toiminut sen perustaja Jari Jokilampi, joka jää eläkkeelle ja viettää samalla läksiäisiään yhdistyksen 25-vuotisjuhlissa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu