Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ympäri käydään ja keskelle tullaan

    [ssba-buttons]

    Emmin. Ehkä minun ei pitäisi lähestyä aihetta tällä tavoin, sillä se saa minut vaikuttamaan dinosaurukselta, takuuvarmasti. Mutta olkoon, enhän minä mikään teini olekaan.

    Tulin kesätytöksi Tampereen kaupungin matkailutoimistoon ja laivayhtiöille iloisen 1980-luvun alkuhämärissä. Matkailutoimisto sijaitsi silloin kaupungintalolla katutasossa. Oltiin fiinejä matkailuneuvojia, kieliä puhuttiin ja kesähenkilökunta hoiti jopa päivittäiset kaupunkikiertoajelut neljällä kielellä. Että se jännitti!

    Puhelinluetteloita oli runsaasti, kullekin alueelle omansa ja puhelut soitettiin tietenkin lankapuhelimesta. Toimiston nurkassa oli lähes kerrostalon kokoinen telex – kaukokirjoituslaite, joka sittemmin korvattiin hienolla telefaxilla. Kusti polki ja posti kulki, asiat hoidettiin kirjeitse. Tupakointi oli sallittu sisätiloissa ja pienessä takahuoneessa oli savua kuin Narvan taistelussa.

    Huh! Paljon on muuttunut, onneksi.

    Jollain tasolla lähestytään kuitenkin tuota aikaa – palaamme nimittäin lähes lähtöruutuun Keskustorin äärelle, kun matkailuneuvonta muuttaa paraatipaikalle Hämeenkadun varrelle Teatteritaloon, Aurinkomatkoilta vapautuneisiin tiloihin. Paikka ei voisi olla keskeisempi. Saamme loistavan näyteikkunan ja helposti saavutettavan, modernin neuvonnan katutasoon, keskelle kaupungin vilskettä ja hyörinää. Kynnys on matala ja ohikulkijan on helppo poiketa tiedonhakuun.

    Tässä tapahtuu jotain muuta, mutta vähintään yhtä suurta innostusta odotamme uuden palvelupisteen aiheuttavan. (Kuva: Kuvatoimisto Pix, Petri Kivinen)

    Tiedonvälityksen metodit ovat muuttuneet rajusti, mutta jotain on ennallaankin: asiakaspalvelussa ihminen on edelleen tärkein, tietotekniikka toimii hänen hyvänä apunaan. Vaikka useimmilla meistä onkin taskussamme älypuhelin ja siten lähes koko maailma, hyvää ja ammattitaitoista asiakaspalvelua ei korvaa mikään.

    Neuvonnan työssä sähköisiä palveluita otetaan avuksi entistä enemmän. Meille näkyvin osa siitä on tampereallbright.fi-portaalin matkailullinen osa, visittampere.fi-sivusto, johon on alettu suunnitella uutta potkua. Tampereella ja ympäristössä tapahtuu paljon, ja ideana on tuoda entistä enemmän esille tapahtumia ja esitellä käyntikohteitakin tekemisen kautta. Ei kirkko vaan joululauluilta. Ei ravintola vaan parsaviikot. Mitä kivaa tapahtuu hotellini lähellä, juuri tänään? Ideointi on alkumetreillä, mutta perästä kuuluu!

    Kokonaan uusi näkökulma portaalin yhteydessä ovat asumiseen ja työskentelyyn liittyvät asiat, jotka palvelevat paitsi seudun asukkaita myös tänne muuttoa harkitsevia.

    Paljon uutta on siis tiedossa ja Visit-tiimi suunnittelee innokkaasti sekä matkailuneuvonnan muuttoa että entistä parempaa portaalia – uudet tuulet puhaltavat tekemisen iloa purjeisiin ja johan tässä vertyy tällainen muinaisjäännekin!

     

    Kirjoittaja on pitkän linjan matkailun sekatyöläinen

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu