Varmistetaan paikkamme globaalina suunnannäyttäjänä
27.11.2017Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö uudisti nimensä kolme kuukautta sitten ja on nyt Business Tampere. Uudistus osui talouden reippaaseen kasvuun ja viennin vahvaan vetoon. On aina helpompi lujittaa vahvuuksiamme ja markkinoida kasvavaa seutua, kun usko ja odotukset tulevaisuuteen ovat hyvät.
Olemme erittäin vetovoimainen kaupunkiseutu ja väkilukumme kasvaa merkittävästi. Vahvat, julkiset investoinnit jatkuvat luoden edellytyksiä yksityisille investoinneille. Tampereen yliopistofuusio toteutuu ja yritysyhteistyö saa siitä lisää potkua. Valmistava teollisuus on tehnyt tuntuvan digitalisaatiopanostuksen rekrytoimalla riveihinsä runsaasti kokeneita osaajia.
Kaupunkiseutumme talous on vientivetoista ja päätuotteet investointihyödykkeitä, joten globaalin talouden laskut ja nousut näkyvät meillä voimakkaasti. Vahva kasvu on nyt jatkunut kaksi vuotta. Kyse ei ole satunnaisista onnistumisista, vaan talouden myötätuulesta kaikilla päätoimialoilla. Teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi 8.8 % vuoden 2017 ensimmäisellä puolivuotiskaudella. Viennin liikevaihto on kasvanut samaan aikaan 11,3 %.
Yrityskehitystä, investointien edistämistä ja markkinointiviestintää kaupunkiseudun elinvoiman vahvistamiseksi toteuttaa kumppaneidensa kanssa Business Tampere. Visit Tampere puolestaan kokoaa yhteen matkailupalvelut ja -markkinoinnin. Ne muodostavat yhdessä dynaamisen duon, joka on yritystemme, uuden yliopistomme ja muiden kehittäjien palveluksessa.
Haasteitakin on. Pirkanmaan tutkimus- ja kehittämispanostukset ovat edelleen maan kärkiluokkaa. T&K-toiminnan rakennemuutos on kuitenkin ollut raju ja pääkaupunkiseutuun verrattuna T&K-menomme ovat laskeneet jyrkästi. Suomessa vain Uudellamaalla ne ovat säilyneet huippuvuosien tasolla. Meidän on varmistettava, että pysymme pääkaupunkiseudun ohella kärkialueena.
Toinen haasteemme on koulutuksen riittävyys, oikea-aikaisuus ja kyky vastata elinkeinoelämän tarpeisiin. Talouskasvun ansiosta olemme siirtyneet suurtyöttömyyydestä työvoimapulaan, erityisesti ICT-alan ammattilaisista, mikä rajoittaa useiden huippuyritystemme kasvua. Tarvitaan aktiivista julkisen ja yksityisen sektorin vuoropuhelua ja kykyä tehdä paikallisia päätöksiä.
Kansallisena tavoitteena on tehdä Suomesta tekoälyn mallimaa. Missä olisi paremmat edellytykset olla tekoälyn rakentaja, johtava kehittäjä ja koelaboratorio kuin seudullamme? Tartutaan yhdessä tähän mahdollisuuteen ja varmistetaan jälleen kerran paikkamme globaalina suunnannäyttäjänä.
Harri Airaksinen
Business Tampereen ja Visit Tampere Oy:n toimitusjohtaja