Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Uusia ajatuksia, uutta bisnestä

    [ssba-buttons]

    Kasvu. Kansainvälistyminen. Rahoitus. Digitalisaatio. – Kaikki asioita, joiden äärelle yrittäjän olisi aika ajoin hyvä pysähtyä hetkeksi. Yrityksille suunnatut tilaisuudet ja koulutukset antavat siihen mainion mahdollisuuden.

    Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy on mukana järjestämässä tapahtumia, joissa yritykset saavat eväitä kasvuun ja kansainvälistymiseen. Digitalisaatio on teemana useissa kevään tapahtumista, sillä sen avulla on mahdollista luoda uusia bisnesmahdollisuuksia monentyyppisessä yritystoiminnassa.

    – Itse asiassa on vaikea keksiä toimialaa, jolla digitalisaatio ei avaisi mitään uutta – ja nyt eletään digitalisaation suhteen sellaista aikaa, että se joka ensinnä tarttuu mahdollisuuksiin voi hyvinkin korjata muhkeimmat hyödyt, sanoo yrityskehityksestä ja innovaatioiden aktivoinnista vastaava kehityspäällikkö Jouni Myllymäki Tredeasta.

    Digitalisaatioon ei kannata suhtautua turhan juhlallisesti. Alkuun pääsee niinkin, että piirtää ruutupaperille kaavion, jossa on kuvattu yrityksen ja sen asiakkaiden välisten tietovirtojen liikkuminen. Tällaisen kaavion äärellä voi jo hyvin ryhtyä miettimään, löytyisikö siitä asiakkaita kiinnostavia uuden bisneksen mahdollisuuksia.

    – Teknologia ja osaaminen ovat yleensä jo olemassa, pitää vain yhdistää oikeat tekijät. Ennen kaikkea kyseessä on oman ajatusmaailman avaaminen ja kääntäminen digitalisaatiovaihteelle, Myllymäki sanoo.

    Digitalisaation, kasvun ja kansainvälistymisen mahdollisuuksia käsittelevät tapahtumat ovat yksi hyvä keino viritellä omia ajatuksia uusille taajuuksille. Ne tarjoavat arjen kiireiden keskellä tilaisuuden istua hetkeksi alas miettimään tuoreita bisneksen tekemisen tapoja.

    – Tapahtumiin kannattaa osallistua paitsi niiden sisällön takia, myös siksi, että siellä tapaa muita yrittäjiä ja asiantuntijoita ja kuulee heidän tarinoitaan, Myllymäki sanoo.

    Yrityksen rahoitustarpeet taas ovat hyvin erilaisia ja usein tarvetta on julkisen rahoituksen lisäksi myös yksityiselle riskirahalle. Tredea pitää tärkeänä yksityisten rahoittajien ja yritysten yhteistyön mahdollistamista, ja haluaa tuoda myös yksityisten toimijoiden rahoitusratkaisuja paremmin yritysten tietoon.

    – Tästä syystä olemme mukana tarjoamassa yrityksille erilaisia rahoitukseen keskittyviä tilaisuuksia yhteistyössä sekä julkisten että yksityisen toimijoiden kanssa, sanoo kehityspäällikkö Niina Immonen Tredeasta.

    Tredea on tuonut Tampereelle muun muassa Internet of Things -teemaisen kasvusparraustapahtuman. IoT Kasvupolku -ohjelmaan haki yli 40 yritystä, joista 15 valittiin mukaan. Yksi valituista on tamperelainen ohjelmistotalo IGL-Technologies, joka ratkaisee pysäköintiin liittyviä ongelmia hyödyntämällä digitalisaation mahdollisuuksia. IoT Kasvupolkuun yritys haki Tekesin ehdotuksesta.

    – Toiveena on, että tapahtuman kautta pääsisi tutustumaan uusiin ihmisiin, luomaan verkostoa ja kenties näin voisi saada uusia kauppojakin aikaan, kertoo IGL-Technologiesin toimitusjohtaja Alexander Ivaine.

    IoT Kasvupolku -ohjelma on haastatteluhetkellä vasta pääsemässä alkuun, joten sen tuloksia tarkastellaan myöhemmin. Erilaisiin kehitysfoorumeihin osallistuminen on Ivainen mukaan kuitenkin hyödyllistä. Esimerkiksi Tampereen kaupunkikehityksen seuraaminen on tärkeää yritykselle, jonka keskeistä osaamista ovat pysäköinninhallinta ja älykaupungin kokonaisvaltaiset pysäköintiratkaisut.

    – Tampereesta on viime vuosina tullut meidän alallemme mielenkiintoinen paikka, koska täällä rakennetaan ja suunnitellaan monenlaista smart city- ja IoT-teemoihin liittyvää, Ivaine toteaa.

    Internet of Things -Kasvupolku on osa Suomen suurinta yritysten kasvun sparrauskilpailua Kasvu Openia, joka tukee pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä ympäri Suomen ja eri toimialoilla. Vuosi huipentuu lokakuussa Kasvu Open Karnevaaliin, jossa valitaan 80 finalistin joukosta Suomen parhaat kasvuyritykset.

    Tredean tapahtumatyrityksille.fi-kalenteri kertoo kattavasti seudun yrityksille suunnatuista tapahtumista ja koulutuksista. Rahoitus, kasvu ja kansainvälistyminen ovat niissä monella tapaa esillä.

    – Kuuntelemme mielellämme yritysten toiveita siitä, millaisia tilaisuuksia Tredea voisi olla järjestämässä tulevaisuudessa. Haluamme tarjota käytännön apua, jolla yritykset saavat nopean vasteen kehitystyölleen, Myllymäki sanoo

    > Osallistu keskusteluun LinkedInissä:
    Tampereen kaupunkiseudun yrityspalveluiden kehittämisraati
    > Käytä jokayrittäjänoikeuksiasi ja tutustu julkisiin yrityspalveluihin osoitteessa www.yritystampere.fi

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu