Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Troll VFX: Uuden ajan käsityötaitoa Tampereella

    [ssba-buttons]

    Troll VFX on tamperelainen VFX-tuotantotalo, joka tekee digitaalisia erikoistehosteita ja animaatioita moneen käyttöön, muun muassa mainoksiin, yritysvideoihin ja elokuviin. Trollin käsityötaito näkyy esimerkiksi uudessa Tuntematon sotilas -elokuvassa.

    Tuntematon sotilas Troll VFX
    Tuntematon sotilas -elokuvan näkymiä Äänislinnasta. Troll VFX on lisännyt ympäristöön muun muassa taistelun jälkiä ja Lenin-patsaan sekä poistanut elokuvaan kuulumattomia elementtejä. Alkuperäinen kuva alla. Copyright: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy
    Tuntematon sotilas 2017 Troll VFX
    Äänislinna ennen Troll VFX:n käsittelyä. Copyright: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy

    Troll VFX on alalla, joka kasvaa suorastaan räjähdysmäisesti. Kuvaa, niin elävää kuin stilliäkin, luodaan ja käsitellään digitaalisesti koko ajan enemmän. Kuvat, joita katselemme valkokankaalla, ruudussa tai lehden sivuilla, ovat yhä useammin syntyneet tietokoneella taitavan käsityöläisen tekeminä, joko osittain tai kokonaan.

    – Voimme lähteä luomaan kuvaa ihan nollasta tai käsitellä kuvattua materiaalia, lisätä tai poistaa jotain. Pyrimme tietysti luontevaan lopputulokseen niin, että kukaan ei huomaisi meidän työtämme valmiista kuvasta, kertoo Troll VFX:n Visual Effects Supervisor Samuli Torssonen.

    – Paitsi tietysti silloin, kun kuvassa on esimerkiksi avaruusaluksia, puhuvia eläimiä tai näkymiä tulevaisuuden käyttöliittymistä, naurahtaa tuottaja Molla Karjaluoto.

    Digitaalisia erikoistehosteita on niin monenlaisia ja niin moneen käyttöön, että tuotantotalot ovat erikoistuneet: yksi tekee erityisen hyviä räjähdyksiä, toinen hallitsee veteen liittyvät asiat… Troll VFX tunnetaan avaruusaluksista, laivoista ja muista isoista koneista ja laitteista.

    – Johonkin pitää keskittyä, jotta voi olla siinä hyvä. Toki me teemme kaikenlaista, esimerkiksi vesiä ehkä enemmän kuin muut Suomessa, mutta emme me siinä jonkun ulkomaisen huipun kanssa lähde kilpailemaan, Torssonen linjaa.

    – Ja vaikka meidät tunnetaan suurista asioista, vaikka nyt juuri avaruusaluksista ja Tuntemattoman sotilaan tehosteista, pienemmän mittakaavan projektit ovat meille aivan yhtä mieluisia ja tärkeitä, Karjaluoto sanoo.

    Särkänniemi Tampere Troll VFX Tuotantoyhtiö Legenda
    Lavaste on täysin digitaalinen. Näyttelijät on kuvattu vihreää kangasta vasten ja sijoitettu digitaalisesti luotuun ympäristöön. Copyright: Tuotantoyhtiö Legenda Oy.

    Mainos- ja elokuva-alat ovat Suomessa keskittyneet vahvasti Helsinkiin, mutta Troll VFX:n juuret ovat tukevasti Tampereella. Torssonen kertoo olleensa aivan pienestä pitäen kiinnostunut erikoistehosteista ja animaatiosta, mikä johti Star Wreck -sarjan syntyyn ja Iron Sky -elokuvaan.

    – Vuoden 2011 kuumana kesänä teimme Iron Skyn kaikki tehosteet, ja moni silloin töissä ollut kaveri on mukana edelleen. Troll VFX perustettiin vuonna 2012, jotta voisimme edelleen tehdä töitä tällä alalla, mukavassa työpaikassa ja Tampereella, Torssonen kertoo.

    Troll VFX:llä on toimisto Tampereen lisäksi myös Helsingissä. Tekemisen kannalta sijainnilla ei ole kovin suurta merkitystä.

    – Tieto kulkee linkkeinä sähköpostissa, keskusteluja voidaan käydä Skypessä ja nopeasti Tampereelta tarvittaessa matkustaakin asiakkaan luo. Välttämättä meidän asiakkaamme eivät edes heti hoksaa, että työ tehdään Tampereella, Karjaluoto kertoo.

    Tampereen seudulla Troll VFX:n yhteistyöverkostoon kuuluu joukko osaavia tuotantoyhtiöitä ja Mediapolis, jonka tilat antavat tulevaisuudessa kenties suuriakin mahdollisuuksia uusille tuotannoille.

    Troll VFX Tampere Samuli Torssonen Molla Karjaluoto
    Tästä aukeavat ovet Troll VFX:n työtilaan Tampereen Finlaysonin alueella. Kuvassa Samuli Torssonen ja Molla Karjaluoto.

    Syksyllä 2017 Troll VFX:llä on 11 hengen vakiotiimi, mikä tekee Trollista Suomen mittakaavassa suuren, mutta maailman mittakaavassa edelleen pienen toimijan. Työntekijän näkökulmasta yrityksen pieni koko tarkoittaa sitä, että jokaisella on iso vastuu lopputuloksesta, ja samalla myös mahdollisuus vaikuttaa siihen merkittävästi.

    – Suuriin tuotantotaloihin verrattuna meidän artistilla pitää olla laajempi alue hanskassaan, eikä kukaan ole meillä vain helposti korvattava ratas koneistossa, Torssonen toteaa.

    Troll VFX:n toimitilassa Finlaysonilla on muutamia vapaitakin työpisteitä, sillä ala on projektiluontoinen ja freelancereita tarvitaan joukon jatkoksi usein. Viime keväänä, kun talossa tehtiin Tuntemattoman sotilaan tehosteita, tila oli viimeistä penkkiä myöten täynnä.

    – Käsityötähän tämä on. Parempia tietokoneita ja tehokkaampia ohjelmia voi aina ottaa käyttöön, mutta käytännössä työhön saa merkittävästi lisää nopeutta vain laittamalla enemmän tyyppejä töihin, Torssonen sanoo.

    Freelancereita etsitään töihin niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Hyville tekijöille riittää töitä, joten ei ole lainkaan poikkeuksellista, että talentit pitää lennättää Tampereelle vähän kauempaa.

    – Se etu meillä on, että kaikki tänne houkutellut ulkomaiset freelancerit ovat rakastuneet Tampereeseen ja pitävät tätä siistinä mestana. Meille tulee työhakemuksiakin enemmän ulkomailta kuin kotimaasta, Torssonen kertoo.

    Tuntematon sotilas Troll VFX
    Tähän Tuntemattoman sotilaan kohtaukseen on lisätty tankista räjähdyksen voimasta repeytyviä kappaleita. Copyright: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy.

    Tuntematon sotilas on saapunut elokuvateattereihin lokakuun lopulla, ja kansa pääsee näkemään, millainen on Väinö Linnan klassikkon uusin tulkinta. Troll VFX on ollut elokuvahankkeessa mukana vuosien ajan – alkaen tehostepuolen asiantuntija-avusta elokuvan suunnittelussa, käsikirjoituksessa ja kuvauksissa ja päätyen tehosteiden varsinaiseen tekemiseen.

    – Porukka on ollut meillä kyllä aivan tohkeissaan tekemässä tätä, on tämä sen verran merkittävä tapaus, Karjaluoto sanoo.

    – Elokuva kerää varmasti huomiota, herättää tunteita eikä vaivu unholaan. Hienoa olla mukana tällaisessa. Tämän jälkeen ehtii taas miettiä tulevia, vaikkapa uutta Star Wreck -elokuvaa. Sellainen on ehdottomasti luvassa, Torssonen lupaa.

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu