Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    [ssba-buttons]

    Nokian kaupunki kasvaa voimakkaasti ja sekä asukasluku että yritysten määrä on vahvassa kasvusuunnassa. Nokialla on vahva teollinen historia ja monet tunnetut tuotemerkit ovat lähtöisin Nokialta.  Teollisuus on edelleen tärkeä työllistäjä ja kaupungin vireyttäjä ja tarjoaa mahdollisuuksia kaupungin jatkuvalle kehittymiselle.

    Nokian asukasluku on Tampereen jälkeen Pirkanmaan suurin. Nokian maaperässä ovat Nokia-konsernin juuret. Laadukkaat perus- ja koulutuspalvelut luovat hyvän pohjan yritysten kasvulle. Hyvä yhteistyö ja tiivis keskustelu kaupungin ja yrittäjien välillä luo pohjaa Nokian hyvälle elinkeinopolitiikalla.

    Nokia on Tampereen seudun paikkakunnista teollisuusvaltaisin ja edelleen lähes puolet työpaikoista on teollisuudessa. Monet tunnetut tuotemerkit lähtevät maailmalle Nokialta. Nokialla sijaitsee ECO3-kiertotalouskeskus, joka on valtakunnallisesti merkittävä bio-, vesi- ja kiertotalouden liiketoiminta-alue. Alue on myös osaamiskeskittymä ja pilottiympäristö, jota kehitetään yhdessä yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Nokian keskeinen sijainti ja loistavat liikenneyhteydet takaavat helpon liikkuvuuden ja nopeat yhteydet.

    Tule luomaan oma yritystarinasi Nokialle. Suuretkin tarinat ovat olleet joskus pieniä. Vaikka tarinasi olisi vielä alkumetreillä, ota rohkeasti yhteyttä!

    Tutustu vapaisiin yritystontteihin ja toimitiloihin Business Nokian verkkosivuilla:

    Lisätietoja Nokian yritysalueista:

    Tiina Laakkonen
    Elinkeinojohtaja
    p. 044 4860 918
    tiina.laakkonen@nokiankaupunki.fi

    Tiina Rinne-Järvensivu
    Yrityskoordinaattori
    p. 050 351 8210
    tiina.rinne-jarvensivu@nokiankaupunki.fi

    Business Tampere logo
    Raimo Vähämaa

    Asiakkuusvastaava, sijoittumispalvelut

    050 505 2228

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu