Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Monipuolinen elinkeinorakenne suojaa kaupunkiseudun kilpailukykyä maailmanmarkkinoiden muutoksilta. Sen ylläpitämiseksi on tärkeää kehittää uudistumiskykyä kaikilla aloilla, eri kokoluokkien ja eri elinkaaren vaiheiden liiketoiminnassa. Menetetyn kasvun vuosikymmenen jälkeen TKI-panostukset ovat kuitenkin alle tavoitellun 4 % BKT:sta.

    Samalla on otettava erityisesti huomioon teollisuus, josta kaupunkiseutu tunnetaan. Teollisuus on pystynyt uudistumaan ja sen nykyinen uudistumiskyky arvioidaan riittäväksi, mutta uudistumiskykyä on pidettävä yllä ja vahvistettava edelleen yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä ja kasvavin TKI-panostuksin. Uudistuva teollisuus muodostaa vahvan kasvualustan myös muiden alojen liiketoiminnalle.

    Esille nostettuja ajatuksia toimenpiteiden kohdentamisesta

    Toimenpiteet TKI-panostusten nostamiseksi kansainvälisessä vertailussa kilpailukykyiselle tasolle.

    TKI-toiminnassa ja rahoituksen hankkimisessa isojen yritysten, tutkimuslaitosten ja pienten yritysten yhteistyön edistäminen.

    Toimenpiteiden kohdistaminen yrityksiin joissa TKI panos-hyöty -suhde on korkea.

    Monipuolisen rahoituspohjan varmistaminen, julkisen TKI-rahoituksen rinnalla yksityiset rahoituslähteet mukana kokonaisuudessa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu