Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampereen salaisuutta paljastamassa

    [ssba-buttons]

    Monessa yrityksessä kiire korostuu kesälomakauden lähestyessä, Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA ei ole tässä suhteessa poikkeus.

    Jo aiemmin suunniteltujen toimenpiteiden lisäksi Microsoftin ja Nokian uutiset ovat asettaneet prioriteetit uusiksi, sillä silloin on taottava kun rauta on kuumaa. Tampere4ICT-markkinointikampanja on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja huomasimme 1000 tietoalan huippuosaajan olevan niin iso uutinen, että se noteerataan myös ulkomailla. Kampanja on yksi keinoistamme nostaa seudun tunnettuutta kansainvälisesti, sillä jos seutua ei tunneta yrityspäättäjien keskuudessa, emme pääse mukaan yrityksien sijoittumispäätöksiin.

    Kotimaan kasvava ja kehittyvä helmi

    Kotimaisittain Tampereen kaupunkiseutu, Suomen toiseksi suurin kasvukeskus, yliopistokaupunki ja teollisuuden keskus, tunnetaan hyvin. Seudun liiketoimintaympäristö kehittyy koko ajan, ja tämä tieto ei välttämättä välity kaikille yrityspäättäjille Suomen laajuisesti. Jotta ajantasainen tieto on saatavilla kotimaisille yrityksille, kesäkuun aikana valmistuu www.investtampere.fi -sivustosta myös suomenkielinen versio.

    Tredean Investoinnit ja osaajat -tiimin tekemässä kotimaisten yritysten houkuttelussa toimintamallit ovat houkuttelun aloittamisesta kaksi ja puoli vuotta sitten kehittyneet hyvin. Vuositasolla olemme edesauttaneet noin 30 yrityksen sijoittumista seudulle. Jotta tähän lukuun päästään, on työtä tehty huomattavasti suuremman yritysjoukon kanssa. Yritysten sijoittumispäätökset ovat tyypillisesti pitkällisten strategiaprosessien tuloksia. Tavoitteenamme on luoda yrityksille mielikuva seudusta ja sen mahdollisuuksista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta olemme mukana varteenotettavan vaihtoehtona, kun lopullista sijoittumispäätöstä tehdään.

    Kasvava ja vetovoimainen kaupunkiseutu on kaikkien etu. Tarjoamme aktiivisesti hyviä sijoittumiskohteita koko kaupunkiseudulla, joka kattaa Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven. Viime kädessä yritys aina itse päättää mikä kohde soveltuu sille parhaiten. Sijoittumiskohteita etsitään sekä omasta palveluverkostostamme että hyvässä yhteistyössä kuntien elinkeinojohtajien kanssa.

    Tämän alkuvuoden 2016 aikana Tampereen seudulle on päättänyt sijoittua jo 13 yritystä, joista yhdeksän on muun Suomen yrityksiä. Joukossa on mm. kaksi jo Suomessa toimivaa kansainvälistä kauppaketjua, joiden toimitilatarpeisiin pystyimme vastaamaan.

    Tampereen kaupunkiseudulla cleantech sekä bio- ja kiertotalous ovat voimakkaassa nosteessa olevia toimialoja. Niiden vaikutus näkyy kaupunkikehityksessä yleisesti sekä mm. Kolmenkulman ja Tarastenjärven ympäristöliiketoimintaan keskittyvien yritysalueiden kehittämisessä. Kolmenkulmaan on tehty jo useita investointipäätöksiä, ja sinne on luvassa sekä uudenlaisia yhteistyö- ja yhteistoimintamalleja yritysten välille että uusia, innovatiivisia, ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Tarastenjärvellä on aloittanut vuoden 2016 alusta toimintansa Tammervoiman hyötyvoimalaitos, ja Pirkanmaan jätehuolto kehittää materiaalienlajittelutoimintojaan alueella - näiden ympärille on myös syntymässä uutta ympäristöliikealan toimintaa.

    Kansainvälisesti tuntematon, mutta potentiaalia täynnä

    Kansainvälisesti Tampereen kaltaiset "kakkoskaupungit" eivät luonnollisesti saa samanlaista julkisuutta kuin pääkaupungit. Teimme kakkoskaupunkien tunnettuudesta tutkimuksen, jonka kohteena olivat kansainväliset sijoittumiskonsultit ja kansainvälisten yritysten päättäjät. Tulokset ovat seuraavanlaisia:

    Suomi suhteessa Pohjois-Euroopan maihin (selvityksessä mukana 1000+ yrityspäättäjää 2016)

    - Pohjoismaat ja Itämeren alue nähdään yrityksissä kiinnostavana sijoittumispaikkana ja kiinnostus jakautuu maakohtaisesti riippuen toiminnan luonteesta:

    • Korkean teknologian valmistus: Pohjois-Saksa ja Pohjoismaat
    • Tuotekehitys ja tutkimus (R&D&I): Pohjois-Saksa ja Pietari
    • Konesalit: Pohjoismaat

    - Tunnettuudessa on merkittäviä maakohtaisia eroja:

    • Järjestyksessä Ruotsi, Tanska ja Suomi olivat haastatelluille yrityksille tutuimpia.
    • Suomeen yhdistettiin seuraavia etuja: teknologiaklusterit, markkina ja asiakkaat, yliopistot ja tuotekehitys, sekä yrityskulttuuri.

    - Pohjoismaiden yliopistoja arvostetaan toimialakohtaisesta osaamisestaan:

    • Yritykset tekevät laajasti yliopistoyhteistyötä
    • Ruotsin yliopistot saivat eniten mainintoja, Suomesta mainittiin vain Aalto ja Helsingin yliopisto

    - Syyt jotka johtavat investointeihin:

    • Liiketoimintamahdollisuudet (merkittävin syy)
    • Osaaminen (tutkimus ja korkea teknologia)
    • Kustannustaso (tosin Suomi nähdään kuuluvan korkeamman kustannustason maaryhmään)

    - "Kakkoskaupunkien" kiinnostavuudessa kolme seikkaa oli kaikkein merkittävimpiä kiinnostavuudelle:

    • Osaajat ja toimialaosaaminen
    • Saavutettavuus, sijainti ja logistiikka
    • Kustannustaso

    Näiden lisäksi yliopistot ja seudulla tapahtuva tuotekehitys nähtiin tärkeäksi.

    Tampereen kaupunkiseudun kansainvälinen tunnettuus on rajallinen (selvityksessä mukana 100+ yrityspäättäjää 2015)

    - "A well kept secret"

    • Tampereen kaupunkiseudulla on matala näkyvyys eivätkä haastatellut yritysjohtajat ja sijoittumiskonsultit olleet tietoisia Tampereen seudun tarjonnasta yrityksille
    • Suomi yleisestikin, mutta erityisesti Tampere on tuntematon, "a bit of a mystery"
    • Suomesta tunnetaan pääkaupunkiseutu ja sekin vain pintapuolisesti

    - Tilanteen positiiviset puolet:

    • Tampereen kaupunkiseudulla on kiinnostava tarjoama tietoalalla ja älykkäiden koneiden osaamisessa. Seudun osaamiskärjet ovat uskottavat ja niihin liittyy todellisia liiketoiminta- ja innovaatiomahdollisuuksia (selvitys rajoittui näihin osaamiskärkiin).
    • Osaajien saatavuus (yliopistokaupunki).
    • Kustannustehokkuus suhteessa Uudenmaan alueeseen.
    • Yrityspäättäjät ja sijoittumiskonsultit olivat kiinnostuneita kuulemaan seudusta ja sen mahdollisuuksista lisää.
    • Tampereen kaupunkiseudulla ei ole negatiivista julkisuuskuvaa.
    • Saavutettavuutta ei koettu esteeksi (toki meillä on kehitettävää, jotta yrityselämän tarpeita voidaan palvella paremmin).

    Merkittävä osuus alkuvuoden markkinointiponnistuksista on liittynyt www.investtampere.fi sivuston uudistamiseen. Materiaalien päivityksen yhteydessä on myös työstetty seudun myyntiviestit ja kansainvälisesti nostettavat asiat. Omien digitaalisten kanavien lisäksi markkinointia on tehty kansainvälisillä messuilla (Mobile World Congress yhteistyössä Finpron kanssa ja Hannover Messe yhteistyössä FIMECCin kanssa) sekä kotimaassa (Konepaja-messut).

    Markkinointitoimenpiteitä kehitetään myös muihin kanaviin kuin Tredean omiin kanaviin, sillä em. selvitysten perusteella Tampere ei ole ulkomaisten yritysten päättäjien keskuudessa tarpeeksi tunnettu, mikä on este kansainvälisten investointien kasvulle. Osana markkinointia Tredea tekee yhteistyötä kansainvälisten välitoimijoiden kanssa, kuten kansainväliset suurlähetystöt Suomessa, suomalaiset suurlähetystöt maailmalla, ulkomaiset kauppakamarit, jne. Näille tietoa lähetetään eri teemaisissa uutiskirjeissä. Tutkimusten mukaan henkilökohtainen suositus on kuitenkin tehokkain markkinointimuoto ja tästä syystä uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseksi ja seudun kansainvälisen markkinoinnin käynnistäneet viime syksynä Tampere - All Bright! Ambassador -verkosto, jonka laajasti verkottuneet jäsenet levittävät tietoa Tampereen seudusta kansainvälisille kontakteilleen. Verkoston jäsenet ovat pääosin Tampereen seudulla asuvia joko suomalaisia tai kansainvälisen taustan omaavia henkilöitä, ja tavoitteena on jatkossa saada mukaan myös ulkomailla asuvia Tampere-faneja. Tänä keväänä Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen otti lähettiläsverkoston suojelukseensa.

    Kansainvälisiin yrityksiin tapahtuneissa yhteydenotoissa painopistettä on siirretty laadullisesti parempien kohdeyritysten tunnistukseen ja kontaktoimiseen. Seudun rahoittama yhteistyö Finpron Invest in Finlandin kanssa on toiminut hyvin ja tätä kautta saamme nyt enemmän laadukkaita kohdeyrityksiä kuin ehdimme yrityskohtaisia tarjoamia rakentamaan.

    Yrityksien sijoittumispäätöksissä sekä liiketoimintaympäristöllä, että osaajien saatavuudella on hyvin merkittävä rooli. Valtaosa investoinneista tehdään "kohti markkinaa", eli sinne missä on asiakkaita. Tämän jälkeen liiketoimintaympäristö ja osaajat nousevat korkealle asteikolla. Olemme tänä keväänä järjestäneet useita erilaisia tapahtumia, joissa seudun kansainväliset osaajat ja kansainvälistyvät seudun yritykset kohtaavat. Tavoitteena on varmistaa, että seudulla jo oleva vahva kansainvälinen osaaminen on yrityksien käytettävissä.

    Sen lisäksi, että aktiivisesti tarjoamme ulkomaisille (tietoalan) osaamista tarvitseville yrityksille apua osaajien tunnistamiseksi, seudulla jo olevat yritykset ovat voineet osallistua tänä keväänä erilaisiin markkinakohtaisiin tilaisuuksiin, kuten: Make in India -kansainvälistymistilaisuus, Latinalaisen Amerikan yrityskilpailu ja -tilaisuus, Iraniin ja Lähi-itään keskittyvät kansainvälistymistapahtumat (Outlook MENA ja Outlook Iran -yrityslounaat). Yritykset ja osaajat ovat lähteneet näihin tilaisuuksiin innolla mukaan: uudet markkinat kiinnostavat, ja törmäytämme yrityksiä aktiivisesti kohdealueilta lähtöisin olevien osaajien kanssa. Yritysten ja kansainvälisten osaajien yhdistäjänä toimii alueellinen Talent Tampere -verkosto, jota Tredea koordinoi.

    Tredea järjestää yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan jätehuollon kanssa lokakuussa 2016 matkan Kiinaan Guangzhoun ystävyyskaupunkiin sekä Hong Kongiin ympäristöalan messuille, jonne erilaiset jätehuollon arvoketjussa mukana olevat sekä muutkin ympäristöalan yritykset ovat tervetulleita mukaan. Matkanjohtajana toimii pormestarimme Anna-Kaisa Ikonen.

    Lyhyt blogikirjoitus venähti hiukan pidemmäksi kuin olin ajatellut, mutta se antanee näkyvyyttä millaisten asioiden kanssa päivittäin työskentelemme kaupunkiseudun hyväksi!

    Kirjoittaja johtaa Tredean Investoinnit ja osaajat -tiimiä ja on ylpeä saavutetuista tuloksista

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu