Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Tampere sijoittui toiseksi Routes Europe Marketing Awardseissa

    Finnavia
    [ssba-buttons]

    Tampere sijoittui toiseksi kohdemarkkinoiden kategoriassa Wienin viedessä kilpailun voiton. Mukana finaalissa olivat myös Sevilla, Vilna ja Kroatia.

    Finalisteista äänestivät Eurooppalaisten lentoyhtiöiden reittisuunnittelusta vastaavat tahot ja palkinnot jaettiin Hannoverissa Routes Europe 2019 -tapahtumassa. Tämän lentoalan tärkeimmän markkinointikilpailun tavoitteena oli nostaa esiin onnistunutta kohdemarkkinointia Euroopassa. Ehdokkaat valittiin erinomaisten markkinointitulosten ja lentoliikenteen kasvun perusteella.

    Maiju Viiki (BusinessTampere), Marja Aalto (Business Tampere) ja Steven Small (Routes Brand Manager)

    Syy, miksi olen tästä niin ylpeä on se, että tämän korkeampaa arvostusta ei tälle työlle ole mahdollista saada. Tämä on todella suuri arvostuksen osoitus tehtyä työtämme kohtaan ja kertoo siitä, että me olemme onnistuneet omassa työssämme hyvin täällä alueella. Olemme onnistuneet myös nimenomaan lentoyhtiöihin ja heidän reittisuunnittelustaan päättävien vaikuttamisessa, iloitsee lentoliikenteen kehitys johtaja Marja Aalto Business Tampereesta.

    Lämpimät kiitokset yhteistyötahoille

    Lentoliikenteen ja seudullisen kohdemarkkinoinnin kehitys on ennen kaikkea tiimityötä. Kiitos palkinnosta kuuluu Jenga-markkinointitoimistolle ja Emmi Lehtoviidalle sekä Irina Luodolle. Myös yhteistyökumppaneista jääkiekkojoukkueet Ilves ja Tappara ovat olleet mukana heittäytymässä ja laittamassa itsensä likoon monenlaisissa tempauksissa ja erityisesti suuren suosion saaneissa mainosvideoissa. Kiitos kuuluu myös Tampereen kaupunkiseudulle, muille kunnille sekä kaupungeille, Tampereen kauppakamarille ja kaikille alueen toimijoille, jotka ovat olleet mukana tekemässä työtä, joka suo mahtavia mahdollisuuksia voittoisaan viestintään.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu