Suositteluita paikallisilta rakkaudella
30.1.2015Tutkimusten mukaan jo yli 90 % kuluttajista pitää ystävien tai perheenjäsenten suosittelua luotettavimpana tiedonlähteenä ja 70 % kuluttajista luottaa toisten kuluttajien netissä antamiin arvioihin tuotteista ja palveluista.* Lisäksi 76 % kuluttajista sanoo, että ystävien suosittelu vaikuttaa eniten ostopäätökseen. Kesällä 2014 tekemäämme matkailijakyselyyn vastanneista kansainvälisistä matkailijoista 25 % oli kuullut Tampereesta sukulaiselta tai ystävältä. Tämän lisäksi lähes 50 % matkailijoista oli etsinyt tietoa internetistä.
Suosittelussa ei sinällään ole mitään uutta. Kauppakorkeakoulun rehtorina vuodet 1911-1919 toiminut Kyösti Järvinen kirjoitti vuonna 1939 kirjassaan Liiketalous seuraavasti:
- Kun henkilöt, jotka tavaraa ostavat ja käyttävät, sitä vapaaehtoisesti tuttavilleen suosittavat, silloin on tällainen vapaaehtoinen mainos kaikista mainoskeinoista paras.
Perheenjäsenten ja ystävien suosittelun lisäksi yhä merkittävämmäksi suosittelun välineeksi on noussut sosiaalinen media. Facebook, Twitter, TripAdvisor ja lukuisat muut kanavat ovat täynnä käyttäjäkokemuksia ja matkakertomuksia. Hotellivarausta tehdessään voi samalla lukea muiden kokemuksista ja vertaisarvioinneista. Nekin ovat suosittelua, suuntaan tai toiseen.
Myös Tredea Oy on matkailumarkkinoinnissaan ottamassa askeleen entistä vahvemmin suosittelun suuntaan. Tällä viikolla avatulla, täysin uudistetulla www.visittampere.fi-matkailusivustolla nostetaan esille ehdotuksia mm. museoista, ravintoloista ja tapahtumista. Pian ilmestyvä suosittelukartta, Paikallisilta rakkaudella/ From locals with love, perustuu paikallisten suositteluun Tampereen vierailulla ehdottomasti nähtävistä kohteista.
Matkabloggaajilta rakkaudella
Matkabloggaajista on syntymässä uusi mielipidevaikuttajien joukko. Popot pogoillen -blogin kirjoittaja Anna Korkiakangas keräsi kollegansa kanssa Tampereelle joukon bloggaajia viikonlopuksi keskustelemaan bloggaajien ja yrittäjien yhteistyömahdollisuuksista. Tapaamisen aikana he myös tutustuivat Tampereen matkailu- ja muuhun tarjontaan. Tapahtumaan osallistuneiden kirjoituksia voit etsiä netistä aihetunnisteilla #tampereallbright ja #bloggaritmansessa.
Käy tutustumassa blogeihin! Tapaamiseen osallistuivat seuraavien blogien kirjoittajat:
Angata
Curious feet
Fat in Bangkok
Hear the World's Whisper
Kaaosta ja kukkamekkoja
Laura Let's Go
Palmuasema
Popot pogoillen
Pöndekengissä
Tuntemattomaan ja takaisin
Lue myös Anna Korkiakankaan vieraspostaus matkabloggamisesta ja yritysyhteistyöstä Tredealaisten blogista.
Lähteet: Nielsen’s Global Trust in Advertising Survey 2011, BMRB Omnibus survey/MEC MediaLab