Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    StepOne Techiä motivoi positiivinen vaikutus ympäröivään maailmaan

    THMB Steponetech 1
    [ssba-buttons]

    StepOne Tech Oy on Pirkkalasta lähtöisin oleva cleantech -yritys, joka on perustettu vuonna 2012. Yritys kehittelee ratkaisuja, joiden avulla autojen, moottoripyörien ja muiden kulkuneuvojen käyttämät fossiiliset polttoaineet voidaan korvata bioetanolilla.

    Toimitusjohtaja Tuomo Isokivijärvi kertoo, että yrityksen kehittämän teknologian ansiosta yli miljardi kulkuneuvoa voi tulevaisuudessa siirtyä fossiilisista uusiutuviin polttoaineisiin. Teknologialle lisäarvoa tuo se, että se ei ole ainoastaan varakkaiden vaihtoehto, vaan ratkaisu sopii kaikkien kukkarolle.

    ”Haluamme vaikuttaa merkittävästi globaalien tieliikennepäästöjen alentamiseen”, Isokivijärvi toteaa. ”Me uskomme, että suuren ilmastovaikutuksen aikaansaamiseksi tarvitaan nopeita, helppoja ja edullisia keinoja. Tästä syystä kehitimme eFlexFuel-tuoteperheemme.”

    Kestävä ja vastuullinen arvomaailma on siis vahvasti yrityksen toiminnan ytimessä. ”Tärkein meitä motivoiva arvo on positiivinen vaikutus ympäröivään maailmaan”, Isokivijärvi täsmentää. ”Haluamme vaikuttaa myönteisesti siihen, että planeettamme on elinkelpoinen myös seuraaville sukupolville. Myös suurin sijoittajamme nojaa toiminnassaan vahvasti samoihin arvoihin.” StepOne Techin asiakkaat ovatkin yrityksen teknologian avulla laskeneet fossiilisia kasvihuonekaasupäästöjään jo yli 50 miljoonaa kiloa.

    Kasvua kohti suurempia markkinoita

    Kun tavoitellaan globaalin mittakaavan vaikutuksia, myös markkina-alue laajenee väistämättä. Isokivijärven mukaan Suomessa yritys voi tavoittaa ehkä miljoona potentiaalista asiakasta, mutta USA:ssa vastaava luku voi olla jopa kaksisataakertainen. Siksi katseet on suunnattu maailmalle. StepOne Techin tuotteita onkin myyty jo yli 20 maahan, ja tärkeimmät markkina-alueet ovat tällä hetkellä Ranska, Suomi, Saksa, USA, Sveitsi ja Ruotsi.

    ”USA:ssa olemme viimeistelemässä market entry -toimenpiteitä. Aloitamme siellä myynnin ja markkinoinnin vuoden 2020 toisen neljänneksen aikana”, kertoo Isokivijärvi. ”Viime vuonna noin 75% myynnistämme tuli viennistä, pääosin Ranskasta. Jatkossa odotamme erityisesti USA:n viennin kasvavan merkittävästi.”

    Vuonna 2018 yritys sai valmiiksi ensimmäisen sarjatuotantomallin eFlexFuel-E85 -päivityksestä. Se oli välttämätön askel, joka mahdollisti kaupallisen kasvun. Seuraavana vuonna liikevaihto kasvoikin yli nelinkertaiseksi, lähes 2 miljoonaan euroon. Ohessa yrityksen tiimi oli kasvanut jo melkein 20-henkiseksi. Isokivijärven mukaan osaavan ydintiimin kasaaminen sekä tuotannon ja liiketoiminnan skaalaaminen isommille volyymeille oli paikoittain haastavaa. Se oli kutenkin välttämätöntä, jotta toimintaa voitiin laajentaa esimerkiksi USA:n markkinoille. Nyt alkuvuoden rahoituskierroksen jälkeen kasassa alkaa olla yli 2 miljoonaa euroa, jotka mahdollistavat kansainvälisesti kestävän kasvun ja tuotekehityksen jatkumisen.

    Investointeja kasvuun ja tulevaisuuteen

    Isokivijärven mukaan startup-yrittäjältä vaaditaan sopiva määrä kärsivällisyyttä. Joskus tuote tai palvelu voi vaatia pitkäjänteistä työntekoa ennen kuin homma nytkähtää kunnolla liikkeelle.

    ”Tekemään oppii kuitenkin tekemällä”, hän muistuttaa. ”Vaikka on tärkeää pyrkiä suunnitelmallisuuteen, on hyvä pitää myös mielessä, ettei uutta opi, ellei ole rohkeutta konkreettiseen tekemiseen.”

    Tiimin sisäisen kommunikaation on toimittava, mutta myös verkostoituminen ja sidosryhmien kasaaminen on tärkeää. Vuorovaikutuksen täytyy olla molemminpuolista. Yhteistyökuvioiden aloittaminen aikaisessa vaiheessa voi tuoda arvokasta informaatiota esimerkiksi tuotekehitykseen. Myöskään rekrytointeja ei saa pelätä. ”Usein rekrytoinnit nähdään välttämättömänä kulueränä, joka on liian kallista, vaikeaa ja byrokraattista”, Isokivijärvi luettelee. ”Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Rekrytointi on investointi kasvuun ja tulevaisuuteen. Se on usein ainoa tapa, millä yhtiö voi saavuttaa kasvua ja mennä eteenpäin. Founderien kädet eivät vain aina riitä kaikkeen.” Tampereen alueella on Isokivijärven mukaan vetovoimaa houkutella osaajia laaja-alaisesti, ja silloin myös osaavan työvoiman, alihankkijoiden ja muiden yhteistyökumppaneiden hankinta helpottuu. Silloin alueen kasvu tukee myös yrityksen kasvua.

    ”Ja onhan Tampere aivan huippu paikka asua ja elää”, hän lisää lopuksi.

    Tampereen startup-ekosysteemiä mukana rakentamassa

    6Aika – Kasvun ekosysteemit: yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä

    Hankkeessa tuetaan kasvuhakuisia yrityksiä kiinnittymään niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja palveluihin. Hanketta toteuttavat kuusi Suomen suurinta kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu sekä Pirkanmaan liitto. Hanke perustuu ajatukseen kaupunkien aktiivisesta roolista yritysten innovaatiotoiminnan ja niitä edistävien verkostojen tukemisessa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu