Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ryanair avaa lentoyhteyden Tampere-Pirkkalasta Lontooseen

    Nainen kävelemässä Tampere Pirkkala lentoaseman ulkopuolella matkalaukun kanssa
    Tampereen ja Lontoon välillä lennetään kahdesti viikossa. Liput reitille tulevat myyntiin 23.6. Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere
    [ssba-buttons]

    Euroopan suurimman halpalentoyhtiön lennot Lontoon Stanstedin lentoasemalle alkavat marraskuussa 2021.

    Uusi lentoreitti on suunniteltu ympärivuotiseksi ja se lennetään kahdesti viikossa.

    – Olemme iloisia siitä, että lentoyhtiö Ryanair palaa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ja aloittaa lennot marraskuussa. On hienoa, että Suomen kattavat ja hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa ovat asteittain palautumassa, sanoo lentoasemayhtiö Finavian myynti- ja reittikehitysjohtaja Petri Vuori.

    – Reitin avaamiseksi on tehty pitkäjänteistä työtä yhdessä Finavian kanssa. On hienoa huomata, että tämä työ on ollut kannattavaa ja erityisesti iloitsemme siitä, että pandemian jälkeen yhtiö aloittaa tällä kaikkein toivotuimmalla reitillä. Yhteyttä Tampere-Pirkkalasta Lontooseen on toivottu sekä elinkeinoelämän että vapaa-ajanmatkustajien puolelta. Jatkamme edelleen työtä ja neuvotteluja Ryanairin sekä muiden lentoyhtiöiden kanssa uusien reittien avaamiseksi kesäkaudelle 2022, kertoo investointien ja kansainvälisen toiminnan johtaja Harri Ojala Business Tampereesta.

    Matkustajaliikenteen odotetaan palautuvan Tampere-Pirkkalaan vähitellen syksyn 2021 aikana. Lentoliikenteen ja matkailualan tulevaisuudennäkymät ovat pitkästä aikaa valoisampia.

    – Me Ryanairilla iloitsemme voidessamme julkaista yhtiön paluun Tampereelle tulevana talvena. On hienoa, että voimme yhdistää Tampereen seudun suoralla reittiyhteydellä Lontooseen ja tukea näin seudun matkailua. Lennot alkavat talvikauden alussa 2021 ja niitä voi varata tästä päivästä alkaen, kertoo Keski- ja Itä-Euroopan sekä Baltian vastaava myynti- ja markkinointipäällikkö Olga Pawlonka Ryanairilta.

    – Uskomme lentoliikenteen ja matkailuyritysten hankalan tilanteen paranevan ensi talvena ja matkustuksen olevan jälleen mahdollista molempien maiden saavuttaessa riittävän rokotekattavuuden. Tampere on erittäin hyvä ja houkutteleva kohde Iso-Britanniassa, ja molemmissa maissa on patoutunutta matkustustarvetta. Kiinnostus näkyy esimerkiksi Iso-Britanniasta Suomeen tehdyissä hakukoneiden hauissa, joissa ovat nousseet merkittävästi sauna, järvisuomi, kaupungit ja ravintolat. Uskon matkustajia riittävän avattavalle reitille molempiin suuntiin, Visit Tampereen lentoliikenteen erityisasiantuntija Marja Aalto toteaa.

    Lentoyhteys avataan Lontoon kolmanneksi vilkkaimmalle Stanstedin (STN) lentoasemalle. Stanstedin lentoasema sijaitsee noin 50 kilometriä Lontoon keskustasta pohjoiseen. Uudella reitillä lennetään Lontoosta Tampereelle tiistaisin klo 12:45 ja lauantaisin klo 17:30 ja Tampereelta Lontooseen tiistaisin klo 17:55 ja lauantaisin klo 22:40. Liput reitille tulevat myyntiin 23.6.

    Lisätietoja

    Finavia Media Desk
    comms@finavia.fi
    020 708 2002

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu