Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Reppu selkään ja Lontooseen

    [ssba-buttons]
    ​Flocklerin toimitusjohtaja Toni Hopponen. Yrityksen Tampereen toimiston parvekkeelta näkyy kaupungin uusin maamerkki Tornihotelli.​​​
    ​Flocklerin toimitusjohtaja Toni Hopponen. Yrityksen Tampereen toimiston parvekkeelta näkyy kaupungin uusin maamerkki Tornihotelli.​​​

    Sosiaalisen median sisällöt – esimerkiksi tviitit, kuvat, videot – ovat yritysten ja brändien viestinnässä koko ajan halutumpaa tavaraa. Tamperelainen startup Flockler on kehittänyt sosiaalisen julkaisualustan, joka helpottaa some-sisältöjen hyödyntämistä.

    Paljon töitä, sinnikästä yrittämistä ja joskus vähän tuuriakin. Siinä Toni Hopposen keinot saada asiakkaat ja sijoittajat vakuuttumaan pienen startup-yrityksen ideoista ja osaamisesta. Hopponen on tamperelaislähtöisen Flocklerin toimitusjohtaja ja yksi sen kolmesta perustajasta. 

    – Meitä kolmea yhdisti aiempien yhteisten työprojektien lisäksi se, että halusimme olla firmassa, joka tekee skaalautuvaa tuotetta. Ja sitähän Flockler nyt on, Hopponen kertoo.

    Flockler on sosiaalinen julkaisualusta, jonka käyttäjä voi yhdistellä julkaisuunsa omaa sisältöään ja sosiaalisen median sisältöjä, esimerkiksi tviittejä, kuvia ja videoita. Julkaisu taas voi olla omana sivustonaan netissä, mutta myös vaikkapa jättinäytöllä jalkapallo-ottelussa, mobiilisovelluksena tai intergroituna asiakkaan omaan tuotteeseen.

    Julkaisun sosiaalisen median sisällöt voi valita käsin tai asettaa säännöt, joiden mukaan ne tulevat automaattisesti julki. Näin yleisö on suoraan mukana julkaisun luomisessa. Sosiaalinen media on kasvanut muutaman vuoden aikana hurjasti, ja yhä useammat julkaisijat haluavat hyödyntää sitä.

    – Teemme nykyään eniten töitä brändien ja yritysten kanssa. Niillä yleisön osallistaminen sisällöntuottamiseen on samalla suhteen rakentamista asiakkaisiin ja kuluttajiin, Hopponen sanoo.

    Yhtenä Flocklerin tämän hetken parhaista näytöistä Hopponen pitää Initiative UK -sivustoa. Se syntyi, kun kansainväliseen yritysryhmään kuuluva mainostoimisto halusi uudet, mielenkiintoisemmat ja eläväisemmät verkkosivut.

    –  Meidän alustamme mahdollistaa muun muassa sen, että yrityksen työntekijät voivat osallistua helposti. Kun joku käy vaikka asiakkaiden luona tai tapahtumissa ja näkee jotain kiinnostavaa, hän voi postata kuvan tai tviitin ja se päivittyy sivuille, Hopponen kertoo.

    ​Initiative Uk-sivusto kuuluu Flocklerin parhaimpiin referensseihin​​.​
    ​Initiative Uk-sivusto kuuluu Flocklerin parhaimpiin referensseihin​​.​

    Kotimaassa esimerkiksi Ylen uusi avaus Kioski toimii Flocklerin alustalla. Se on lähtenyt näkyvästi mukaan some-kanaviin, nostaa netissä esille some-sisältöä ja myös muiden medioiden juttuja. "Kioski on uutisia uudella tavalla", linjaavat tekijät.

    –  Yle on meille enemmän kuin asiakas: se on strateginen kumppani, jonka kanssa on ideoitu ja kehitetty uusia julkaisuja ja julkaisijan työvälineitä, Hopponen kertoo.

    Yhdessä asiakkaiden kanssa tekeminen on ollut Flocklerin toimintamalli alusta alkaen. Yhtiön alkuvaiheissa perustajat kehittivät kotimaisten mediatalojen kanssa tuotetta, jonka avulla niiden asiakkaat pystyisivät osallistumaan julkaisujen tekemiseen. Sen jälkeen he lähtivät kokeilemaan, kävisikö tuote kaupaksi Suomea isommilla markkinoilla. 

    – Reppu selkään ja Lontooseen, vaikka meillä ei siellä valmiita kontakteja ollutkaan. Oikeat ihmiset löytyivät osallistumalla tapahtumiin ja liittymällä kiihdyttämöihin, Hopponen kertoo.

    Lontoossa tuli myös selväksi, että silloinen tuote oli ihan hyvä, mutta ei skaalattava. Siispä uutta versiota rakentamaan ja vanha roskiin. Kehittäminen ja pois heittäminen on Hopposen mukaan pärjäämisen ehto, mutta yksinään startup-yrityksen ei kannata käydä tuotteitaan hiomaan.

    – Ensin kysytään asiakkailta, mitä nämä haluavat. Sitten testataan kevyillä protoilla kysyntää ja lähdetään rohkeasti uusille markkinoille etsimään erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, Hopponen tiivistää startupin polkua maailmalle.

    Nyt Flockler työllistää 14 henkeä, 4 Lontoossa ja 10 Tampereella. Asiakkaita on vastaavasti Suomessa ja Isossa-Britanniassa, mutta myös muualla Euroopassa ja  jopa Australiassa. Kansainvälisyys on ollut osa yritystä alusta alkaen, mutta Hopposen mukaan yritys on pohjimmiltaan tamperelainen.

    – Rekrytoinnissa Tampere on meille ihanteellinen kaupunki, sillä täkäläiset yliopistot ovat siihen aivan mahtava kanava. Alkuvaiheessa myös Tampereen kohtuulliset toimistokulut olivat huomattava etu, Hopponen sanoo.

    ​Flocklerin toimitusjohtaja Toni Hopponen viettää nykyään suurimman osan ajastaan Lontoossa, mutta pyrkii pistäytymään Tampereen toimistolla työskentelevien kehittäjien puheilla aina kun mahdollista.​
    ​Flocklerin toimitusjohtaja Toni Hopponen viettää nykyään suurimman osan ajastaan Lontoossa, mutta pyrkii pistäytymään Tampereen toimistolla työskentelevien kehittäjien puheilla aina kun mahdollista.​

    Flocklerin sosiaalinen julkaisualusta on ollut varsinaisesti myynnissä parin vuoden ajan, ja sitä viedään koko ajan eteenpäin. Muutos on sosiaalisessa mediassa sisään kirjoitettu ominaisuus.

    – Meidän pitää olla proaktiivisesti hereillä koko ajan, sillä somen käyttötavat, toiminnallisuudet ja säännöt muuttuvat. Ilman muuta tulee päivä, jolloin esimerkiksi Twitter tai Facebook eivät enää ole tärkeitä, mutta jokin muu on, Hopponen toteaa.

    http://flockler.com

    Myös tampereenseudunvetovoima.fi ja tampereallbrightmagazine.fi on toteutettu Flockler-julkaisualustalla.

    Lue artikkeli englanniksi: http://tampereallbrightmagazine.fi/articles/backpack-on-and-off-to-london

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu