Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Reinot jalassa suomea oppimaan

    [ssba-buttons]

    Arpaonni suosi Lionbridge Oy:n Jussi Kailaa ja David Chudobaa Tredean Live-tiimin Reino-arpajaisissa. Lämmittävien jalkineiden lisäksi Chudoba voitti työpaikkasuomen kurssin, joka vuosien Suomessa asumisen jälkeenkin tulee edelleen tarpeeseen.

    Ohjelmointitestaaja Jussi Kaila ja testauskoordinaattori David Chudoba ovat työskennelleet yhdessä Lionbridgellä lähes kymmenen vuotta. Kaila tarttui keväällä haasteeseen, joka yllytti ilmiantamaan ulkomaalaisia työkavereita Tredean Live-tiimille ja osallistumaan samalla arpajaisiin – voittoisin tuloksin.

    David Chudoba tuli Yhdysvalloista Suomeen jo vuonna 1998, kun hänen vaimonsa sai töitä Kemistä. Chudoba suoritti opintonsa loppuun ja löysi sitten työpaikan Tampereelta Bowne Global Solutionsilta, josta tuli myöhemmin Lionbridge.

    – Puolen vuoden ajan tein töitä Tampereella ja matkustin viikonlopuksi kotiin Kemiin. Työ oli todella kiinnostavaa ja työkaverit mahtavia, mutta toisaalta oli raskasta olla viikot poissa perheen luota, Chudoba kertoo.

    Tilanne ratkesi, kun myös Chudoban vaimo löysi työpaikan Tampereelta ja koko perhe pääsi asettumaan tänne. Kiinnostavien uramahdollisuuksien lisäksi Tampereessa viehättää sen koko ja luonne.

    – Tampere ei ole liian suuri eikä liian pieni. Kaupungin teolliset juuret ovat hienosti näkyvissä, kun katselee vaikka uuteen käyttöön otettuja punatiilisiä teollisuusrakennuksia ja keskustan tehtaiden korkeita savupiippuja, jotka on säilytetty kaupunkikuvassa, Chudoba sanoo.

    Kailan ja Chudoban työpaikka Lionbridge on aidosti kansainvälinen työympäristö, jonka ilmapiiriä kaksikko kuvaa nuorekkaaksi ja innostuneeksi.

    – Meillä on töissä todella paljon ulkomaalaisia, tällä hetkellä eri kansalaisuuksia on noin 50, Kaila kertoo.

    Lionbridgen työkieli on luontevasti englanti. Suomen kielen taitoaan Chudoba pitää heikkona, mutta parannusta on luvassa.

    – Olen juuri aloittanut intensiivisen suomen kielen kurssin "Suomea ja uusia urapolkuja ICT-alan osaajille", hän kertoo.

    Live-tiimin ilmiantokilpailu on osa Tampereen seudun vuoden 2014 rakkausteemaista #LoveIsAllBright-kampanjaa, jota koordinoi Tredean seutumarkkinointitiimi. Osoitteesta www.livetampere.fi löydät lisätietoa kansainvälisten osaajien työskentelyyn ja rekrytointiin liittyvistä koulutuksista ja ohjelmista.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu