Osaava työvoima ja hyvät yhteydet houkuttavat Tampereen seudulle
27.1.2015Kun Suomen eri alueet kilpailevat laajentumista ja uusia toimipaikkoja suunnittelevien yritysten huomiosta, Tampereen seudun valtteja ovat osaaminen, sujuva liikkuminen ja myönteinen imago. Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea siloittaa tietä yrityksille, joita seudulle sijoittuminen kiinnostaa.
Elisan IT-liiketoimintaan keskittyvä yksikkö Elisa Appelsiini on painottunut vahvasti pääkaupunkiseutuun. Tavoitteekseen se on asettanut toimintansa laajentamisen muille paikkakunnille. Suomen karttaa ei tarvinnut kauan katsella, kun suunnaksi nousi Tampere.
– Tampereen seutu on pääkaupunkiseudun jälkeen vahvin talousalue Suomessa, joten meidän on ollut luonnollista laajentua tänne, kertoo Elisa Appelsiinin Tampereen toimintoja koordinoiva Erno Suomi.
Käytännössä Elisa Appelsiini on tehnyt töitä Tampereella jo parisen vuotta. Jalansijaa uudella paikkakunnalla ovat antaneet tamperelaiset asiakkaat.
– Haluamme olla lähellä asiakkaitamme, vaikka nykyaikaiset työvälineet tietysti mahdollistavat joustavan työskentelyn mistäpäin Suomea tahansa, Suomi sanoo.
Työstökonejätti kiinnostui Tampereesta
Suomen karttaa tutkittiin tarkasti myös, kun etsittiin sijoittumispaikkaa DMG MORI Finlandille. Yhtiön taustalla on kaksi maailman johtavien työstökonevalmistajien yritysryhmää, jotka ovat fuusioimassa toimintaansa.
– Niillä on tuotantolaitoksia ympäri maailman, ja yhteinen liikevaihto nousee 3,5 miljardiin euroon. On hienoa, että omistajilla on kiinnostusta investoida myös Suomeen, sanoo DMG MORI Finlandin toimitusjohtaja Juha Pihlajamaa.
Pirkanmaa erottuu kartalla Suomen konepajateollisuuden ydinalueena, joten Tampereen seudulle sijoittuminen oli yhtiölle järkevä ratkaisu. Toimitilojen etsinnässä oli omat haasteensa, sillä DMG MORI Finland tarvitsi saman katon alle sekä näyttely- että toimistotilaa. Sopiva uudiskohde löytyi Pirkkalasta, ja sen valmistumista odotellessa on jo päästy töihin.
– Meillä on Suomessa jo sen verran DMG MORIn konekantaa, että varaosamyynti ja huolto lähtevät helmikuun alussa saman tien käyntiin. Sitten ryhdytään myyntitöihin ja käynnistellään myös Baltian maiden organisaatiota, Pihlajamaa kertoo.
Sujuvaa liikkumista, taitavia tekijöitä
Keskeinen sijainti ja sujuvat liikenneyhteydet vaikuttivat myös DMG MORI Finlandin päätökseen sijoittua Tampereen seudulle. Yhtiön myynti- ja huoltomiehet liikkuvat ympäri Suomen, ja emoyhtiön asiantuntijat pääsevät vierailuilleen kätevästi lentämällä. Reissaaminen kuuluu nykypäivän työstökonebisnekseen.
– Teknologia on niin pitkälle kehittynyt, että harvalla asiakkaalla on valmius selviytyä yksin kaikista koneiden käytön ja ylläpidon tilanteista. On siis tärkeää, että pystymme tarvittaessa lähettämään jonkun nopeasti paikalle, Pihlajamaa kertoo.
Osaavan työvoiman saanti on toinen yrityksiä kiinnostava asia. Elisa Appelsiini rekrytoi koko ajan, ja sen tavoitteena on kasvaa Tampereella merkittävästi. Yhtiön kokemusten mukaan motivoituneita IT-alan ammattilaisia on seudulla omasta takaa hyvin, ja rekrytointi tavoittaa alan ihmisiä laajasti.
– Meillä on havaittu ihan käytännössä se, että kun haemme työntekijöitä Helsinkiin, hakijat ovat yleensä Kehä III:n sisäpuolelta. Kun taas haemme Tampereelle, tulossa olisi koko muu maa Etelä-Suomesta pohjoisimpaan Lappiin saakka, kertoo Suomi.
Tredea Oy:n toimet
– Tredea esitteli keväällä 2013 Elisa Appelsiinille päätöksenteon pohjaksi Tampereen kaupunkiseudun liiketoimintamahdollisuuksia, muun muassa osaajien saatavuutta ja toimitiloja.
– Tredea järjesti Elisa Appelsiinin kanssa Tampere-talossa rekrytointitilaisuuden, jossa pääkaupunkiseudulta oleva yhtiö ja yli sata Tampereen seudun IT-ammattilaista pääsivät tutustumaan toisiinsa.
– Tredea kartoitti DMG MORI Finlandille sopivia toimitiloja laajasti koko seutukunnan alueelta. Yhtiölle esitettiin yhteensä kuutta erityyppistä kohdetta, ja tällä listalla olivat sekä uudisrakennuskohde, johon yhtiö päätti sijoittua sen valmistuttua, että siihen saakka käytettävä väliaikainen tila.