Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Onnenpotku tamperelaiselle yhtiölle: Silmien laserhoidolla Yhdysvaltain markkinoille

    [ssba-buttons]

    Modulightin kehittämä laserkaapelia kokeillaan Yhdysvalloissa ensi vuonna silmäsyövän hoidossa.

    Kuva: Reijo Hietanen

    Modulightin kehittämää laserkaapelia kokeillaan Yhdysvalloissa ensi vuonna silmäsyövän hoidossa.

    Tamperelainen terveysteknologiayritys Modulight on ottamassa merkittävän uuden askeleen Yhdysvaltain markkinoille.

    Yhtiö on sopinut amerikkalaisen lääkeyhtiön kanssa ensi vuonna alkavista laserhoidon kliinisistä tutkimuksista silmän melanooman hoidossa. Pääsy amerikkalaisyhtiön kumppaniksi on Modulightille iso onnenpotku.

    Sopimus tuo jo tutkimusvaiheessa kuuden miljoonan euron myynnin pienelle yritykselle, jonka liikevaihto on tänä vuonna hieman yli kolme miljoonaa euroa.

    ”Tämä on meille merkittävä avaus. Jos sopimus etenee kaupalliseen vaiheeseen, sen arvo nousee kymmenessä vuodessa 18-19 miljoonaan euroon”, arvioi Modulightin toimitusjohtaja Petteri Uusimaa.

    Kaupan kokonaisarvosta kaksi kolmasosaa tulee palvelusopimuksesta. Modulight vastaa laitteiston kalibroinnista ja ohjelmistopäivityksistä.

    Modulight on kehittänyt tekniikan, jolla lääkeaineen vaikutus voidaan aktivoida lasersäteellä ihmisen elimistössä juuri halutussa kohdassa. Tekniikka soveltuu erityisesti vaikeiden syöpätapausten hoitoon. Sillä pystytään ennen kaikkea parantamaan vaikeasti sairaiden elämänlaatua. Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

    Tekniikkaa on kokeiltu aiemminkin Yhdysvalloissa, mutta Suomessa sitä kokeillaan vasta tänä syksynä ensimmäistä kertaa keuhkosyöpäpotilaaseen.

    ”Suomessa on korkeatasoiset syöpähoidot, mutta uuden tekniikan kokeilussa kannukset pitää näköjään hankkia ensin ulkomailta”, pohtii yhtiön hallituksen puheenjohtaja Seppo Orsila.

    Silmän melanooma on harvinainen syöpä, johon Yhdysvalloissa ja EU-maissa sairastuu noin 10 000 ihmistä vuodessa. Suomessa potilaita on noin 50 vuodessa, ja kaikki hoidetaan Meilahden sairaalassa Helsingissä.

    Syöpähoidot johtavat yleensä silmän tuhoutumiseen, mutta laserhoidolla silmä voidaan säästää. Amerikkalaisen lääkeyrityksen kehittämä uusi lääkeaine on nyt valmis kliinisiin tutkimuksiin. Ne alkavat kymmenessä amerikkalaisessa sairaalassa.

    Jos hoito toimii, Modulight saa yhdessä amerikkalaisyhtiön kanssa yksinoikeuden hoitomenetelmään Yhdysvalloissa ja EU-maissa. Lääkeyhtiö ei halua nimeään julkisuuteen tässä vaiheessa.

    ****

    Uutinen julkaistiin 8.11.2015 Helsingin Sanomissa

    Modulightin laserteknologiasta kerroimme myös viime keväänä Tampereen Seudun Vetovoimassa

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu