Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    MyGeneration@Work loi toimintasuunnitelman nuorten yrittäjyyden edistämiseksi

    [ssba-buttons]
    ​

    Nuorten yrittäjyyden edistäminen on puhututtanut Tampereella samoin kuin muuallakin Suomessa viime aikoina. Tampereelta löytyykin aiheeseen liittyen konkreettista ja hyvää toimintaa. Esimerkiksi alueen korkeakoulut edistävät yrittäjyyttä opiskelijoidensa keskuudessa ja peruskouluikäisille suunnattu Yrityskylä-konsepti on kerännyt kiitosta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tampereella toimii myös aktiivinen opiskelijayrittäjien oma yhteisö Tampere Entrepreneurship Society. 

    Haasteena on erityisesti niiden nuorten tukeminen, jotka eivät ole opiskelemassa vaan hakevat omia polkujaan muita reittejä pitkin. Tätä haastetta Tampere on ratkonut urbact-rahoitteisessa Mygeneration@work-projektissa, jonka päätavoitteena oli nuorten työllisyyden edistäminen erityisesti yrittäjyysosaamisen kehittämisen näkökulmasta.

    ​

    Yksi onnistuneimmista Mygeneration@work-projektin työllistämiskokeiluista oli nuorten kesäkahvila Pouta, joka kesällä 2013 tarjosi työpaikan kymmenelle työttömälle nuorelle osuustoiminnan kautta. Näistä kymmenestä nuoresta kahdeksan aloitti opinnot tai palkkatyön seuranneena syksynä.

    Projektin tuloksena Tampere teki toimintasuunnitelman nuorten yrittäjyyden edistämiseksi. Suunnitelmassa on käyty läpi nuorten yrittäjyyttä tukevat tahot ja toimenpiteet sekä pureuduttu puuttuviin portaisiin. Suunnitelma löytyy osoitteesta: http://urbact.eu/new-summary-local-action-plan-tampere-trenterprise-spider-web-network.

    Yksi toimintasuunnitelman keskeisistä suosituksista on synnyttää nuorille turvallinen ympäristö, jossa yritystoiminnan eräänlainen kokeilu tai testaaminen voisi olla mahdollista. Siinä nuorten luontaisia verkostoja ja yhteisöllistä ajattelutapaa voitaisiin käyttää yritystoimintaa edistämässä. Jatkokehittelyt ovat alkaneet tällaisen turvallisen ympäristön synnyttämiseksi hyödyntämällä esimerkiksi osuuskuntayrittäjyyttä tai erilaisia laskutuspalvelumalleja. Tampereen kaupungin eduskuntaan väistyvä apulaispormestari Olli-Poika Parviainen lupautui Mygeneration@work-projektin työtä jatkavan työryhmän vetäjäksi ja toiveissa on, että Parviaisen seuraaja jatkaa samalla linjalla. Tavoitteena on lopulta konkretisoida projektissa tunnistetut kehittämisen kohteet konkreettisiksi toimiksi nuorten yrittäjyyden edistämisessä.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu