Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Moottorimusiikin festivaali Tampereen rakkauden vuoden positiivisesti oudoin tapahtuma

    [ssba-buttons]
    ​

    Maagisuutta, moottoreita ja Paula Vesalan uutta musiikkia Vesilahden Rämsöössä 15.–16.8.

    Tampereella ja Pirkanmaalla vietetään rakkauden vuotta 2014. Yli 70 toimijaa on jo paketoinut tapahtumiaan ruusunpunaiseen teemaan. Tredea Oy:n koordinoiman Love is All Bright! -rakkauden vuoden kattauksessa positiivisesti oudointa tarjontaa edustaa Moottorimusiikin festivaali, joka järjestetään Vesilahden Rämsöössä 15.–16.8. Ainutlaatuisen musiikkitapahtuman taitelijakaartiin kuuluvat PMMP-yhtyeestä tunnettu Paula Vesala, jouhikon monitaituri ja runonlaulaja Pekko Käppi, Suomen tunnetuimpiin ja kansainvälisesti arvostetuimpiin lyömäsoitintaiteilijoihin kuuluvat Samuli Kosminen ja Samuli ”Teho” Majamäki sekä palkittu ja kriitikoiden ylistämä jazzsaksofonisti Linda Fredriksson.

    Moottorimusiikin festivaalin ohjelma muodostuu kahdesta konsertista – RAUTALA ja TEMPOLA – joissa kansainvälisesti tunnetut taiteilijat ja paikallinen osaaminen yhdessä vievät yleisön aikamatkalle musiikin ja koneiden maagisten rytmien alkulähteille ja takaisin nykyhetkeen.

    TEMPOLA-konsertti toimii johdantona RAUTALA-konsertille.  Esityskokonaisuudessa paikalliset lapset ja nuoret aloittavat musisoinnin erilaisin ääntä ja melua tuottavin esinein, joiden ääniä vahvistetaan ja manipuloidaan elektronisesti. Mukana ovat taiteelliset johtajat. Naiskuoro Maamoottorimimmit jatkaa esitystä.

    Teoksen osana kuullaan PMMP:n / Paula Vesalan musiikkia sovitettuna kuorolle ja em. ”instrumenteille”.

    Uniikin, Samuli Kosmisen ja Samuli "Teho" Majamäen johdolla toteutetun RAUTALA-teoksen solisteina toimivat Paula Vesala ja Pekko Käppi. Kokoonpanossa on mukana jazzsaksofonisti Linda Fredriksson sekä perinteiset Rämsöön moottorit ja moottorimestarit. Kokoonpano esiintyy Moottorimusiikin festivaaleilla ensimmäistä kertaa yhdessä.

     - Rämsöön konserttipaikka järven rannalla on aivan ihana. Aloitimme jo keväällä tekemään musiikkia yhdessä tätä varten, ja konsertissa kuullaan myös ensiesitys parista ihan uudesta omastakin biisistäni. Tulee kesän hienoin keikkakokemus aivan varmasti! iloitsee Paula Vesala.

    Teosten maagisuutta lisää huikaiseva tapahtumapaikka järven rannalla, Rämsöön kesäteatterin luonnonkauniissa puitteissa. Perinteiset makkaraperunat on festivaaleilla korvattu puhtaalla pirkanmaalaisella lähiruualla.

    Kaksipäiväisen festivaalin ohjelma on sama sekä perjantaina että lauantaina.

    Tapahtuman nettisivut ovat osoitteessa www.ramsoo.fi/mmf. Lippuja on myynnissä Tiketissä.

     

    Lisätietoa Moottorimusiikin festivaalista:
    Marjukka Lähdekorpi-Ojala, puh. 040 3618 072 ja 040 7036 208, ramsoo@ramsoo.fi

    Lisätietoa Tampereen rakkauden vuodesta/  Love is All Bright –kampanjasta:
    Karoliina Lehtonen, puh. 050 572 0606, karoliina.lehtonen@tredea.fi, www.tampereallbright.fi

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu