Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    MeshWorks Wireless tuntee kylmäketjut

    [ssba-buttons]

    Tamperelainen MeshWorks Wireless Oy on IoT:n edelläkävijä, joka aloitti työnsä langattomien anturiverkkojen parissa kymmenkunta vuotta sitten. Nyt yhtiö hakee kasvua maailmalta muun muassa Tampere – All Bright! Ambassador -verkoston kansainvälisten osaajien avulla.

    Kun lähtee katselemaan MeshWorks Wireless -yhtiön tarinaa taaksepäin, vastaan tulee ennen pitkää Nokia. Toimitusjohtaja Marko Kyrölällä oli takanaan 10 vuotta Nokian palveluksessa ennen MeshWorks Wireless Oy:n starttia kesällä 2007.

    Yhtiö on langattomien anturiverkkotekniikoiden edelläkävijä. Se ryhtyi kehittämään omia IoT-ratkaisujaan jo silloin, kun käsite ei vielä juuri ollut rantautunut keskusteluihin.

    – Digitalisaatio on ollut meillä tavoitteena ihan alusta lähtien. Se on tullut hiukan hitaammin kuin osasin silloin ennustaa, mutta nyt näyttää jo hyvältä, Kyrölä sanoo.

    Seemoto on yksi MeshWorks Wirelessin tuotemerkeistä. Se on langaton järjestelmä lämpötilaherkkien tuotteiden varastoinnin ja kylmäketjun olosuhteiden valvontaan ja laadunvarmistukseen. Järjestelmää käyttävät esimerkiksi sairaalat, apteekit, tukkuliikkeet ja kuljetusyritykset. Kuva: MeshWorks Wireless.

    Elintarvikkeiden ja lääkkeiden kylmäketjusta on vähitellen muotoutunut MeshWorks Wirelessin omin alue, vaikka yhtiön kehittämillä antureilla onkin mahdollista mitata monenlaista. Niiden avulla on muun muassa seurattu sähköautoja ja kiinteistöjen sisäilmaa sekä tehty älykattoja.

    – Olemme koko ajan enemmän keskittymässä kylmäketjuun, ja sillä puolen näyttää olevan hyvin markkinaa myös ulkomailla, kertoo myyntipäällikkö Petteri Ruotsalainen.

    MeshWorks Wirelessin Seemoto-kylmäketjujärjestelmä on käytössä nyt kymmenessä maassa. Myynnin fokus on ollut Euroopassa, mutta Etelä-Amerikka kiinnostaa, ja Perussa järjestelmällä on jo aktiivinen jälleenmyyjä. Kun Tredea ilmoitteli tammikuussa kansainvälistymiskilpailusta, jossa voittaja saisi asiantuntijaryhmän avukseen Latinalaisen Amerikan markkinoiden tavoittamiseksi, Kyrölä ja Ruotsalainen eivät epäröineet: yhtiön Peru-keissiä voisi laajentaa juuri näin.

    – Ulkomaillehan meidän pitää joka tapauksessa suunnata, kun kasvua haluamme. Suomen markkinat ovat vääjäämättä pienet, Ruotsalainen sanoo.

    ”Teollinen internet tulee mullistamaan maailmaa rajusti ja kiihtyvällä vauhdilla”, toteavat MeshWorks Wireless Oy:n toimitusjohtaja Marko Kyrölä ja myyntipäällikkö Petteri Ruotsalainen.

    Tuumasta toimeen, MeshWorks Wireless osallistui kilpailuun, voitti sen ja pääsi aloittamaan palkinnoksi luvatun kansainvälistymisprosessin. Asiantuntijat saatiin Tampere – All Bright! Ambassador -verkostosta ja sen yhteyksien kautta. Yritys pääsi siis hyödyntämään seudulla asuvien kansainvälisten osaajien tietämystä: kohdemaiden markkinoiden ja kulttuurien tuntemusta.

    – Itse prosessi oli meidän kannaltamme sujuva ja tehokas: teimme jonkin verran taustatyötä, vastasimme kysymyksiin ja osallistuimme muutamiin palavereihin, Ruotsalainen kertoo.

    Prosessi tuotti yritykselle vinkkejä, suosituksia, kontakteja ja käsityksen siitä, missä maissa olisi parhaat viennille parhaat edellytykset, esimerkiksi riittävän kehittyneet terveydenhuollon markkinat ja vaatimukset. Myös maan poliittinen ja taloudellinen tilanne pitää tuntea etukäteen.

    – Tämän perusteella oli mahdollista laittaa järjestykseen viitisen kappaletta maita, joita me sitten lähdimme käymään läpi ja hyödyntämään saamiamme vinkkejä. Tätä työtä nyt jatkamme, kertoo Ruotsalainen.

    Ruotsalainen arvelee myös, että jos työssä tulee vastaan lisäkysymyksiä, Tampere – All Bright! -lähettiläisiin on helppo ottaa yhteyttä ja tehdä lisätoimeksiantoja.

    Kansainvälistymiskilpailun järjesti Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy sekä Tampere – All Bright! Ambassador -verkosto. Voittajien ja asiantuntijajoukon työskentelyn ohjasi Tredean TreStart-hanke.

    Kylmäketjuosaaminen tarjoaa hyviä kasvumahdollisuuksia maailmalla. Lämpötila on usein kriittinen tekijä sekä terveydenhuollon että elintarvikealan kuljetuksissa ja varastoinnissa, ja tämä näkyy viranomais- ja hyvien toimintatapavaatimusten lisääntymisenä. Kylmäketju ei saa katketa, ja katkeamattomuus pitää pystyä myös todentamaan.

    – Meillä on jo nyt asiakkaita, joiden täytyy pitää lämpötilatiedot tallessa useiden vuosien ajan. Dataa täytyy siis kerätä asiakkaan prosessin ja tarpeen kannalta tehokkaasti ja automatisoidusti, Kyrölä kertoo.

    – Lisäksi kylmäkuljetus on laitteille rankka ympäristö, ja siksi meidän laitteemme ovat pieniä, kevyitä, vesitiiviitä ja kestäviä – me erottaudumme muista laitteiden ja järjestelmän tarkoin mietityillä ominaisuuksilla, Ruotsalainen sanoo.

    Katso esimerkki kylmäketjujärjestelmän toiminnasta: 

    Tampere – All Bright! Ambassador -verkosto

    ”Tampere – All Bright! Ambassador -verkoston jäsenet tekevät mahdolliseksi uusien kontaktien löytämisen maailmalta hyödyntämällä omia ammatillisia verkostojaan. Yksikin uusi kontakti tai ehdotus voi helposti ohjata yrityksen kansainvälistymistä eteenpäin. Ambassador-verkosto tekee Tamperetta kansainvälisesti tunnetuksi, mutta myös auttaa alueen yrityksiä verkostoitumaan Suomen rajojen ulkopuolella.”

    Mari Taverne, Network Manager, Tredea Oy

    Read this article in English >

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu