Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Lahjaksi mahdollisuuksia

    [ssba-buttons]

    Business Tampere ja Visit Tampere lahjoittavat Taysin uudelle Lastensairaalalle

    Business Tampere ja Visit Tampere päättivät tänä vuonna kääriä pakettiin reilusti hyvää mieltä ja mahdollisuuksia. Joulukorttirahat lahjoitettiin Taysin uuden lasten ja nuorten sairaalan hyväksi. Odotettu lastensairaala valmistuu vuoden 2019 aikana ja otetaan täysimääräisesti käyttöön 2020. Lahjoitusvaroilla tuetaan sairaalan varustamista, jotta paras mahdollinen hoito on turvattu myös tulevaisuudessa. Uuden lastensairaalan rakentaminen on mittava ponnistus, sillä Tampereen yliopistollinen sairaala uudistuu vain noin kerran sukupolvessa. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta kaikki voivat auttaa projektissa.

    Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenklinikka tekee valtakunnallisesti merkittävää työtä lasten ja nuorten erikoissairaanhoidon saralla. Vuosien varrella lastenklinikan tilat ovat kuitenkin käyneet ahtaiksi. Pian valmistuvien uusien tilojen myötä kaikki lasten ja nuorten parissa tehtävä hoitotyö voidaan keskittää saman katon alle. Lisäksi vanhemmat pääsevät osallistumaan entistä paremmin lastensa hoitoon, millä on suuri merkitys toipumisen kannalta. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla turvataan lasten ja perheiden viihtyvyys sairaalassa, autetaan uusimpien hoitolaitteiden hankinnassa ja tuetaan tutkimustyötä.

    ”On hienoa, että voimme olla mukana tukemassa Tampereen lastenklinikan arvokasta työtä. Sairaalassa vietetty aika on perheille erittäin raskasta. Siksi haluamme osaltamme auttaa, että lapsille ja perheille saadaan entistä toimivammat tilat ja sairaalassa vietetty aika voisi olla turvallisempi ja viihtyisämpi kokemus perheille. Haluamme lahjoituksen myötä toivottaa oikein hyvää joulua jokaiseen kotiin”, summaa Business Tampereen elämystalouden asiakkuusjohtaja Anna-Krista Sorvoja.

    Älylaseilla suojaa vastasyntyneille – kulttuuriprojektilla iloa ja kädentaitoja

    Uuden lastensairaalan hyväksi on tällä hetkellä kerätty varoja noin 350 000 euroa. Lahjoittajina on sekä yrityksiä ja yhteisöjä että yksityisiä ihmisiä. Lahjoitusvaroilla hankitaan esimerkiksi älylasit uudelle vastasyntyneiden teho-osastolle. Napin painalluksesta läpinäkymättömiksi himmenevät tehohoitomoduulien lasiseinät tuovat yksityisyyttä perheille turvallisuudesta tinkimättä.

    Tampereen Lastenklinkan Tuki Ry

    Rahallisen tuen ohella Lastenklinikan toimintaa voi tukea tarjoamalla aikaansa tai osaamistaan pienten potilaiden eteen. Parhaillaan lastenklinikalla käynnistellään kulttuuriprojektia, jossa lapset pääsevät oppimaan sirkustemppuja ja kädentaitoja. Tampereen Lastenklinikan Tuki Ry:n projektipäällikkö Susanna Lohiniemi muistuttaa, että lasten sairauksien tuloksekas hoito edellyttää paljon muutakin kuin tavanomaisen sairaalan ja sen varusteet. Vuodesta 1994 toiminut yhdistys on tukenut lastenklinikan matkaa vastaamalla konkreettisiin avun tarpeisiin keskoskaapeista aina leluhankintoihin.

    ”Iso kiitos lahjoittajille, tapahtumanjärjestäjille ja kaikille, jotka ovat antaneet panoksensa Lastensairaalan hyväksi. Tämä on mitä suurimmassa määrin projekti, jossa jokaisen panokselle on käyttöä. Toivotamme tervetulleeksi kaiken tuen, summaa Lohiniemi.

    Lahjoita Lastensairaalalle! Uutta Lastensairaalaa ja Lastenklinikan toimintaa voit tukea lahjoittamalla varojasi tai aikaasi. Lisätietoja: https://lahjoitalapsille.fi/

    Tampereen Lastenklinikan Tuki ry

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu