Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    KOP-hanke kiittää ja kumartaa!

    [ssba-buttons]
    ​Työntäyteisistä hankevuosista kiittävät KOP-työläiset: Marjukka Hourunranta, Mari Taverne, Kristina Kemi, Laura Lindeman ja Katariina Tcheuffa​
    ​Työntäyteisistä hankevuosista kiittävät KOP-työläiset: Marjukka Hourunranta, Mari Taverne, Kristina Kemi, Laura Lindeman ja Katariina Tcheuffa​

    Tredea Oy:n Kansainvälisen osaamisen palvelut -hankkeen viimeinen sivu on käännetty ja KOPin on aika antaa tilaa nuoremmille ja tuoreemmille hankekokonaisuuksille, jotka jatkavat kulkua hyvin raivatulla polulla. Pirkanmaan hankehelmi -tunnustuksen saanut KOP-projekti päättyi 30.4.2015.

    Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että projektien hyvät käytännöt jäävät elämään kun loppuraportti on kirjoitettu ja dokumentit arkistoitu. KOP:n kohdalla näin on kuitenkin käynyt. Alueelliset toimijat ovat ottaneet askeleen sirpaleisesta hankemaailmasta kohti selkeämpää ja pysyvämpää yhteistyötä kansainvälisten osaajien houkuttelussa ja hyödyntämisessä elinkeinoelämässä.

    Työvoiman kansainvälistyminen on väistämätön ilmiö Suomessa. Ehkä vähitellen maahanmuuttajista ei keskustella enää ainoastaan julkisten palveluiden ja syrjäytymisuhan objekteina tai turvallisuushaasteina vaan elinkeinoelämän resurssina ja tekijänä. KOP-hankkeen ja sitä edeltävän TyöMaan (ESR, 2008-2011) aikana on nähty talouden haasteista huolimatta positiivista kehitystä ja oppimista ESR-hankkeiden kansallisessa, TEM:n koordinoimassa Matto-verkostossa. Hankkeissa kehitettyä työpaikkasuomea, työpaikoille räätälöityä suomen kielen koulutusta tarjoaa jatkossa koko Suomessa TE-toimistojen koko Euroopan kattava EURES-palvelu. ”Työ kotouttaa ja siinähän sitä oppii kielen työn ohessa” -ajattelu on turhan suoraviivaista. Kieleen ja viestintään tulee panostaa työpaikoillakin – se lienee kaikille asiaan vähänkin tutustuneille selvää. Toivottavasti työnantaja-asiakkaat löytävät ja ottavat haltuun tarjotut työpaikkasuomen, työyhteisökoulutukset ja muut laajennetut EURES-palvelut. Lisäksi sähköinen EKI-työkirja on hankkeen konkreettinen, uudenlainen tuotos työpaikoilla tapahtuvan kielen opiskelun tueksi. Ota EKI käyttöön!

    Pirkanmaan hankehelmi​​
    Pirkanmaan hankehelmi​​

    Työperäisen maahanmuuton mahdollistamiseen liittyvä koulutustoiminta on KOP-projektissa jakautunut laajalle. Hankkeen osatoteuttajana toiminut Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK on keskittynyt työelämälähtöisten suomen kielen oppimismahdollisuuksien kehittämiseen. Toimintaa arvioitaessa on hyödyllistä tarkastella tuloksia tason tai kohderyhmän mukaan: kolmen vuoden panos on suuntautunut sekä opetusteknologian, organisaatioiden että rakenteellisen tason kehittämiseen.

    Työnantajayhteistyön ja kurssitoiminnan lisäksi hankkeessa on vahvasti panostettu alueellisen yhteistyön kehittämiseen. Tredea Oy on lanseerannut Pirkanmaalla Talent Tampere -yhteistyömallin, joka edistää työnantajien ja kv. osaajien kohtaamista. Tavoitteena on yritystoiminnan edistäminen mm. kanavoimalla kv. osaamista vientitoimintaan suuntautuneisiin pk-yrityksiin ja Tampereen tunnettuuden ja vetovoimaisuuden vahvistaminen kv. osaajien keskuudessa. Tampere haluaa profiloitua alueena, jossa kv. osaajia arvostetaan ja osataan hyödyntää elinkeinoelämää vahvistavana resurssina. Tampereen seutu tarvitsee nostetta ja talous kasvua, mihin tarvitaan uusia ideoita, uusia tapoja katsoa asioita ja ratkoa ongelmia. KOP-hanke on ollut mukana tämän lähestymistavan läpiviemisessä Tampereen alueella. Hanke päättyy, mutta työ jatkuu. Kiitos kaikille kanssakulkijoille – tavataan taas matkan varrella!

    Lisää Kansainvälisen osaamisen palvelut –hankkeen toiminnasta voit lukea osoitteesta: https://kansainvalisenosaamisenpalvelut.wordpress.com/

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu