Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Keitä ovat Pirkanmaan 3D-räätälit?

    [ssba-buttons]

    Teollisuus on ottanut metallien 3D-tulostuksen käyttöönsä Yhdysvalloissa ja Saksassa, mutta Suomessa vielä ihmetellään. 3D Pirkanmaa -hanke pyrkii siihen, että ihmettelyn tilalle saataisiin ajantasaista tietoa ja sen pohjalta toimintaa. Pekka Ketola ja Petri Pitkänen luotsaavaat hankkeessa alueen pk-yrityksiä metallien 3D-tulostuksen pariin.

    Petri Pitkänen ja Pekka Ketola tunnetaan Tredeassa myös yhteisellä nimellä 3D-pojat. Jos 3D-tulostus askarruttaa, Pitkänen ja Ketola ohjaavat tiedon lähteille

    – Vielä täällä ei olla myöhässä, mutta kyllä jo tänä vuonna olisi syytä tehdä päätöksiä, jos haluaa pysyä kehityksessä mukana, Ketola sanoo.

    3D Pirkanmaa -hanke selvittää alan tilannetta Pirkanmaalla ja tuottaa yrityksille ymmärrystä ja ideoita metallien 3D-tulostuksen tarjoamista mahdollisuuksista. Käytännössä aiheeseen pääsee käsiksi muun muassa Innovaatiokinkereillä, joille osallistujat tulevat sekä oppimaan että oivaltamaan.

    – Tilaisuudessa on ensin tietopohjainen alustus. Sen jälkeen osallistujat miettivät yhdessä, miten juuri opittua voi soveltaa omaan toimintaan ja millaisia liiketoimintamahdollisuuksia se avaisi, Pitkänen sanoo.

    – Yhdessä pohtiminen tuo esille hyviä käytännön kysymyksiä ja antaa aikaa asian pureksimiseen. Ja kun mukana on ihmisiä useista eri yrityksistä, tilaisuuksissa saadaan aikaan myös luontevaa yhteistyötä, Ketola jatkaa.

    Seuraavat Innovaatiokinkerit järjestetään Tampereella keskiviikkona 23. huhtikuuta.

    3D-tulostuksesta puhutaan osana kolmatta teollista vallankumousta, sillä se voi laittaa monia nykyisiä käytäntöjä uusiksi tavoilla, joita ei vielä osata edes ennustaa. Se ei silti syrjäytä perinteisiä valmistusmenetelmiä. Vallankumouksen jälkeenkin sorvataan ja jyrsitään, mutta 3D-tulostus monipuolistaa mahdollisuuksia.

    – Tulostamalla voidaan saada aikaan esimerkiksi erityisen keveitä tuotteita tai valmistaa yhtenä kappaleena esine, joka on ennen vaatinut pitkän rakentelun ja paljon liitossaumoja, Ketola kertoo.

    Pitkänen ja Ketola vertaavat metallien 3D-tulostusta räätälintyöhön. Tulostamalla on mahdollista tehdä uniikkeja tuotteita ja pieniä sarjoja täysin asiakkaan toiveiden ja mittojen mukaan, vieläpä tuotetta asiakkaan kanssa yhdessä kehittäen. Räätälit olivat aikanaan tärkeä ammattikunta, kun Tampereen kasvu tekstiiliteollisuuskaupungiksi oli alkamassa. Nyt voisi olla 3D-räätälien aika.

    – Kun yhdistetään täkäläinen osaaminen, pk-yrityksille tyypillinen pienten sarjojen tekeminen ja 3D-tulostus, teollinen vallankumous voi hyvinkin loksahtaa kohdalleen juuri täällä Pirkanmaalla, Pitkänen pohtii.

    Lue lisää 3D Pirkanmaa -hankkeesta ja 3D-tulostuksesta.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu