Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kasvun talkoot: alkusysäys toimintakulttuurin muutokseen

    Business Tampere Ketterät Kokeilut -päätöstilaiuus. Kuva: Mirella Mellonmaa
    [ssba-buttons]

    Kokemuksia Kasvun talkoot – ketteristä kokeiluista: Goforen työpaja viritti Pirkanmaan Jätehuollon alkuun työyhteisön toimintakulttuurin muutoksessa. Principal Consultant Riikka Jakovuori Goforesta ja toimitusjohtaja Harri Kallio Pirkanmaan Jätehuollosta kertovat uudistumismatkan ketteristä alkuvaiheista. Yritystoiminnan kehitys tuo mukanaan muutoksia ja siksi toimintakulttuurin ymmärrys on tärkeä kasvun tukiväline.

    1: Miksi lähditte Startup Tampereen Kasvun talkoisiin?

     Gofore on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija ja mittava työllistäjä. Sillä on Suomessa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä jo yli 500 alan asiantuntijaa. Riikka Jakovuoren mukaan yrityksen sydän sykkii silti edelleen Tampereen alueelle, joten Kasvun talkoisiin osallistuminen oli luonteva valinta.

    Me teemme paljon töitä tamperelaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa ja haluamme vauhdittaa yhteyksiä niihin, joiden kanssa emme vielä tee. Lisäksi ketterät kokeilut ovat aina meille tosi mielenkiintoisia, sillä jokaisesta kokeilusta asiakas saa uusia oivalluksia ja mekin opimme lisää, Jakovuori sanoo.

    Business Tampere Ketterät Kokeilut -päätöstilaiuus. Kuva: Mirella Mellonmaa
    Business Tampere Ketterät Kokeilut -päätöstilaiuus. Kuva: Mirella Mellonmaa

     

    Pirkanmaan Jätehuolto Oy on 17 kunnan omistama yhtiö, jonka tehtävä on tuottaa kunnille lakisääteisesti kuuluvat jätehuollon palvelutehtävät. Niitä ovat muun muassa kilpailutettu jätteenkuljetus, jäteasemat ja -pisteet, Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskukset sekä jätehuollon palveluneuvonta. Startup Tampereen kokeilu osui yhtiölle sekä sopivaan hetkeen että tarpeelliseen teemaan eli kulttuurin ja vuorovaikutuksen kysymyksiin.

    Pirkanmaan Jätehuolto on kehittänyt strategiaa ja organisaatiota paljonkin, ja työyhteisön toimintakulttuurin muutos oli jo noussut siinä yhteydessä esille: miten me sitoudumme ja olemme asiantuntijoina muutoksessa mukana, Harri Kallio toteaa.

    2: Mitä kokeilussa tapahtui?

    Pirkanmaan Jätehuollosta valittu 15 hengen ryhmä osallistui Goforen VIRITÄ-työpajaan, joka on tarkoitettu helpoksi ensimmäiseksi askeleeksi organisaation uudistumismatkalle. Mukana oli sekä johtoryhmää että asiakasrajapinnassa työskenteleviä. Eri tasoilta koottu tiimi on Kallion mukaan jo sellaisenaan osa kulttuurinmuutosta, antaa työlle uskottavuutta ja tekee siitä koko organisaation yhteisen asian.

    Prosessi kesti kokonaisuudessaan kolmisen viikkoa ja siihen kuului tavoiteasetantaa, haastatteluja ja työpajatyöskentelyä. Prosessin aikana ja yhteisen tekemisen avulla etsittiin näkemystä yksinkertaisiin, mutta ei niin helppoihin kysymyksiin: missä ollaan nyt ja mihin ollaan menossa.

    3: Mitä kokeilu antoi ja opetti?

    Pirkanmaan Jätehuollon toiminta voi näyttää ulospäin melko perinteiseltä – huollettavana on melkein puolen miljoonan pirkanmaalaisen jätteet. Toisaalta esimerkiksi teknologian kehittyminen, ympäristöasioiden painoarvon kasvu ja omistajakuntien muuttuvat tarpeet muokkaavat yhtiön toimintaympäristöä nopeasti. Jakovuori näkee yhtenä yhtiön voimavarana juuri sen, että yhtiöllä on täytettävänään merkityksellinen yhteiskunnallinen tehtävä.

    Pirkanmaan Jätehuollon kanssa työskentely on ollut hyvä oppi siitä, miten perinteisillä organisaatioilla voi olla todella paljon voimaa ja intohimoa tekemiseensä ja sen uudistamiseen, Jakovuori sanoo.

     

    Työpaja oli erittäin herättävä ja tarjosi innostavan tavan työskennellä. Se altisti osallistujat virittäytymään oikeiden asioiden äärelle. Tämä oli alkusykäys, josta on hyvä jatkaa eteenpäin, Kallio toteaa.

    4: Keskeiset vinkit yleiseen jakeluun?

    Goforen Jakovuori pohtii muutosjohtamisen haasteita. Suomessa on helposti tapana ajatella, että jos ei tiedä kaikkea, on epäonnistunut. Fiksu johtaja ottaa organisaation mukaan, herättelee vuoropuhelua ja kirkastaa tilannekuvaa, kun muutosta lähdetään tekemään.

    – Tarvitaan nöyryyttä, rohkeutta ja halua mennä epämukavuusalueelle, Jakovuori linjaa.

    Ennen kuin päätetään mitä ja miten muutosta lähdetään viemään läpi, pitää tiedostaa ja ymmärtää missä ollaan nyt, jotta saadaan ihmiset mukaan. Jakovuori muistuttaa, että organisaatiot eivät muutu, ihmiset muuttuvat.

    Yhteinen suunta on tärkeä, ja se pitää sanoittaa kaikille ymmärrettäväksi. Jos muutoksen tekijät pelaavat eri maaliin, muutos ei etene mihinkään suuntaan.

    Näin lähdet uudistamaan toimintakulttuuria

    Goforen malli yrityksen toimintakulttuurin uudistamiseksi lähtee liikkeelle kyvystä nähdä. VIRITÄ-työpaja antaa osallistujille eväitä ravistella omia toimintatapojaan muutoksen mahdollistamiseksi. Peruskysymyksiä ovat yrityksen nykytila ja tulevaisuuden tavoitteet sekä toimintakulttuurin ja sen muutostarpeen punnitseminen niiden suhteen. Lisätietoja mallista ja käyttöönotosta Goforen Riikka Jakovuorelta (yhteystiedot linkatun sivun lopussa).

    Kokeilut osana 6AIKA: Kasvun ekosysteemit -hanketta

    "6Aika – Kasvun ekosysteemit: Yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä” -hankkeessa tuetaan kasvuhakuisia yrityksiä kiinnittymään niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja palveluihin. Hanketta toteuttavat kuusi Suomen suurinta kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu sekä Pirkanmaan liitto. Hanke perustuu ajatukseen kaupunkien aktiivisesta roolista yritysten innovaatiotoiminnan ja niitä edistävien verkostojen tukemisessa.

    Logot FIN 6Aika Vipuvoimaa EU EU lippu Uudenmaan liitto

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu