Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Kasvu Open 2018, Pirkanmaan Kasvupolku® starttaa!

    [ssba-buttons]

    Kasvuyritys, haku Pirkanmaan kasvupolulle on auki!

    Haku maksuttomaan sparraukseen on parhaillaan käynnissä ja avoinna 2.4. saakka. Kasvupolun tuomaristo valitsee hakemusten perusteella 15 yritystä mukaan Pirkanmaan Kasvupolun asiantuntijoiden sparraukseen. Valituille yrityksille järjestetään sparrausta 26.4.2018 ja 22.5.2018 Tampereella. Kahden kehittämispäivän aikana kukin yritys tapaa yhteensä 10 eri asiantuntija ja kukin asiantuntija sparraa kahdenkeskisessä tapaamisessa yrittäjää 45 minuutin ajan. Kasvupolulle valitut yritykset pääsevät myös pitchaamaan elokuussa järjestettävään sijoittajatilaisuuteen.

    Pirkanmaan Kasvupolku®-sparraukseen voivat hakea mukaan kaikki kasvunälkäiset alueen yritykset ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta. Mukaan odotetaan erityisesti yrityksiä, jotka voivat hyödyntää, hyödyntävät jo tai tuottavat lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden (AR/VR) ratkaisuja kasvun tekemiseksi.

    Pirkanmaan kasvuyrityksiä on tukemassa Business Tampere, TAKK Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Markkinointiakatemia, Azets ja ELY-keskuksen Piiru-hanke.

    Kasvupolku®-sparrauksesta järjestetään maksuton infotilaisuus 21.3. Lisätiedot tilaisuudesta löydät täältä.

    Hae mukaan nettisivuillamme 2.4. mennessä: https://www.kasvuopen.fi/hae

    Kasvupolun tarkempi ohjelma: https://www.kasvuopen.fi/kasvupolut/pirkanmaan-kasvupolku-2018
    Esite Pirkanmaan Kasvupolusta®: Pirkanmaan Kasvupolkuesite_2018.pdf

    Heräsikö kiinnostuksesi? Kasvupolun infotilaisuus Tampere 21.3. kello 8-9

    Technopolis Yliopistonrinne, Kalevantie 2, Tampere

    Tule kuulemaan kasvun mahdollisuuksista, Kasvu Openista ja Pirkanmaan –Kasvupolusta kahvin äärelle.

    KasvuOpenin tilaisuudet ovat maksuttomia, eivätkä sido sinua mihinkään!

    Ilmoittaudu infotilaisuuteen: https://www.lyyti.fi/reg/Kasvu_Open_kiertue_2018_6945

    Lämpimästi tervetuloa! Ota työkaverisi ja yrittäjätoverisi mukaan!

    Jos haluat lisätietoa tapahtumasta tai Kasvu Openista, otathan yhteyttä Kasvupolun vetäjiin Satu Hakaan tai Ernesto Pylväläiseen.

    Sadun yhteystiedot: 050 304 8779, satu.haka@kasvunroihu.fi

    Erneston yhteystiedot: 044 275 3352, ernesto.pylvalainen@kasvunroihu.fi

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu