Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Insta Group Oy: ”Luomme uutta liiketoimintaa panostamalla kyber-ja tietoturvatoimintaan omamme ja Pirkanmaan alueen vahvan ICT-osaamisen pohjalta.”

    [ssba-buttons]

     

    ​

    Nyt ollaan tilanteessa, jossa vientiteollisuuden tulevien riemuvoittojen odottaminen ei riitä. Sekä yksityisen että julkisen sektorin pitää investoida kotimarkkinoille. Aivan liian usein korostetaan sitä, että jos vienti ei vedä, ei voi elää. Olen sitä mieltä, että kyllä voi, koska meillä on täällä kotimaista kysyntää ihan kaikilla elinkeino- ja elämänaloilla.

    Insta ui selvästi vastavirtaan: viime vuoden liikevaihto oli kaikkien aikojen paras eli 92 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna odotetaan noin 10 prosentin kasvua eli 100 miljoonan ylitystä. Kasvu ei perustu markkinoiden vetoon vaan ihan täysin siihen, että olemme käyttäneet systemaattisesti kehitettyä osaamistamme ja kyynärpäitämme, ja siten olemme pystyneet kilpailemaan markkinaosuuksista onnistuneesti.

    Etsimme aktiivisesti uusia aluevaltauksia ja luomme liiketoimintaa niiden ympärille muun muassa sosiaali- ja terveyspuolella, kyber- ja tietoturvallisuudessa sekä erilaisissa virtuaalikoulutuksissa. Suomalainen teollisuus on esimerkiksi saatu heräämään siihen, että ongelmatilanteita kannattaa harjoitella etukäteen, ja nyt tarvitaan tämän alan palveluja. Insta on itse ollut luomassa tätä tarvetta tuotekehityksellä ja aktiivisella markkinoinnilla. Toki perusjalkamme, kuten sähköautomaatioliiketoimintamme ja sotilaallisen ilmailukaluston ylläpito, ovat kehittyneet edelleen entistäkin kilpailukykyisemmiksi.

    ​Toimitusjohtaja Pertti Huusko, Insta Group Oy​​, Tampere​
    ​Toimitusjohtaja Pertti Huusko, Insta Group Oy​​, Tampere​

    "Luomme uutta liiketoimintaa panostamalla määrätietoisesti muun muassa kyber- ja tietoturvallisuudentuotekehitykseen ja aktiiviseen markkinointiin Instan ja Pirkanmaan alueen vahvan ICT-osaamisen pohjalta."

    Instan aktiivisuus näkyy myös Tampereen katukuvassa, sillä olemme keskittäneet toimintomme Sarankulman kampukselle, joka on nyt valmis. Kampuksen tiloja on kunnostettu ja sinne on rakennettu yhtiölle uusi pääkonttori. Kampukselle on saatu myös hyviä vuokralaisia, joten alueella on nyt töissä yhteensä lähes 600 henkeä. Tilaa laajentumiselle on edelleen.

    Tampere on meidän näkökulmastamme sopivan iso, sopivan pieni ja hyvin saavutettavissa. Tampereen kaupunkiseudun kasvu näkyy muun muassa virkeänä rakentamisena ja siinä, että potentiaalisia työntekijöitä tulee seudulle lisää. Installe tämä on tärkeää, sillä tarvitsemme paljon erikoisosaamista. Joudumme seulomaan ison massan ihmisiä, että saamme mukaan parhaista parhaat.

    Tampereen kaupunkiseudulle on suhteellisen helppo houkutella osaajia myös kauempaa. Houkuttelussa auttaa se, että asiat ovat kaupunkiseudulla kunnossa tulijan koko perhettä ajatellen: löytyy töitä myös puolisolle, hoito- ja koulupaikat lapsille ja sopiva asunto fiksujen etäisyyksien päässä.

    Tampereen kaupunkiseudusta on aina pakko nostaa esille koulutusyhteistyö, hyvät oppilaitokset ja koulutuksen eri tasot: kaikkia opiskelijoita ei ohjata suorittamaan akateemista loppututkintoa, sillä tarvitaan myös kädentaitajia, nokkamiehiä ja kymppejä. Jos ihminen on hyvä käsistään tai hyvä ryhmänvetäjä, häntä ei tarvitse väkisin yrittää kouluttaa akateemiseen loppututkintoon asti.

    Kuva: Olli-Pekka Latvala​​
    Kuva: Olli-Pekka Latvala​​

    Insta Group Oy on kasvava tamperelainen perheyhtiö. Konserniin kuuluvat teollisuusautomaatioon erikoistunut Insta Automation Oy, kriittisiä tilannetietoisuus- ja tietoturvaratkaisuja ja -palveluja kehittävä Insta DefSec Oy, ilmailun elinkaaripalveluita tuottava Insta ILS Oy sekä virtuaaliteknologioihin ja innovatiivisiin palveluihin keskittyvä Insta Innovation Oy. Yhtiöllä on yhteensä noin 800 työntekijää.

    www.insta.fi

    Lue myös artikkeli Instasta: tampereenseudunvetovoima.fi/artikkelit/insta-etsii-uutta

    Lue kaikki "Huomisen tulokset tehdään jo tänään" -juttusarjan artikkelit tästä >>

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu