Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Ihmiset ovat Jidokan pääoma

    [ssba-buttons]

    Pirkkalassa toimivaa Jidokaa voi syystä nimittää digitalisaation moniosaajaksi. Yritys on erikoistunut esimerkiksi IoT-laitteisiin ja -sovelluksiin, visuaalisiin ratkaisuihin ja ohjelmistotyöhön. Se tekee kansainvälistä kauppaa ja etsii uusia mahdollisuuksia kotimaassa.

    ”Onko WiFiä?” Britanniassa mobiilidatasta maksetaan käytön mukaan, joten ilmaisen langattoman verkon saatavuus kiinnostaa kaikkia mobiililaitteiden käyttäjiä. Jidoka Technologies Oy:lle tämä oli havainto, joka avasi tien Britannian markkinoille kahdeksan vuotta sitten.

    – Meillä on IoT-laite, jonka avulla liikkuviin kohteisiin, esimerkiksi takseihin ja busseihin, saadaan luotettavasti langaton netti. Se on nyt käytössä tuhansissa ajoneuvoissa, ja noin puolet yrityksen liikevaihdosta tulee edelleen siitä, kertoo liiketoimintoja Jidokassa kehittävä Alex Bern.

    Kun siis vaikkapa maailman tunnetuimman tennisturnauksen osallistujat ja henkilökunta käyttävät turnauksen bussikuljetuksissa tarjolla olevaa verkkoyhteyttä, Jidokan ratkaisut takaavat, että netti toimii. Karibianmerellä huvijahteja vuokraava yritys puolestaan tuo niiden avulla nettiyhteyden asiakkailleen. Samalla yritys voi seurata, missä sen alukset ovat kulkeneet.

    Jidoka Pirkkala
    Yläkerrassa koodia, alakerrassa laitteistoja ja takapihalla hyvinkin raskasta rautaa – tässä valmistuu asiakkaalle isokokoinen digitaalinen mainosnäyttö. Kuvassa Alex, Petri ja Rein.

    IoT-laitteistojen suunnittelun, kokoonpanon ja laadunvarmistuksen Jidoka hoitaa Suomessa, omissa tiloissaan Pirkkalassa. Saman katon alla jidokalaiset tekevät nyt myös älykästä esitystekniikkaa eli nykyaikaisia digitaalisia näyttöjä. Lisäksi Jidoka on alusta lähtien tehnyt ohjelmistotyötä suoraan asiakkaiden projekteissa.

    Monipuolisuus on Jidokassa tietoisesti valittu linja ja Bernin mukaan selvä vahvuus. Tavallisesti yrityksessä tehdään lujasti töitä keskeisimpien toimialojen parissa ja kukin omalla ydinosaamisalueellaan, mutta mikäli tilausten väliin jää hiljaisempaa aikaa, jidokalaiset tarttuvat tarjoutuviin työtilaisuuksiin ennakkoluulottomasti.

    – Jos meillä on kaistaa vapaana ja asiakas pyytää, meidän rakennuspuolen osaajamme lähtevät vaikka remonttihommiin. Toisaalta, jos IoT-laitteiden kokoonpanolinjalla on kiirettä, koodarit osallistuvat mielellään suman purkamiseen, Bern sanoo.

    Visuaaliset digitaaliset ratkaisut ovat tuorein tapa hyödyntää Jidokan kehittämää IoT-alustaa. Digitalisaatio tuo mainostamiseen ja tiedottamiseen joustavuutta ja näyttävyyttä.

    – Teimme esimerkiksi Nokian Pyry Hockey Oy:lle jäähalliin näyttöseinän, johon Pyry voi tuottaa monipuolista sisältöä ja myydä myös mainoksia, Bern kertoo.

    Yrityskulttuuria käytännössä: Jidokan Hervanta-tiimin jäsenet työskentelevät asiakkaiden toimipisteissä, mutta tapaavat säännöllisesti. Yhteisellä tiimilounaalla Tuomas, Saska, Juho ja Juho. Kuva: Jidoka

    Kun Alex Bern tuli reilut kolme vuotta sitten Jidokaan kehittämään yrityksen omaa myyntityötä ja Suomen toimintoja, hän oli yrityksen 11. työntekijä. Kesällä 2018 palkkalistoilla on Suomessa 26 henkeä ja lisäksi 4 harjoittelijaa. Britannian päässä on erillinen organisaatio, ja sieltä katsoen Suomen toimipiste on tutkimuksen ja tuotekehityksen sekä laadukkaan valmistuksen tyyssija.

    – Minä näkisin, että meidän suurin vahvuutemme on kuitenkin yrityskulttuurissa. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tukevat toisiaan työssä. Kaikilla on myös selkeä käsitys siitä, että palkat maksaa asiakas. Se näkyy varmasti työn laadussa, Bern sanoo.

    Moni yritys hehkuttaa huippuosaajiaan, mutta Bern puhuu jidokalaisista mieluummin tavallisina ihmisinä, joiden haluun tehdä kaikkensa voi luottaa sataprosenttisesti. Sitoutuneita työntekijöitä saadaan rekrytointiprosessilla, joka painottaa hakijan persoonaa ja potentiaalia.

    – Meitä kiinnostaa ihmisen oppimiskyky ja -halu, ahkeruus ja ennakkoluulottomuus sen sijaan, että kyselisimme hänen hallitsemansa teknologialistan perään, Bern kertoo.

    Nykyisestä porukasta yli puolet on tullut Jidokaan vastavalmistuneina tai työllistymisohjelmien kautta. Yhteistyö Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa on tuonut Jidokaan monta harjoittelijaa, jotka ovat jatkaneet tuntitöissä opintojensa ohessa ja valmistuttuaan vakinaistuneet.

    – Se on toimiva tapa. Harjoittelija perehtyy talon tapoihin ja me taas opimme tuntemaan hänet. Siten syntyy pitkäjänteistä yhteistyötä, Bern sanoo.

    Oman haasteensa yhteishengen vaalimiseen tuo se, että osa jidokalaisista tekee työnsä ohjelmistokehitysprojekteissa asiakkaiden toimipisteissä muun muassa Hermiassa ja Tampereen keskustan alueella. Näiden työntekijöiden jidokalaisuutta vaalitaan kahdessa tiimissä, jotka tapaavat säännöllisesti. Tiimeillä on kapteenit, joiden tärkein tehtävä on välittää tiimiläisistään ja näiden työviihtyvyydestä.

    – Ihmiset ovat Jidokan pääoma, olivat he sitten täällä kotitoimistolla Pirkkalassa tai asiakkaalla, Bern tiivistää.

    Jidoka kertoo kotisivuillaan näkyvästi yritysarvoistaan, joita ovat välittäminen, avoimuus, rehellisyys ja tasa-arvo. Jidokan videoissa työntekijät kertovat kokemuksistaan itse.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu