Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Demolan innovaatioprojektit houkuttelevat erityisesti kansainvälisiä osaajia

    [ssba-buttons]

    Tamperelaisen korkeakouluopiskelijoiden innovaatioyhteisö Demola jatkaa suosiotaan erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Syksyn hakuaika on päättynyt ja määräaikaan mennessä hakemuksia jätettiin ennätykselliset 270 kappaletta. Hakijoista kv-opiskelijoiden osuus on jopa 70 prosenttia.

    ”Demola on yhä merkittävämmässä roolissa kv-osaamisen valjastamisessa suomalaisten yritysten tarpeeseen.”, kiteyttää Demola Tampereen vetäjä Ville Korpiluoto.

    Demola on innovaatioalusta, jossa opiskelijat pääsevät osana opintojaan kiinni yritysmaailman tuotekehityksen ytimeen. Demola hakee kolmesti vuodessa käynnistyviin projekteihin huippuosaajia kaikista Tampereen kolmesta korkeakoulusta. Syyskampanjaan, Demola Autumn 2015, hyväksyntäkirje lähetettiin 161 eri alan opiskelijalle, jotka tulevat etsimään ratkaisuja 27 konkreettiseen haasteeseen, 19 eri yritykseltä ja organisaatiolta.

    Ennakkoluulotonta risteyttämistä

    ”Opiskelija hakee häntä itseään kiinnostavaan projektiin ja Demolan fasilittaattorit muodostavat hakemusten perusteella kullekin projektille mahdollisimman sopivan tiimin. Lähtökohtaisesti jokainen tiimin jäsen edustaa eri opintosuuntausta ja parhaassa tapauksessa kuuden henkilön tiimeissä jokainen edustaa myös eri kansalaisuutta.”, kuvailee Korpiluoto Demolan tiimimuodostusprosessia, jossa ennakkoluulottomasti risteytetään mm. humanisteja, teekkareita, graafisia suunnittelijoita ja koodareita.

    Valtaosa projekteista liittyy teknologiaan, mutta yhä useammin projekteissa haetaan uusia konsepteja ja toimintatapoja. Tänä syksynä Uuden Tehtaan punaisilla sohvilla pähkäillään, kuinka tamperelaisten päiväkotien tautiepidemioita voisi estää, rakennetaan seuranhakupalvelua koirille sekä hyödynnetään lisättyä todellisuutta kaupunkisuunnittelussa.

    ”3,5 kuukauden päästä käsissämme on liuta konkreettisia prototyyppejä, joista mikä vain voi olla seuraavan menestysyrityksen alku. ”Korpiluoto lupaa.

    Lisätiedot:
    Ville Korpiluoto, Head of Demola Tampere, ville.korpiluoto@demola.net, 044 574 1937
    Aino Siippainen, Demola Facilitator and Communications, aino@demola.net, 040 823 5393

    tampere.demola.net

    Kuvat: Aino Siippainen ja Yuliya Nesterenko

    Demola on vuonna 2008 perustettu innovaatioalusta, jossa korkeakouluopiskelijat yhdistävät osaamisensa innovaatioprojekteissa. Vuoden aikana Uuden Tehtaan Demolassa työskentelee noin 100 poikkitieteellistä ja kansainvälistä korkeakouluopiskelijoiden tiimiä, jotka hakevat projekteissaan vastauksia yritysten ja organisaatioiden aitoihin haasteisiin. Opiskelijat omistavat oikeudet projektinsa tuotoksiin, ja yrityksellä on mahdollisuus lisensoida tulokset opiskelijoille maksettavalla lisensointipalkkiolla.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu