Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Business Tampere 2018: uudistuva teollisuus

    [ssba-buttons]

    Mitä investointien edistäminen käytännössä on? Entä teollisuuden uudistaminen? Millaisia mahdollisuuksia kiertotalous avaa?

     

    Business Tampereen tehtävä on edistää investointeja. Käytännössä se siis varmistaa, että paikallisesta osaamisesta kiinnostunut yritys saa sijoittumisensa tueksi kattavan kuvan seudun koko liiketoimintaympäristöstä ja vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä.

    – Harvoin yritykset tulevat tänne pelkästään osaajien takia. Kyllä niitä kiinnostavat myös muun muassa yritys- ja tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ja aivan käytännön järjestelyt, esimerkiksi tilojen saatavuus ja se, miten paikallisten viranomaisten kanssa toimitaan, kertoo asiakkuusjohtaja Oula Välipakka.

    Business Tampere on yrityksen mukana ensikontaktista uuden toimipisteen avajaisiin, eikä työ suinkaan lopu siihen. Yritys punnitsee säännöllisin väliajoin, miten Tampereen toimipiste on täyttänyt odotukset ja voisiko siihen jopa tehdä jatkoinvestoinnin tulevaisuudessa.

    – Business Tampere pitää yrityksiin aktiivisesti yhteyttä selvittääkseen, voimmeko jotenkin auttaa niitä haasteissaan. Kyse voi olla esimerkiksi uusien osaajien tai yhteistyökumppanien löytämisestä, Välipakka kertoo.

    Kansainvälisten investointien suhteen Tampereen seutu on aallonharjalla. Muun muassa yhdysvaltalainen Axon ja kiinalainen Huawei ovat perustaneet tutkimus- ja tuotekehitysyksikkönsä Tampereelle, samoin saksalainen autoteollisuuden järjestelmätoimittaja BHTC ja ruotsalainen Saab.

    Ulkomaisia investointeja on tullut poikkeuksellisen paljon viime vuosina. Tämä on tuonut osaajille töitä, mutta hyötyjä kannattaa Välipakan mukaan tarkastella laajemmin.

    – Kun kansainvälinen yritys perustaa seudulle tuotekehitysyksikön, se tuo samalla myös liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, jotka voivat tarjota sille esimerkiksi alihankintaa tai tukipalveluja. Toisaalta paikallinen osaaminen vahvistuu, kun useammat yritykset ja tutkimustiimit tekevät töitä saman aihepiirin parissa ja samassa ekosysteemissä, Välipakka kertoo.

    FIMA Challenge
    Pk-yitykset, startupit ja tutkimustiimit esittelivät osaamistaan älykkäiden koneiden valmistajille FIMA Challenge -tapahtumassa huhtikuussa. (Kuva: Opa Latvala)

    Teollisuuden uudistuminen on tärkeä kysymys Tampereen seudulla, missä on jo vanhastaan vahvaa, vientiin suuntautunutta valmistavaa teollisuutta. Smart Tampere -ohjelman Älykäs teollisuus -teema painottaa erityisesti yhteiskehittämistä, modernin kokeilukulttuurin edistämistä ja yhteistyötä tutkimus- ja oppilaitosten kanssa.

    Business Tampere auttaa tuomaan teollisuuteen pienemmistä yrityksistä ja tutkimustiimeistä uudenlaista ajattelua, ketterää kokeilukulttuuria ja digitaalisia ratkaisuja, jotta perinteinen teollisuus voi uudistua ja pysyä kilpailukykyisenä. Usein tehokkainta on kerätä isompi joukko ihmisiä saman asian äärelle.

    – Business Tampere on mukana järjestämässä muun muassa hackathoneja, pitchaustilaisuuksia ja eri alojen kokoontumisia, joissa osapuolet pääsevät yhdessä nopeasti kiinni käytännön haasteisiin, Välipakka kertoo.

    Esimerkiksi huhtikuun puolivälissä järjestetty FIMA Challenge kutsui pk- ja startup-yrityksiä sekä tutkimusryhmiä esittelemään osaamista, jonka avulla älykkäiden koneiden valmistajat voisivat kehittää omaa tekemistään ja pysyä kehityksen kärjessä. Syyskuussa järjestettävä XR Challenge puolestaan hakee ratkaisuja teollisuuden haasteisiin virtuaalitodellisuuden keinoin.

    Business Tampere on ollut myös saattamassa tiiviimmin yhteen Tampereen kamerateknologian ekosysteemiä eli niitä ihmisiä, jotka ovat olleet luomassa seudun kameraosaamista työskennellessään Nokialla ja sittemmin monissa kamerateknologiaa hyödyntävissä yrityksissä tai tutkijoina korkeakoulupuolella. Business Tampere haluaa varmistaa, että vahva osaaminen säilyy seudulla.

    – Tampereen seudun kamerateknologian ekosysteemi tunnetaan maailmalla erinomaisesti, ja jokainen uusi seudulle sijoittuva alan yritys vahvistaa sitä edelleen. Business Tampere hyödyntää ekosysteemin tunnettuutta muun muassa investointien edistämisessä ja osaajien houkuttelussa, Välipakka kertoo.

    kiertotalous tampere

    Kiertotalous on nousussa Tampereen seudulla. Business Tampere on mukana kehittämässä sitä muun muassa 6Aika Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset (CircHubs) -hankkeen kautta. Työn kärjessä ovat seudun kolme kiertotalousaluetta: Kolmenkulma, Taraste ja Hiedanranta.

    – Business Tampereen tehtävänä on liiketoiminnan kehittäminen yhteistyössä alueiden muiden toimijoiden kanssa. Etsimme alueille uusia, kokonaisuuteen sopivia yrityksiä ja autamme niitä löytämään kumppaneita ja verkostoja, sanoo projektipäällikkö Pirkko Eteläaho.

    Alueista bio- ja kiertotalouden Kolmenkulma ja sen ECO3-yritysalue ovat kehityksessä pisimmällä: mukana on jo vahva joukko yrityksiä, laitoksia rakennetaan ja osa on jo käytössä. Esimerkiksi Ecolan Oy:n tuotantolaitos valmistaa tuhkasta lannoitteita ja Ecomation Oy:n teknologiaan perustuva pyrolyysilaitos käsittelee jatkossa muun muassa autonrenkaita niin, että jäljelle jää vain öljyä, kaasua, hiiltä ja teräslankaa muualla hyödynnettäväksi.

    Tarasten kiertotalousalue taas on vasta alkuvaiheessaan. Alueella on Tammervoiman hyötyvoimalaitos ja Pirkanmaan jätehuollon jätteenkäsittelykeskus, ja nyt sinne etsitään uusia yrityksiä, joille juuri Taraste tarjoaisi parhaan toimintaympäristön.

    Tampereen Hiedanrannan kaupunginosaan tulee aikanaan noin 25 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa. Alue toimii jo nyt pilottialustana. Kunhan rakentaminen pääsee vauhtiin parin vuoden kuluttua, tavoitteena on kestävien kierto- ja jakamistalouden periaatteiden mukaisesti toimiva kaupunginosa.

    – Kiertotaloutta ovat siis yhtä lailla ison mittakaavan tuotantolaitokset kuin nopeat kokeilut tulevalla asuinalueella, ja siksi Tampereen kaupunkiseudulta löytyy kiinnostavia kohteita monenlaisille yrityksille, Eteläaho tiivistää.

    Yritykset voivat tutustua kiertotalouden mahdollisuuksiin vaikkapa tapahtumissa, joita on runsaasti tarjolla toukokuussa ja lisää syyskaudella.

    – Tapahtumiin kannattaa tulla katsomaan, millaisia ideoita kiertotalous antaisi omaan liiketoimintaan. Voit tutustua tapahtumatarjontaan CircHubs-hankkeen sivuilla, Eteläaho sanoo.

     

    Business Tampereen työtä ohjaa Tampereen kaupunkiseudun vuoteen 2021 ulottuva elinkeino-ohjelma, joka puolestaan on tehty laajassa yhteistyössä muun muassa seudun kuntien, yritysten ja yliopistojen kanssa. Ohjelman mukaisesti kuntien yhdessä omistama Business Tampere suuntaa rajalliset resurssinsa kohteisiin, joissa niillä arvioidaan olevan eniten vaikutusta koko seudun kansainvälisen menestymisen kannalta. Yrityksiä palvellaan kolmella toimialalla: uudistuva teollisuus, älykkään kaupunkiseudun ratkaisut ja elämystalous.

     

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu