Siirry sisältöön

Hae sivustolta

Kirjoita hakusana ja valitse ehdotuksista tai paina hakupainiketta päästäksesi hakutulossivulle.

    Boardio auttaa startupeja kohti suurempia kuvioita

    Kuva: Mirella Mellonmaa
    [ssba-buttons]

    Nuorilla yrityksillä on usein kasvupotentiaalia, mutta oma kontaktiverkosto ei aina riitä laajempien markkinoiden haltuunottoon. Boardio on palvelu, joka yhdistää yritykset ja neuvonantajat. Business Tampereen yhteistyösopimuksen ansiosta tamperelaiset yritykset voivat käyttää palvelua maksutta. Perustaja Tuomo Virkkusen mukaan Boardion perusidea on varsin yksinkertainen. Yritykset voivat hakea tarpeisiinsa vastaavaa asiantuntemusta, ja kokeneet neuvonantajat tarjoavat omaa osaamistaan. Yrityksiä on mukana laaja-alaisesti startupeista eri kokoisiin pk-yrityksiin. Neuvonantajia on tarjolla eri aloilta ja eri markkinoilta jo kaksi ja puoli tuhatta, joista Suomesta on noin 60 %.

    ”Usein kun startupit lähtevät oman alueen ulkopuolelle, tullaan jossain vaiheessa siihen pisteeseen, että oma kompetenssi ei riitä”, Virkkunen kuvailee. ”Silloin tarvitaan ulkopuolista osaamista. Startupeilla on harvoin varaa palkata osaamisvajeeseensa osaajia tai konsultteja. Silloin palvelumme tarjoaa avuksi neuvonantajaa tai mentoria, joista monet ovat myös sijoittajia.” Neuvonantajia yhdistää se, että he ovat asiantuntijoita, jotka todella haluavat jakaa omaa osaamistaan eteenpäin. Samalla he hyötyvät myös itse, sillä he verkostoituvat, tutustuvat uusiin ihmisiin ja yrityksiin sekä voivat kasvattaa omaa osaamistaan eri aloilla.

    Kuva: Mirella Mellonmaa
    Kuva: Mirella Mellonmaa

    Konkreettisesti palvelu toimii siten, että se tarjoaa asiakasyrityksille alustan kertoa itsestään. Mitä he tekevät, mihin problematiikkaan haetaan apua ja minkälaista osaamista kaivataan. Tieto on avoinna kaikille palvelun käyttäjille, ja kiinnostuneet voivat kysellä lisätietoja.

    ”Se mihin kuvioon päädytään, on sitten aina heidän välisensä asia”, Virkkunen täsmentää. ”Me olemme vähän kuin Tinder. Me saatamme yritykset ja neuvonantajat keskustelemaan ja kenties treffeille, mutta jatko on heidän käsissään. Aika hyvin yritykset löytävät apua, ja yleensä yhteenottoja tulee kourallinen. Joillekin todella kiinnostaville projekteille on tullut jopa parikymmentä, mutta tyypillinen määrä on kolmesta viiteen.”

    Virkkusen mukaan Boardion historiassa on useampia esimerkkitapauksia, joissa yhteistyö on todettu toimivaksi, ja neuvonantaja on sijoittanut lopulta yritykseen ja tullut hallitukseen mukaan.

    ”Se kuvastaa sitä polkua, jonka kautta me tahdomme tämän nähdä. Neuvonantaja on epäformaali ja juridisesti esim. hallitusjäsenyyttä kevyempi vaihtoehto, joten kynnys lähteä mukaan on matala sekä neuvonantajan että yrityksen näkökulmasta”, Virkkunen kuvailee.

    Neuvonantaja- tai mentorisuhde on hyvä keino tutustua ennen kiinteämpää yhteistyötä. ”Jos jatkamme Tinder-analogialla, niin kiinnostavan matchin kanssa ei heti mennä naimisiin. Ensin tutustutaan ja huomataan, että intressit kohtaavat. Kun on todettu, että neuvonantaja pystyy tuomaan lisäarvoa, ovat hallitusjäsenyys ja omistus luontevasti seuraavat askeleet.”

    Laajaa kansainvälistä osaamista eri tarpeisiin

    Boardio sai alkuunsa selkeän tarpeen tunnistamisesta. Perustajat työskentelivät Nokialle ja tahtoivat jakaa omaa osaamistaan myös aloitteleville yrityksille oman työnsä ohessa. Tarjolla ei kuitenkaan ollut sopivaa palvelua yritysten tavoittamiseen ja osaamisen tarjoamiseen.

    ”Olimme vähän ihmeissämme, että eikö tämmöistä todellakaan löytynyt. Eikä löydy oikeastaan meidän lisäksemme vieläkään, ainakaan Suomesta”, Virkkunen kertoo. Jo alusta alkaen monet olivat halukkaita tarjoamaan apuaan ja osaamistaan. Pienoinen yllätys oli kuitenkin se, kuinka varovaisia yritykset olivat pyytämään apua.

    ”Se on meille edelleen pienoinen mysteeri, miksi näin on”, toteaa Virkkunen.

    ”Ehkä Startupeissa saatetaan kokea, ettei olla vielä niin pitkällä, että toimintaa viitsisi avata ulospäin. Todellisuudessa kuitenkin juuri alkuvaiheessa olisi järkevää ottaa ulkopuolista osaamista mukaan, kun ideaa viedään käytäntöön. Monet etsivät apua ainoastaan omista verkostoistaan, mutta kun lähdetään oman alueen ulkopuolelle, ne verkostot osoittautuvatkin melko vaatimattomiksi esimerkiksi toimialaosaamisen suhteen.”

    Boardio pyrkii siihen, että kansainvälistä osaamista löytyy laajalti ja useaan tarpeeseen. Virkkusen mukaan ovia on auottu erään yrityksen osalta jopa Yhdysvaltojen retail-markkinoille asti. Boardion olemassaolon tarkoitus on nimenomaan helpottaa avun tarpeen ja osaamisen yhteen saattamista.

    ”LinkedInistä löytyvät nykypäivänä varmaan kaikki, mutta siellä on vaikeaa sanoa, kuka on todella kiinnostunut jakamaan osaamistaan”, Virkkunen täsmentää. ”Meidän neuvonantajistamme jokainen on itse nostanut käden pystyyn kiinnostuksen merkiksi. Aiemmin esimerkiksi Aalto-yliopisto etsi apua LinkedInistä, kun kaupallisille spinoffeille haettiin lisäosaamista. Heillä meni hirveästi ylimääräistä aikaa siihen, kun ihmisiltä kyseltiin, olisivatko he kiinnostuneita lähtemään mukaan. Nyt he voivat laittaa meidän palveluumme ilmoituksen, jossa he kertovat täsmälleen, mitä kaipaavat. Sen myötä he saavat yhteydenottoja aidosti kiinnostuneilta osaajilta.”

    Käyttäjät suosittelevat Boardiota kaikille, jotka tähtäävät suurempiin kuvioihin

    Yksi Boardion tyytyväisistä käyttäjistä on Drum Networking, jonka kansainvälinen palvelu yhdistää pienet kuluttajabrändit globaalisti vaikuttajiin, ostajiin, luoviin tekijöihin ja muihin potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin. Perustaja Katja Hyytiäinen kertoo, että Boardiosta vinkattiin hänelle Business Tampereen taholta.

    ”Osallistun Red Brick -kiihdyttämöön, ja siellä suositeltiin palvelun kokeilemista”, Hyytiäinen kertoo.

    ”Profiilin luominen oli helppoa, ja saimme jonkin verran tarjouksia, jotka olivat hyviä ja sopivan erilaisia. Ne koskivat mentorointia tai erilaisia palveluita. Parin kanssa pidämme yhteyttä edelleen, mutta muidenkin kanssa keskustelut olivat laadukkaita, ja voimme olla heihin yhteydessä myös jatkossa.”

    Hyytiäinen suosittelee palvelua kaikille startupeille, jotka aikovat tähdätä suurempiin kuvioihin. Kansainvälisten neuvonantajien sekä potentiaalisten hallitusjäsenten mukanaolo auttaa verkoston luomisessa. ”Sieltä löytyy vähän jokaiselle jotain, jos vain kasvu kiinnostaa”, Hyytiäinen tiivistää. Myös ajantasaista työntekijäkokemuksen sekä työhyvinvoinnin mittausta bottipohjaisen palautteenantomenetelmän kautta tarjoava Sweetsbot on saanut Boardion kautta paljon arvokasta apua.

    ”Haimme alkuun yksittäisten henkilöiden osaamista, mutta saimme sen verran yhteydenottoja, että päätimme perustaa kokonaisen advisory boardin”, kertoo perustaja Turo Lähteenmäki.

    "Tällä hetkellä siinä on viisi jäsentä, joista neljään tutustuimme Boardion kautta.” Myös Lähteenmäki suosittelee Boardiota kaikille startup-yrittäjille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan sekä verkostojaan.

    ”Se ei maksa mitään, eikä siinä ole mitään menetettävää. Ainakin me olemme saaneet sen kautta paljon, joten kannattaa ainakin kokeilla”, hän toteaa lopuksi.

    Business Tampere on tehnyt yhteistyösopimuksen Boardion kanssa. Sopimus mahdollistaa tamperelaisille yrityksille palvelun maksuttoman käytön. Kiinnostuneiden yhteydenotot Sami Puttoselle.

     Business Tampere pyrkii kehittämään mentorointipalveluita sekä yrittäjien keskinäistä sparraamista.

    Mentorointi canvas on Business Tampereen, mentoreiden, julkisen sektorin sekä startup-yritysten yhdessä kehittämä palvelu, joka esittelee, mitä startup mentorointi on sekä miten siinä pääsee alkuun. Se auttaa yrityksiä hahmottamaan omia tarpeitaan ja helpottaa mentoreiden mukaan lähtöä startup-yritysten tueksi. Voit ladata oman "Gateway to Startup Mentoring" työkalun täältä.

     

    Gateway to startup mentoring canvas
    Gateway to startup mentoring canvas

     

    6Aika – Kasvun ekosysteemit: yritysten kasvun mahdollistaminen kuutoskaupunkien yhteistyössä

    Hankkeessa tuetaan kasvuhakuisia yrityksiä kiinnittymään niille sopiviin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa tukeviin verkostoihin ja palveluihin. Hanketta toteuttavat kuusi Suomen suurinta kaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu sekä Pirkanmaan liitto. Hanke perustuu ajatukseen kaupunkien aktiivisesta roolista yritysten innovaatiotoiminnan ja niitä edistävien verkostojen tukemisessa.

    Takaisin ylös
    Olet nyt varjossa ""Staging shadow for client"". Poistu